Tapakulttuureita moralisointihöystöllä

Kotikylässä on paljon parturikampaamoita. Niin varmaan monessa muussakin taajamassa. Moni niistä on keskittynyt päätien (ei siis -kadun) varteen hyville liikepaikoille.

Eilen ennen aamuseitsemää jokaisessa oli täysi valaistus ja työntouhu päällä.

Tänään kysyin koulun pihalla talomieheltä, onko paikanpäällä urheilukisat, kun pihalla oli linja-auto täynnä nuoria ihmisiä. Talonmies kertoi heidän olevan abiturientteja lähdössä juhlimaan risteilylle koulutyön päättymistä.

Olen tietysti vain kärttyinen ukkeli, mutta muistelisin, että 15-20 vuotta sitten opintien alkuvaiheen rajapyykkejä maltettiin juhlistaa vaatimattomammin elein.

Yhä nuorempana on päästävä maistelemaan yhä makeampaa elämää?

Tai ehkä jo nuorella iällä maailma on harmaampaa ja tulevaisuudenkuvat epävarmempia kuin ennen, ja juhlahetkistä on otettava kaikki irti?

Mutta ehtii sitä keski-iässäkin. Eilisen työpäivän jälkeen puolisoni ja minä suunnistimme Tampereelle automarketiin. Shoppailureissulta tarttui mukaan suksivoiteita ja talousjakkara. Oma iltani jatkui kaupungissa vielä muutaman tunnin. Työtovereiden kesken vietettiin Helmin läksiäisiä. Tiiliholvi Kauppakadulla on kaunis interiööri ja ruoka hyvää, joskin yläkerran ylioppilastalolta kantautuva jytinä latisti paikan tunnelmaa. Parasta tietenkin oli oiva seurue.

Olisi muuten aika veikeää, jos hienomman tyyppisissä ruokapaikoissa kivennäisvesiä kehotettaisiin maistamaan, kuten viinejä. Olisin voinut maistaa, kurtistaa hieman kulmia ja pyytää tuomaan savolaista. Tosin eivät oluen ystävätkään saa viininnauttijoiden privilegiota.

Ei sillä, että ylenkatsoisin viiniköynnöksen hedelmää, mutta nyt ei ole sen vuodenaika.

Harrastustoimintaa

Viikon sisään mahtuu useampi kevätkokous. Museoveturiseura aloitti tänään pitämällä sääntömääräisen vuosikokouksensa. Seuran säännöt on aikanaan 1970-luvulla laadittu taiten niin, että byrokratiaa on mahdollisimman vähän, niin että kuitenkin säädösten asettamat vaatimukset täyttyvät. Pärjätään yhdellä vuosittaisella yleiskokouksella.

Aamupäivä alkoi leipomokäynnillä. Puolisoni oli lupautunut järjestämään kokoustarjoilun, ja sen suosio oli taas taattu. Eilen unohtuneet pumpputermokset piti käydä lainaamassa työmaalta.

Kokouspaikkana oli ensimmäistä kertaa puoleentoista vuosikymmeneen jokin muu kuin rautatieaseman ylevä neuvottelutila. VR on vuokrannut ulkopuoliselle taholle. Tavallaan oli jo aikakin. Vuosikausiin sitä eivät käyttäneet oikeastaan muut kuin rautatieharrastajat omiin harvoihin kokouksiinsa. Toivottavasti uudet vuokralaiset arvostavat toimitilaansa, vaikkapa ihmettelemällä miten noin pienen paikkakunnan noin hiljaiselle asemalle on sellainen rakennettu. Ja miten asema ylipäätään on niin suuri.

Kokoonnuimme koulun ruokalassa, joka oli kunnan puolesta luvattu käyttöömme. Hyvä paikka se oli, ja tässäkin tilaisuudessa osallistujat tietenkin tärkeimmät. Mukava kokous. Puheenjohtajan virtuaalinuijaa heilutti Olli, höyryveturiajat Jumbojakin myöten omakohtaisesti kokenut evp-veturinkuljettaja. Läsnä olivat tutut aktiivit ja bonuksena pari jälleennäkemistä vuosien takaa.

Aloitan 15. kauteni seuran johdossa. Tuon joukkueen kanssa se ei ole pakkopullaa eikä velvollisuudentuntoa, vaan miellyttävä asia. En pysty panostamaan kiskoliikenneharrasteeseen niin paljon kuin toisinaan tekisi mieli, mikä on hyvä asia. Muistan ihmisiä, jotka ovat polttaneet innostuksensa loppuun päästämällä jossakin vaiheessa harrastuskipinän liian kuumaksi.

Seuran toimintasuunnitelmaan on kirjattu monenlaista reipasta ulkotyötä, mutta sen aika tulee, kun säät lämpenevät. Kovin sateista kesää emme toivo.

Tämän päivän ulkoiluannos sujui talviseen tapaan suksilla. Latu oli luistava. Aamun lyhyt mutta peittävä lumisade oli vahvistanut sitä.

Olisi kai aika käydä nukkumaan. Viime viikon yöunet jäivät liian vähiin. Nukahdin hetkiseksi saunan lämmössä. Se ei ole terveellistä.