lauantaina, huhtikuuta 28, 2007


Silikonia ja kirjoja


Työpäivän aiheena ACR, Return loss ja kumppanit. Asiat pysyvät, vain välineet muuttuvat vähän väliä.

Kotimatkalla koukkasin Tampereen kautta. Kirjasto kertoi varatuista yhden saapuneen. Toukokuussa odottaviin kunnallisoikeuden tentteihin kirjat ovat olleet yllättävän tiukassa. Silikonituubiin pakattu Tamppikin tuli ostettua rautatieaseman kulmalla päivystäneeltä haalarimieheltä. Lieneekö ollut "titeläisiä", kun kiinnitti huomionsa rinnustani somistavaan SuSEn sisiliskoon todeten "hyvä takki". IC 50 oli pitkä ja matkustajia täynnä. Kotiasemalla ehdin vielä maistraattiin kuulemaan, että siellä ei olisi tarvinnut käydä. Kunnan nimen muutoksen aiheuttaman yhdistyksen sääntömuutoksen edellyttämät asiakirjat löytyvät verkostakin. Hoidan mielelläni asioita verkossa, mutta kirkkoherranvirastossa ja nimismiehenkans... anteeksi maistraatissa hoidettavissa asioissa käyn mieluummin paikan päällä. Joku roti sentään.

Iltaa on vietetty kirjallisuuden parissa. Torppamme kirjat pääsivät viimein lasiovien taakse aiempaa terveellisempään ja väljempään säilytyspaikkaan. Aikanaan yhteen muuttaessamme järjestimme kirjamme hyllyihin väljästi UDK-jäsentelyyn perustuvan luokittelun mukaan. Nykyinen luokitus on omintakeinen, mutta toimiva.

Nuorena kirkasotsaisena miehenä minulla oli ajatus, että vakituisessa työssä ollessani hankin kirjahyllyyni Encyclopaedia Britannica -tietosanakirjan. Vakitöissä olen ollut kauan, mutta ajatus on jäänyt toteuttamatta, eikä taitaisi enää tänä päivänä olla kovin järkeväkään. Uusin kirja, jonka uuteen hyllystöön asettelin, ei siis ollut 1700-luvulle perinteensä ulottava sarja, mutta kunnioitettavat juuret silläkin on: M. Nummelinin Matkalla-kuvakirja on kuin kakkososa J. Katajiston Eilispäivän kulkuneuvoja -klassikolle.

Edellisestä tuli mieleeni vaikutelma Resiinan uusinta numeroa selatessa. Tuntuu kuin Resiinassa julkaistavien valokuvien taso olisi jatkuvasti yhä korkeampi. Tekniikan kehittyminen ja ihmisten vapaa-ajan lisääntyminen varmasti vaikuttavat siihen, mutta arvelen merkittävimmäksi tekijäksi silti hienoa vaunut.org-palvelua, joka täyttää useimpien julkaisuhalukkuuden ja samalla imee pääosan digikuvauksen tuomasta kuvamassasta. Itse otetun kuvan julkaiseminen on alan harrastajalle epäilemättä vähintään yhtä tärkeää kuin 15 vuotta sitten, mutta nyt siihen on tarjolla aikaisempaa enemmän ja nopeampia vaihtoehtoja.

3 kommenttia:

Lord Boredom kirjoitti...

Jokos tuo Resiina on ilmestynyt? Eipä ole vielä ainakaan minulle asti ehtinyt, tosin olen tässä angstaillut että ehtiköhän osoitteenmuutokseni ajoissa (ajattelin, että ilmoitus PorHalle riittää, mutta ihan viimeisen viikonko aikana se nyt oli kun tulin ajatelleeksi, että voisi myös Resiinan toimituksen suuntaankin laittaa ilmoitusta).

VOrgin lisäksi "huonompia" otoksia tuntuu vievän nuo muut halvat ja ilmaiset palveluntarjoajat - viime aikoina on ainakin tuntunut ilmestyvän paljon noita suntuubeja sun muita, joissa käyttäjien ei tarvitse näppäillä riviäkään HTML:ää tai muuta. Näihin verrattuna kuvien julkaiseminen jossain Resiinassa on liian vaivalloista, ja siihen ryhtynevätkin vain kaikkein ammattimaisimmat harrastajat, ja silloinkin he säästelevät parhaat kuvansa lehteen, koska muut saa vaivatta näytille muuallekin, mutta Resiinaan päästäkseen täytynee olla tasokas.

Toisaalta taas voin hyvin kuvitella, että kuvia on myös tarjolla sen verran, että Resiinassa voidaan valita niitä loisteliaimpia otoksia. Mene ja tiedä, eli englanniksi go and know.

Ko. yhdistyksen sihteeri kirjoitti...

Eipä vielä ole Resiina saapunut tänne Tampereellekaan. Tuosta yhdistysmuutoksesta ei voi todeta muuta kuin että kovin pienestä muutoksesta se PRH nappaisee 60 euroa (pari virkailijan näppäilyä koneelta tietokantaan). Huh!

Hyvärinen J. kirjoitti...

En usko, että vikaa olisi PorHassa tai postissa (tai mikä mitella se nyt onkaan). Vanhaa perua, luultavasti ajalta kun Resiinaa julkaisiin ohuena ja mustavalkoisena ja herrasmiehet sopivat asioita ilman jokaisen pennin kirjaamista, kirjapaino laittaa heti painokoneen pysähdyttyä lehtiä tulemaan postilokero-osoitteisiin. Kustantajayhdistysten kautta hoituva jakelu on hiukan hitaampi.

LB, uskoisin, että molemmat teoriasi pitävät paikkansa. Nopeat julkaisufoorumit nostavat ei-avoimen foorumin ylläpitäjien julkaisukriteereitä, ja kaikki on OK niin kauan kuin molemmille on yleisöä.

MaA, samat sanat. Valtion tukemiselta tämä maksupolitiikka tuntuu.