maanantaina, huhtikuuta 02, 2007


Valmissovelluksen hankinta edessä?


Työpäivän jälkeen ehdin käymään pikaisesti pankissa. Tilatessani kiusantekoa vapaa-aikaansa kulttuurin eteen uhraaville - eli jäsenmaksutilisiirtoja Museoveturiseuraa varten - otettiin tilaus (ja viikonlopun messukeikan tuottona nelinumeroinen määrä euroja) ystävällisesti vastaan, mutta kerrottiin, että jatkossa valmiiksi printattuja jäsenmaksutilisiirtoja ei enää saa. Konttori luopuu rivikirjoittimestaan.

Ilmeisesti tilisiirtolomakkeita säännöllisesti tarvitsevat ovat siirtyneet sellaisiin tietojärjestelmiin, että pankin ei kannata enää tarjota palveluitaan. Sääli pienen yhdistyksen kannalta, sille kun palvelu oli ilmainen ja säästi pankkisiirtolomakkeiden kirjoituskoneella täyttämisen vaivaa.

Onko arvoisilla lukijoilla käyttökokemuksia tai suosituksia pienen organisaation käyttöön soveltuvasta edullisesta rekisteri- ja laskutusohjelmasta? Esimerkiksi jostakin HelpostiLaskun kaltaisesta? Freeware-ohjelma olisi tietysti optimaalinen. Tee-se-itse-ratkaisukin olisi epäilemättä mahdollinen, kun Veturimuseolta löytyy vanhan Paradox-tietokantaohjelman lisenssi ja asennusmedia. Paradoxin tuunaamiseen tarkoitettu ObjectPAL-kieli taipuu muistaakseni monenlaiseen,. Taitaa olla silti kätevintä etsiä edullista valmissovellusta.

2 kommenttia:

Jari Sedergren kirjoitti...

MikroPC:n sivuilta.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Jep, mutta siellä on pääasiassa sharewarea ja demoja. Freeware olisi ensisijainen. Archimedes ei vaikuta kovin hyvältä, mutta ilmaiselta ei sopine liikaa odottaakaan. Käyttääköhän kukaan esim. jonkun tuolla olevan sharewaren lisensoitua versiota hyötykäytössä?