torstaina, lokakuuta 21, 2004

Ei niin loistava työpäivä

Tänään ei opetustyö oikein tahtonut kulkea. Vietettiin etukäteen nörttikansan halloweenia eli harjoitettiin kummitusleikkejä Symantecin maanmainiolla Ghostilla. Ei ohjelmassa mitään vikaa ollut vaan opettajassa. Vähän väliä vihloi vietävästi oikeasta kädestä ja ajatus katkeili.


Eilisillan treeneissä käsi oli vähällä ottaa eron muusta vartalosta vapaaottelun tuoksinassa harvinaisen tehokkaan juji-gatamen voimasta. Kovan kisamiehen toteuttamana tekniikka kun oli hieman muutakin kuin katoissa harjoitettua kyynärnivelen kutittelua. Täytyy katsoa, millaiseksi tuo äityy. Onneksi olen vasenkätinen.


Iltapäivän kokouksessa Olli-kollega metalliverstaalta kritisoi ensi vuoden alussa voimaan astuvaa Opetushallituksen määräystä, joka edellyttää tiettyjen välineellisten prosessien toteuttamista ammatillisen koulutuksen toteuttamisessa. Hän kertoi kysäisseensä OPH:n väeltä, onko heillä kenties töiden puutetta, kun kentälle heitetään näin hienoin sanakääntein ja välineellisen toiminnan mallinnuksin varustettuja papereita. Vastasin arvelemalla, että Suomessa koulutetaan niin paljon hienoihin teorioihin perehtyneitä kasvatustieteilijöitä, että heidän työllistämisekseen on Hakaniemeen pakko perustaa yhä uusia suunnittelijan tehtäviä, ja tokihan he palkkansa eteen paperia tuottavat. Moni tyrski kahviaan sanailumme aikana. Toivottavasti heitä nauratti. Ei näitä juttuja kovin vakavasti pidä ottaa.


Töiden jälkeen kävin kaupassa. Joskus nolottaa, kun yksin kaupassa käydessä ei koriin tule otettua juuri vihanneksia. Puolisoni pitää tehokkaasti huolta, että kylmiössä ei kasviksista tule pulaa. Ostin tomaattikeittoa. Eikö sekin ole melkein kuin vihannes? Kotimaista linjaa suosivana ei kai pitäisi ostaa Campbell'sin keittoa, mutta se on mielestäni hyvää. Tosin turhan suolaista.


Äsken paikallisen lippukunnan nuori edustaja kävi ovella partiolaisten jokasyksyisen varainhankintakierroksen merkeissä. Ostin kaksi sinivalkoista pöytäkynttilää.


Vaaliruhtinas

Eilen illalla soitti muuan tamperelainen herra, joka takavuosina esiintyi Pirkanmaan puhelinluettelossa otsikosta ilmenevällä tittelillä. Verkkoväki arvannee tapauksen. Homma meni juuri niin kuin aiemmin arvailin käyvän: asiallisesti.


Olisin mielelläni empaattisempi ihminen kuin olen. Mutta siltikin, minun tuli jokseenkin paha mieli. Mutta ei puheena olleen asian tai "asian" vuoksi. Linjan toisessa päässä oli selvästi tarve puhua, kun kerrankin joku oli konkreettisesti ja reaaliaikaisesti kuulolla. Eikö hiukan muottiin sopimaton enää ylitä inhimillistä kuulokynnystä omilla elämänkentillään?


Tämäkin yksittäistapaus vahvisti käsitystäni siitä, että verkkoviestintä ei abstraktisuutensa (tai ei-ruumistisuutensa, miten vain) vuoksi kykene tyydyttämään ihmiseen sisäänrakennettua viestinnän konkreettisen sosiaalisuuden tarvetta. Siksikö juuri verkkoviestinnässä tapahtuu joskus ylilyöntejä, joita ei normaalioloissa muussa kohdeviestinnässä juuri tapahdu? Kun ei tunnu miltään, lisätään kierroksia?

1 kommentti:

T.K. Makinen kirjoitti...

"Siksikö juuri verkkoviestinnässä tapahtuu joskus ylilyöntejä, joita ei normaalioloissa muussa kohdeviestinnässä juuri tapahdu? Kun ei tunnu miltään, lisätään kierroksia?"...ja tästähän allekirjoittanut on äärimmäisen oiva esimerkki!
t. Seymore Butt, rintamamiehen veljenpojanpoika