maanantaina, lokakuuta 25, 2004

Vaalit ohi

Viikonloppuna ei viikon univelkaa juuri maksettu. Lauantai meni pienoisrautatiepäivillä ja sunnuntai demokratian etuvartiossa vaalilautakunnassa. Vaalilautakunnan toiminnasta kirjoitin kesäisten europarlamenttivaalien yhteydessä. Samanlaista se on kunnallisvaaleissakin.


Kotikylässä ei järisyttäviä tapahtunut. Valtuusto nuortui melkoisesti, mutta poliittisten ryhmien voimasuhteisiin ei tullut kovin rajuja muutoksia. Toki jotakin. Nuoria on pitkään kaivattu päätöksentekoon ja tässä heitä nyt saatiin. Varmasti useimmat ovat tyytyväisiä.


Sitoutumattoman ryhmän osalta valtuustopaikkojen supistuminen viidestä kahteen oli ryhmän oman näkökannan mukaan torjuntavoitto. Parin edellisen vaalin ääniharavien joko siirryttyä omista syistään kenen vasemmalle ja kenen oikealle ja yhden päätettyä lopettaa politikoinnin ennakoitiin monessa yhteydessä sitoutumattoman ryhmän katoamista kokonaan kylän poliittiselta kartalta.


Arkea, lenkkeilyä ja kebabia

Maanantai on arkinen päivä ja niin pitääkin. Leijonanosan työpäivästä kaappasi sähköpostijärjestelmän uudistamista koskeva kokous. Huomenna sama projekti jatkuu toisella kokouksella. Ilta onkin mennyt rattoisasti kirjoittelun ja tekstiä huomenna toivottavasti selventävien kaavioiden merkeissä.


Historian ystävänä pidän vanhoista työvälineohjelmista: tekstiä syntyy WordPerfect for Windows 6.1:llä (1994) ja kuvia CorelDraw 8.0:lla (1997). Piirtelyyn olisi osaavan käsiin saatavissa vanhaa Corelia paljon parempia uusia ohjelmia - tosin mielestäni niistä ei ole juurikaan ominaisuuksiaan vastaavaa hyötyä kuin sellaiselle, joka osaa piirtää oikeastikin, s.o. ilman tietokonetta, mihin joukkoon en itse kuulu - mutta tekstin tuottamiseen on edelleen vaikea löytää WP:tä vastaavaa työjuhtaa. Se kun käy monistetasoisessa DTP:ssä kevyestä taitto-ohjelmastakin.


Pimeän tullessa kulta pelasti tietokoneyliannostukselta ulkoilemaan. Soratielle käännyttäessä tuoksui jokin raskas ja makea. Asialla paikallinen iso mämmitehdas, keksimme. Valmistautuminen kevääseen taitaa olla alkanut. Muistaako joku aikaa, kun samanlainen "tuoksu" leijaili aamuisin Tampereen Pyynikillä? Eihän siitäkään taida olla kuin vähän toistakymmentä vuotta?


Pikaruoka ei tunnetusti terveellisyydellään ylpeile, mutta itse kunkin tulee sitä toisinaan syötyä. Meidän kebabinystävien oma Michelin-opas, si'l vous plait.

1 kommentti:

T.K. Makinen kirjoitti...

"Historian ystävänä pidän vanhoista työvälineohjelmista: tekstiä syntyy WordPerfect for Windows 6.1:llä (1994) ja kuvia CorelDraw 8.0:lla (1997)."
Ptruu, ptruu, nyt Hyvärinen. Kelaan tässä aikapyörää sen verran taaksepäin, kun mikään graafinen laitos ei ollut kuullutkaan mistään vitun Corelista, eli n. vuoteen 1996.
Corelin Akhilleen kantapää on aina ollut tiedostomuotojen ulosvienti(exportointi), mutta amatöörille taipuisampaa grafiikkakalua ei ole; toistan ei ole.
No.
Nyt edellisellä viikolla, ennenkuin peedeeäffäsin tiettyjä tuotoksia grafiikkalaitokseen lähettämistä varten, leikinpäiten kysyin, josko nämä Corelia osaisivat tulkata, niin kaksi kertaa sanoivat, että kasiin saakka kyllä. Ja siis kaksi kertaa samalla viikolla.
Elikkä, ei nyt panna sitä kasia vielä historiakoriin; ihan tuotantopeli se näkyy edelleen olevan, ainakin äärimäkkiläisille.