Liikunnallinen päivä

Työpäivän jälkeen talvinen aurinko houkutteli ladulle. Lämpötila oli selvästi alempi kuin parina edellisenä päivänä, mutta koska ei tuullut, tuntui lämpimämmältä. Keli oli hyvä ja auringonlasku kaunis.

Illalla polkaisin pitkästä aikaa dojolle. Aikuisten harjoitusvuorot ovat sangen myöhään. Se ei yleisen vireystilan kannalta ole kovin otollista. En ole käynyt paikalla taas pitkään aikaan. Ilmapiirin puolesta mukavaa on se, että tuolla sopii käydä harvakseltaankin, kun mitään lajinomaisia tavoitteita ei ole. Liikunnallista ajanvietettä siinä, missä ladut, kuntosalit ja puulaakiliigat.

Kuten lienen maininnut, tämän kylän, kuten varmaan ties miten monen pienemmän paikkakunnan juhlallisesti dojoiksi kutsutut harrastuspaikat ovat aivan arkisia koulujen voimistelusaleja. Se on hyvä, koska ne ovat tarkoituksenmukaisia, ja kuutiometrimäärältään asiallisesti mitoitettuja. "Omallamme" on myös perinteiset puolapuut. Ne lienevät olleet salissa yhtä kauan kuin betoninen koulu on seissyt tontillaan: 35 vuotta. Vieläköhän puolapuita käytetään koulujen liikuntatunneilla? Joka tapauksessa roikkuminen tekee välillä selälle hyvää.

Ne-waza-painotteinen harjoitus ei tuntunut erityisen raskaalta. Viime kerralla, kun osallistuin vastaavaan, olin aika puhki. Suksimisella, vaikka ei pitkiä lenkkejä teekään, on yllättävän myönteisiä vaikutuksia. Matti Tampereelta kirjoitti asiasta asiaa.

Yhden nopean käännön jälkeen Tepi pamautti kauniin juji-gatamen vasempaan käteeni. Nivelen periksiantamisen valehtelematta tunsi. Mielenkiintoista nähdä, miten vaikkapa mieliopetusvälineeni käyttö, tussitaululle kirjoittaminen (liitutauluja ei enää suosita), onnistuu huomenna.

(Ja mehän emme kerro kellekään, että tämä merkintä kirjoitettiin, jotta saataisiin 20 bloggaajapistettä lisää :-)