maanantaina, huhtikuuta 30, 2007


Vappua


Työpäivästä oli tulla pitkä. Olisihan se työväenjuhlan aattoon sopinut, ja torpan kauniimmalla asukkaallakin alkuilta meni kristillisen työväenyhdistyksen parissa.

Pienestä voi työpäivän pituus jäädä kiinni. Eräälle vanhalle palvelimelle piti taannoin järjestää kirjautumiskäytäntö. Ei erityisen tietoturvaintensiivinen, mutta jotain kuitenkin. Ensimmäiset kokeilut osoittautuivat toimimattomiksi, ja päädyttiin perinteisiin Apache-ohjelman skripteihin. Pitkään ihmettelin, kun aivan tavallinen htaccess-tiedosto ei toiminut. Tuollainen perusskripti ei sisällä montaa riviä eikä muutoinkaan montaa liikkuvaa osaa, ja oikeellisuus tuli tarkistettua moneen kertaan. Ongelma oli lievästi sanottuna vanhanaikainen. Olin käyttänyt skriptin tallennuksessa nimeä htccess. Ihmissilmä luki sen petollisen herkästi oikeaksi nimeksi, ja puuttuva a-kirjain jäi kauan huomaamatta.

Ajattelin ansainneeni työvoiton ja työväenjuhlan aaton kunniaksi oluen linja-autoa odotellessa vaikkapa Linno-kapakassa, mutta muistin olevani naapuriseurakunnan seurakuntavaaliehdokas ja tyydyin käymään konditoriassa ostamassa kotiinviemisiksi tippaleivät ;-) Harvinaista sinänsä, että vappuaattoiltapäivän lopulla niitä oli vielä jäljellä.

Kotipuolessakaan ei kapakkaan tehnyt mieli. Jokunen vuosi sitten kävimme todistamassa, että erityisesti vappuaattona jotain voi olla vielä masentavampaa kuin Danny-show tiellä Kuopion.

Ei kommentteja: