Metsurin koira

Talkoopäivä veturitallilla meni savotan ja pintakäsittelytöiden merkeissä. Tallin pohjoisreunustalta kaadettiin useita koivuja ja pihlajia tulevan vesitornin kunnostustyömaan tieltä. Esko käytteli moottorisahaansa - solistia, kuten hän itse sitä kutsuu - kuin taiteilija instrumenttiaan. Ei yhtään turhaa liikettä, ja puu kaatui tarkalleen siihen, mihin se oli tarkoitettu. Mistä tahansa roskapuusta ei ollut kyse, vaan arvokkaista museoesineistä. Puut nimittäin pätkittiin noin puolimetrisiksi, halkaistiin ja pinottiin museon perusnäyttelyn helmen, Tv1-höyryveturin tenderiin. Puun halkominen oli kovaa työtä pitkästä aikaa tehtynä. Siinä tuli tosissaan lämmin. Ja kirosanakin pääsi huuliltani vastoin tapojani (hittoja ei kai lasketa?) yhden rumemman virhelyönnin seurauksena. Henkilövahinkoja ei toki sattunut, mutta kirveen terä ei ihastunut kosketuksesta vuosikymmenien kovettaman tiilen kanssa.

Työkoneiden ääni on minusta yleensä miellyttävä äänimaisema. Paitsi turvallisen arkielämän työntekoa, se kuvaa abstraktimmalla tasolla inhimillisyyden voittoa pimeydestä. Valistuksen ääni. Jo vähän yli kilowatin tehoisen pienen sähkömoottorin pyörimisliike synnyttää voiman, joka teräslankoihin välitettynä hankaa ruosteen ja lian pois 90 vuotta vanhasta taoksesta. Rälläkkä laulaa.

Yksi museon kesäkauden Charlien enkeleistä, Irina, suoritti viimeisen näyttönsä matkaoppaan ammattitutkinnosta opastamalla kiertoajelun paikkakunnalla ja kierrokset museolla sekä suomeksi että englanniksi. Kotikentällä suoritettu näyttö oli lievästi arvioituna täysosuma, joka tosin oli aivan odotettu. Onnittelut myös näin weblogin välityksellä.

Entä metsurin koira? Joissakin weblogeissa on tapana kertoa taustalla soivasta musiikista. Minulla on soinut päässäni kyseisen niminen Sig-yhtyeen (joka tiettävästi ammentaa nimensä kyseisestä sveitsiläisestä teollisuusyrityksestä) kappale siitä saakka, kun Esko käynnisti solistinsa veturitallin takana. Koiraa ei kyllä tänään näkynyt.