 | Senatus et templum |
Soitin päivällä Senaattiin, siellä talousosastoon. Ei vastannut kenraalikuvernööri eikä edes Haartman. Huomasin soittaneeni puhelinmyyjälle. "Et haluaisi ikiomaksi? Osta pois! Hyvä veturitalli!"
Ei kiitos. Minulla ei ole valtuuksia eikä suoraan sanoen haluakaan hankkia niin montaa neliö- ja kuutiometriä kallista velvoitetta täysin omalle vastuulle. Samankaltaisista syistä kuin en ostaisi loppuunkäytettyä ydinvoimalaakaan.
Huhut keväisestä omistajanvaihdoksesta osoittautuivat ennenaikaisiksi. Odotustila jatkuu.
Illalla pidettiin Viialan seurakuntasalissa seurakuntavaaliehdokkaiden keskustelutilaisuus. Valitsin leveän hämäläismurteen, mutta "paikallisidentiteetti" ei ehkä ollut koherentti sananvalinta.
Kehittelevät kuulemma nettikirkkoa tai jotakin sen kaltaista. Pikaviestiohjelmia työntekijöille ja sen sellaista modernia. Varsinkin nuoret kuulemma kohdataan verkossa. Aika oli vähissä ja asia sivuosassa, joten pysyin hiljaa ja tyydyn kommentoimaan vain blogissa.
Idea on epäilemättä hyvä, mutta petollinen. Nettikirkon seinämuurit voivat olla kiveä paksummat ja erottaa kohdatut entistä tiiviimmin siitä, mitä nämä kenties olivat hakemassa. Voin olla väärässä, mutta minusta tuntuu, että aika moni sellainen, joka kääntyy verkossa kirkoksi tunnistettavan tahon puoleen, kokee olevansa kovin yksin. Onko verkkokeskustelu se, mitä hän kaipaa? Toivoisiko hän jotain konkreettisempaa? Vetäytyykö kirkko ihmisen kohtaamisen haasteita paksujen virtuaaliseinien taakse? Tekee kiperistä kysymyksistä pikkusiistejä tekstualisoimalla ne?
Verkossa käytävä keskustelu voi vaikuttaa syvälliseltä. Mutta se on pintakudosta. Ei liene aivan vähälukuinen se verkkokirjoitusten määrä blogeissa, newsseissa ja muilla keskustelupalstoilla, joka keskittyy konkreettisten ihmiskontaktien kaipuuseen. Nettikirkko ei saisi jäädä yhdeksi ongelmien aukikirjoittamis- ja keskustelufoorumiksi monien muiden joukkoon. Jos kirkko haluaisi tarjota verkkomaailmaan jotakin uutta, se voisi olla vaihteeksi liikennettä toiseen suuntaan: jotakin vähemmän virtuaalista ja enemmän konkreettista.
4 kommenttia:
Valitan aiheesta poikkeamista, mutta kirjoitin blogiini merkinnän äijyydestä ja tuumin, että sinulla voisi olla asiantuntevia kommentteja siihen.
Se oli hyvä teksti! Asiantuntija en ole, mutta äijjjien lippua aina nostamassa :-)
"mutta minusta tuntuu, että aika moni sellainen, joka kääntyy verkossa kirkoksi tunnistettavan tahon puoleen, kokee olevansa kovin yksin. Onko verkkokeskustelu se, mitä hän kaipaa?"
Ei varmaankaan ole verkkokeskustelu se mitä hän kaipaa, mutta koen, että verkkokeskustelu voi olla ensimmäinen askel kohti jotain sellaista jota hän kaipaa. Verkkokohtaamisethan ovat sellaisia, joista helposti seuraa myös kohtaamisia todellisessa elämässä. Minusta kirkon olisi pitänyt jo kauan sitten rantautua nettiin, mutta yllättävän usein kuulee vieläkin rakenneltavan vastakkainasettelua nettielämän ja todellisen elämän välille.
Kirsti, olet oikeassa. Verkkokirjoittaminen on yksi viestimistapa ja se on monelle oikeaa elämää samalla tavalla kuin puhelin tai kirje vielä viime vuosikymmenen alussa. Oikean elämän ja verkkoelämän vastakkainasettelu on vanha trendi: oliko se tällä vuosikymmenellä vai edellisen lopulla, kun "Get no life" -yhdistyksen jäsenet lukitsivat itseään rautatieasemien säilytyslokeroihin?
Se, mitä omalla ajatuksellani ajoin takaa, oli että ei jäätäisi virtuaalimuurin taakse. Ihmisiä kohdataan verkossa, mutta luulen, että moni kohdatuksi tullut on sellainen, joka haluaisi tulla kohdatuksi myös - ja nimenomaan - muualla. Porttina tähän verkkokirkko on hyvä, kunhan ei linnoittauduta portin taakse. Se, mitä pelkään, on että painopisteeksi jää verkko, jossa kohtaaminen on helppoa.
Lähetä kommentti