Matkailua

Turku oli paikallaan, ja päivä pysyi aikataulussaan. Linja-autolla Paimioon, ja siellä kokokseen. Jouduin kysymään tietä kokouspaikalle kunnantalon neuvonnasta. Neuvoja tuli tiheämpään tahtiin kuin korvat ehtivät ottaa vastaan, ja hieno karttakin annettiin. Varsinaissuomalaiset ovat ylipäätään hyvin ystävällistä väkeä, mistä monen eri ammattikunnan edustajat tänään antoivat esimerkkejä.

Kokousasiaa riitti taas paljon. Paluulinja-auto kiersi hieman pidemmän lenkin kuin tullessa, ja Turku oli jo kietoutumassa hämärään.

Kiireisten, menestyvien IT-ihmisten seurassa saa keskustelun ohikiitäväksi hetkeksi hiljenemään, kun vastaa kysyttäessä tulleensa paikalle ensin junalla, sitten linja-autolla ja vielä toteavansa suosivansa julkisia kulkuneuvoja niin paljon kuin mahdollista. Siinä suhteessa olen mielestäni onnellisessa asemassa työelämässä. Tunnin tai kahden säästö matka-ajassa ei käytännössä vaikuttaisi työpäiväni aikatauluun (olettaen, että ko. päivänä kyse on opetustyöstä), koska ammatillisessa koulutuksessa (ammattiaineissa) lukujärjestyksen pienin toimiva yksikkö on – ei suinkaan oppitunti – vaan työpäivä. Lisäksi julkisilla, ainakin junalla, matka-ajan voi nykytekniikan apuvälineiden ansiosta hyödyntää paperitöiden tekoon.

Joskus tämänkaltaiset työmatkat katkaisevat tervetulleella tavalla arkirutiinit. Niin tänäänkin. Isompaa työmatkustelua tai muutenkaan kaukomatkailua en osaa kaivata. Yhden kerran kauan sitten olin vähän uteliaampi. Hiukan ennen täysi-ikäistymistä, niinä aikoina kun pyörittiin silloisissa ”Hella-tiimeissä” ja odotettiin kiivaasti omaa ajokorttia, minulle tuli kova halu nähdä läheltä Hadrianuksen mausoleumi. Älkää kysykö syytä, en minä enää muista. Innostus osui vähän huonoon aikaan, koska muistelen, että tuon kesän kesätyö oli huonoimmin palkattu, mitä minulla oli. Kavereita ajatukseni ei onnistunut sytyttämään, joten reppu kumppaninani hyppäsin junaan ja käväisin katsomassa paikan. Matkustaminen on toki kivaa, mutta ehkä noinkin vaikutusherkässä iässä jopa omaan paksuun kallooni upposi, että jonkin kiinnostavan asian näkeminen luonnossa on ihan kiva kokemus. Mutta ei sen enempää, ei todellakaan. Tavaksi ei mielijohdematkustaminen ole tullut.

Erilaisiakin näkemyksiä liikkuvaan elämäntapaan on. Kotiasemalla seuraani lyöttäytyi Irina, yksi edelliskesän Charlien enkeleistä (samalla välitettäköön lähettämänsä lämpimät terveiset talkooporukalle). Hän kertoili viettäneensä kuluvaa syksyä ystävänsä luona Portugalissa ja matkan edetessä muisteli Japanin vuosiaan. Kukin tavallaan :-)

Aboa vetus et nova

Kotoisista ”muinaismuistoista” Turku on jostain syystä harvinaisen viehättävä kaupunki syyshämärässä. Olivat laittaneet keskustassa vanhan konservatoriotalon remonttiin.

Ja paikallinen ylioppilaslehti, johon minulla oli kunnia tutustua ensimmäistä kertaa tänään, näytti tamperelaisten Aviisilta, mutta ei ollut. Journalistiikan tai opiskelijalehtien tuntija en ole, mutta turkulainen versio näytti suunnilleen yhtä poliittiselta (ainakin näin vaalien alla) ja yhtä kulturellilta, mutta vähemmän kulttuuripoliittiselta. Eikös ollutkin hyvä mutu-analyysi sellaisista aihepiireistä, joita en muutoinkaan ymmärrä mitään?

Mainitussa lehdessä Vasemmistonuorten vaalimainoksessa esiintyvillä nuorilla miehillä oli mielenkiintoisia kampauksia. Kovin erilaista lookkia kuin kotikylän nuorilla puoluetovereillaan. Olivat ammatitkin erilaisia. Vekkulitukkaisten turkulaisten joukosta ei löytynyt koneistajaa, myyjää tai system administratoria.

Näillä minuuteilla lähtee juna ja vie kotiin. Teknisiä apuvälineitä on taas hyötykäytetty ;-)