tiistaina, marraskuuta 30, 2004

Antinpäivä


Monien viime sotiemme historian pyöreiden vuosipäivien vuotena on sitten päästy talvisodan syttymisen muistoihin. Hieman vanhemmassa sotahistoriassa Antinpäivä muistetaan myös pamauksestaan, taivaalla loistaneesta Andreaan rististään ja muista niihin liittyvistä legendoista tunnetusta, Venäjän ekspansiiviseen politiikan alkuvaiheisiin liittyvästä Viipurin taistelusta vuonna 1495. Tosin on muistettava, että silloin molempien sotivien osapuolten käytössä oli juliaaninen kalenteri, jolloin Antinpäiväkin ajoittui reilusti nykyisen joulukuun puolelle.

Työpäivän jälkeen aika kului talvisten puuhien parissa. Lunta on vielä liian vähän ja se on liian kevyttä latujen avaamiseen, mutta laitoin pohjavoiteen ja luistovoiteen suksiin. Varustelaatikosta (joka sopivan sporttisesti on vanha kotiviinin käymisainepakkaus; sellaista kotiteollisuutta kun joskus taannoin harjoitimme) löytyi yllätyksekseni upouusi muovisikli. En muista sellaista hankkineeni. Sen sijaan suunnilleen kaikki järkeville keleille tarkoitetut kuumana levitettävät voiteet alkavat käydä vähiin. Täytyy muistaa asia seuraavalla Tampereen reissulla.

Lunta oli sadellut juuri sopivasti niin, että pihalla riitti kolattavaa voiteen jäähtymisen ajaksi.

Vilma viihtyy tällaisillakin keleillä tuntikaupalla ulkona. Ja ruokahalu on hurja. Kilttinä tyttönä kissaneiti kuitenkin tulee aina yöksi kotiin.

Hyvä ruokahalu on myös pihapiirin siivekkäillä, jotka kumma kyllä näyttävät tulevan nelijalkaisenkin ulkoilijan kanssa hyvin toimeen. Lintulauta oli tehokkaasti tyhjennetty auringonkukanjyvistä ja tiaiset olivat maistelleet talipalloaan. Taannoisen kuljetusalan lakon takia jyväsäkkejä ei oltu vielä viikonloppuna saatu satamasta tänne Vanajan-Hämeen laitamille. Pian sellainen olisi mukava saada. Pienissä pusseissa ostettuna lintujenruokinta tulee tyyriiksi.

2 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Parahin Juuso, aivan toisesta aiheesta: lähettäisin Sinulle uuden ei-julkisen blogini URLin, mutta kun en tiedä sähköpostiosoitettasi.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Kiitokset etukäteen :-) Osoite antispam-koodattuna:

juuso(piste)hyvarinen(at)vsaoky(piste)fi

Jos muuten uskallat laittaa viestiin samalla perinteisen postin osoitteesi niin saat sen taannoisen Raamattu-kysymyksen vastauksesta lupaamani ratanaulan.
Hitto, kun sinä etkä Timo Salo ole osoitetta ilmoittaneet valittelee nimimerkki "Turhaanko purin kilometrin rataa pakkasessa?"