Joka mies, joka mies, nyt risti ties

Blogi, jota nimensä mukaan tulee kirjoittaa aikatauluun merkityllä liikennepaikalla aikatauluun merkittynä viikonpäivänä (tai ennakolta JT-ilmoituksella ilmoittaen), käsitteli jo viime viikolla yhtä yhteiskunnallisesti ongelmallista asiaa.

Viime vuosikymmenen alun kansainväliset, sisäpoliittiset ja kulttuurilliset muutokset saivat aikaan hyviä asioita, mutta myös hieman arveluttavia lieveilmiöitä. Demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu mielipiteen- ja yhdistymisvapaus ja hyvä niin. Onneksi enemmistö pystyy erottamaan ylilyönnit noiden vapauksien asiallisesta käyttämisestä.

Suojeluskunnilla on suomalaisessa yhteiskunnassa oma ehdottoman tärkeä ja arvokas paikkansa. Ja se paikka kuuluu historian lehdille. Sama pätee työväenkaarteihin, nuijasotaan ja vaikka konventikkeliplakaattiin.

Nykyään Markkasen edustaman liikkeen kaltaiset ajatukset tuskin saavat mainittavaa vaikutusvaltaa. Mutta erilaisten maanpuolustusmyönteisten tapahtumien iltanuotioilla on joskus kerrottu hurjiakin tarinoita 1990-luvun alun uutuudenviehätyksen ajasta, jolloin mopo saattoi olla karkaamassa asiallisemmankin väen käsistä. Kun Pariisin rauhansopimuksen artiklat katsottiin vanhentuneiksi, ja perinteiset reserviupseeri- ja aliupseerikerhot alkoivat laajentaa toimintaansa herrasmiesklubbailusta käytännöllisempään maanpuolustustyöhön (oli sitä tehty ennenkin, mutta vähemmän näkyvässä mittakaavassa), kerrotaan varsinkin eräässä maakunnassa nousseen ajatuksia suojeluskuntajärjestön henkiin herättämisestä. Tästä eivät kaikki innostuneet, ja jossakin päin tuotiin esiin se, miten tuon kaltainen historian hämärästä nouseva "uusi" voima todennäköisesti haastaa synnyttämään toisen kumpujen yöstä nousevan vastavoiman.

Luulen, että innokkaimmissa puheissa kyse oli yksinkertaisesti vain hieman naivista uutuudenviehätyksestä ja sen aiheuttamista ylilyönneistä aihetta koskevassa kirjoittelussa. Ilmeisesti myös historiasta oli opittu jotakin, vastoin Paasikiven pessimististä uskomusta. Joka tapauksessa viranomaiset ja maltilliset vapaaehtoistoimijat ottivat ohjat käsiinsä ja perustivat niin tarkoituksensa kuin nimensäkin puolesta historian haamuja ajankohtaisemman organisaation täyttämään niin lama-ajan säästöistä hieman ohentuneen yhteiskuntaturvallisuuden kuin kiinnostuneiden ihmisten toimintatarmonkin aiheuttamaa kysyntää.

Se mikä edelleen mahdollistaa viitetekstin kaltaisten ääri-ilmiöiden syntymisen, on maan historian surullisimpiin kuuluva perintö, jossa vanhakantainen, mutta kaunis termi isänmaallisuus on yhtäältä omittu ja toisaalta sysätty sellaisille ajatussuunnille, joilla ei sisällöllisesti, diskurssin ulkopuolella, ole oikeastaan mitään tekemistä isänmaallisuuden kanssa. Kun nyt sattuu olemaan niin, että historiallisen perinnön vuoksi poliittinen oikeisto on ominut isänmaalliset arvot - joilla ei sinänsä ole mitään tekemistä oikeistolaisen yhteiskunta- tai talouspoliittisen ajattelun kanssa sen enempää kuin vasemmistolaisen, keskustalaisen tai vihreän sellaisen - löytyy aiheesta käyttövoimaa nimenomaan oikeistolaisille ääriliikkeille.

Sama tilanne käänteisenä olisi syntynyt, jos isänmaallisuus olisi historiallisena tapahtumana määrittynyt yhteiskunnallisesta vasemmistolaisuudesta käsin: Esimerkiksi vallankumouksellisten syystä tai toisesta voittaessa sisällissodan, syyllistyessä sen jälkeen sisällissotien voittajille ominaisiin massaterroritekoihin ja sen jälkeen, ehkä joskus aivan 1920-luvun alussa, sodittuaan oman nälänhädän partaalla hoippuvan maansa irti vallanhimoisesta mutta vielä Suomeakin heikommasta Neuvosto-Venäjästä ja päädyttyään jo ennen toista maailmansotaa jonkinlaiseen sittemmin Jugoslavian kohdalla toteutuneeseen viileään rinnakkaiseloon (tapahtunutta historiallista kehitystä ajatellen visio on tietenkin kontrafaktualistinen, mutta aivan mielenkiintoinen ajatusleikki). Tuollaisessa tilanteessa äärivasemmisto voisi identifioitua nationalististen symbolien kautta.

Tietenkin niin oikealla kuin vasemmallakin on pitkään korostettu kauniita asioita yhteisestä hyvästä, myönteisestä kansainvälisyydestä ja ties mistä, mutta kun mennään tarpeeksi syvälle niin ideologisessa huurussa kuin oman navankin kaivelussa, päädytään ääri-ilmiöihin ja realiteettien hyödyntämisen sijasta manataan historian haamut palvelukseen.