lauantaina, helmikuuta 26, 2005


Salpausselällä suksimassa


Päivä meni hiihdellessä Salpausselällä. Sää oli kaunis ja ladut loistokunnossa. Pohjoisesta käyvä viima oli välillä melko pureva. Hiihdin mustikkasoppasarjan eli lyhyen matkan, joka oli tuttuun tapaan 30 km. Pitkä matka oli 60 km. Kaltaisilleni sunnuntaihiihtäjille Finlandia on laturetki, mutta kovat menijät kilpailevat. Voitot menivät Viroon, kun pitkän matkan voitti Meelis Aasmäe ja lyhyenkin Virolainen, nimittäin Henry (joka kylläkin on ehta Rengon mies). Maailmanmestaruuskisojen vuoksi osanottajien joukossa ei nyt näkynyt kaikkein kirkkaimman kansainvälisen eikä Suomenkaan kärjen nimiä; usein joku heistäkin on ollut mukana.



Vaikka olosuhteet olivat hyvät, eikä matka ollut tuon pidempi ja käytin siihen aikaakin lähemmäs kolme tuntia - järjestäjät toteuttavat ajanoton mikrosirulla, joka kertoi viralliseksi hiihtoajaksi niinkin tarkan kuin 2:49:18 (mikä tosin taitaa olla hieman vähemmän kuin vuosi sitten, mutta se menee paremman ladun piikkiin) - on hiihdon jälkeen ollut melko voimaton olo. Pitäisi kai kansalliseen tapaan alkaa selitellä. Mutta eihän siinä muuta syytä ole kuin vähäinen harjoittelu ja että ne lenkit, mitä on tullut suksittua, ovat keskittyneet aivan viime aikoihin.

Mutta mukavaahan Salpausselällä on käväistä. Siellä on oma tunnelmansa. Ja saa mehua ja suolakurkkua ja ennenkaikkea lämmintä mustikkasoppaa.

Tosin yhteen rituaaliin en ole kovin ihastunut. Maaliin saapumisen jälkeen kaikille hiihtäjille annetaan muistomitali. Se on isommilla laturetkillä yleinen tapa ja minusta ihan OK. Saapahan hieman kiiltävää tällainenkin, joka ei ole kilpaurheilussa pärjännyt. Mutta että kisatyttöjen pitää halata tuossa yhteydessä. En minä ihmisiä pelkää, ja kuten olen juuri menneellä viikolla kirjoittanut, on joskus mukavaa painiakin äijänköriläiden kanssa. Mutta halailun suhteen olen melko pidättyväinen, varsinkin ventovieraiden kyseessä ollen. Olenkohan psykokolli? Tai jotain sinnepäin.

Muutama kuva hiihtotapahtumasta (kuten näkyy, olin laiska kaivamaan kameraa laukustaan reitin varrella).

Illalla Indiana Joneseilta tuli viestiä, että ovat kaivaneet Tampereen 1920-luvun kulttuurikerrostumista esiin 600 mm:n kuuppavaunun. Hieno juttu.

4 kommenttia:

tommi kirjoitti...

Minäkin inhoan syvästi halailua. Syleillään!

tommi kirjoitti...

Minäkin inhoan syvästi halailua. Syleillään!

tommi kirjoitti...

Minäkin inhoan syvästi halailua. Syleillään!

Hyvärinen J. kirjoitti...

Jos/kun joskus tapaaamme, luulen että kuitenkin kättelemme.