Juu nääs päivää

Kun odottaa bussia Tampereen Stockmannin edessä sijaitsevalla pysäkillä ja katsoo vastapäistä taloa, voi juppikahvilan yläpuolella nähdä tyhjän liikehuoneiston ikkunassa Kansallis-Osake-Pankin mainosteippaukset.

Anders osui samaan bussiin. Määränpääkin tietysti sama, mutta kumpikaan emme aivan tarkkaan muistaneet sijaintia. Anders kommunikoisi mieluummin toisella kotimaisella. Alkuasukaskieltä osaavana varmistin kuljettajalta: "Moro. Menekkö sää Nirvan kurssikeskuksen tykö?" Kuljettaja sanoi ajavansa aivan vierestä. Kun oltiin perillä, hän ja kanssaan koko matkan keskustellut rouvashenkilö molemmat kuuluttivat pysähdyspaikan lähellä kuin rautatien konduktöörit. Lähes yhdestä suusta. Ja kahdella kielellä vielä: Nirvan kurssikeskus eli Tampereen aikuiskoulutuskeskus. Vaikka Andersilla ja minulla olikin pipat päähineenä, salkkumikrosalkut saattoivat paljastaa.

Ennen tutuista tutuin rieväkylä jostain syystä nyt vaikuttikin hieman vieraalta ja kolkolta, mahtaako kuitenkaan Suomenniemeltä löytyä toista yhtä ystävällismielistä kaupunkia kuin Tampere?

Illalla viranomainen kokoontui tornihotellin kabinetissa, josta levittäytyi näkymä yli urbaanin koskenrannan. Olkoon jeesustelua tai mitä tahansa, kokouksen jälkeen ei tuntunut oikealta jäädä gourmet-illalliselle valtion laskuun. Varsinkin kun sen nyt saattoi helposti välttää ja siirtyä rautatieasemalle ja halvalla junalla kotiin. Kotikissan paras illanviettopaikka on kotona.