Ratanaula

Eilisen blogimerkinnän aiheesta jatkaakseni postilaatikko tarjoili tänään lisää rautatietekstiä Museorautatieyhdistys ry:n jäsentiedotteen, Ratanaula nimeltään, muodossa. Niin puheenjohtaja kuin sihteerikin kaipailivat uutta voimaa talkoisiin. Vapaaehtoistyöntekijöistä on pula yhdistyksessä jos toisessakin. Hyviä vaihtoehtoja vapaa-ajan käytölle on paljon. Ratanaulassa valiteltiin, että vanhojen aktiivien vähitellen väsyessä puurtamiseen ei löydy niitä, jotka aktiivisesti integroisivat uutta verta mukaan toimintaan. Tässä ei tarkoitettu jäsenhankintakampanjoita - sellaiset ovat lähes hyödyttömiä toiminnassa, jossa pääpaino on konkreettisella tekemisellä, ei mieltä olemisella tai kannatuksellisuudella - vaan sitä oppipoika-kisälli-mestari-järjestelmää, jolla uusi, omasta mielenkiinnostaan mukaan tullut, toimija kotiutetaan osaksi porukkaa. Kun vähäisillä vanhoilla toimijoilla ei ole kovin paljon aikaa tähän, kokee uusi kasvo olonsa helposti vieraaksi. Ja tekijäpulan ja väsymyksen noidankehä on valmis.

Sen paremmin Ratanaulalla kuin tällä blogikirjoituksellakaan ei ole mitään aihetta kritisoida asianosaisia toimijoita. Kukaan ei varmasti ole luotaantyöntävä uutta ihmistä kohtaan. Mutta entuudestaan täysin vieras voi kokea oman olonsa orvoksi piirissä, jonka kulttuuri voi alkuun vaikuttaa melko omaperäiseltä. Tämä kaikella kunnioituksella sanottuna ja itsekin ko. kulttuuriin toisella paikkakunnalla osallisena.

Tekijäpulaan on myös toinen tärkeä syy, mitä mielestäni ei tuoda kovin paljon esiin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on 1990-luvun laman ajoista saakka nostettu ns. kolmas sektori melkoisen viralliseen asemaan. Sitä hellitellään juhlapuheissa, mutta toisaalta sen niskoille kaatuu tai kaadetaan yhä suurempia tehtäviä. Niitä ollaan myös valmiita omaehtoisesti vastaanottamaan, usein taloudellisen tuen toivossa. Niinkin "epämuodollinen" asia kuin museorautatietoiminta muuttuu melko muodolliseksi, kun asiaan tulee lisää virallisuutta. Edelliset lainausmerkit siksi, että toiminnan perusluonteeseen kuuluu luonnollisesti rautatieliikenne- paineastia- ym. asetusten tunnontarkka noudattaminen. Mutta se on sisältöä itseään, innokkaimmille jopa elämän-sellaista. Sen sijaan yhteiskunnan panostaessa kolmanteen sektoriin mukaan astuu myös taloudellisia velvoitteita. Keskivertoharrastajan näkökulmasta luulen olevan toimintatarmoa lamauttavaa, jos harraste muuttuukin virkamiehen paperityöksi. Puhumattakaan tulosvastuullisuudesta tai muusta taloudellisesta vastuusta.

Suurissa ympyröissä asioiden mittakaavakin on suuri. Kotivarikolla omassa pienessä porukassamme olemme pyrkineet välttämään liian isojen palojen haukkaamista. Ehkä siksi meillä onkin aina hauskaa.

Miljoona kärpästä ja väärässä olemisen taito

En ehtinyt viime viikolla seuraamaan keskustelua enemmän tai vähemmän oikeaoppisista verkkopäiväkirjailussa käytettävistä kirjoitusvälineistä. Kysehän on sangen rakkaasta asiasta, noppakulttuurista karvaisimmillaan, jonka perusluonteeseen kuuluvat olettamukset tyyliin "tosimiehet rakentavat alibassovahvistimensa itse, neidit tyytyvät valmiisiin Blaupunkteihin" tai atk-maailman osalta "tosimiehet kirjoittavat bloginsa assemblerilla suoraan serverin prosessorille, neidit leikkivät Bloggerilla".

Tuota edellistä älköön otettako turhan vakavasti. Tosiasiassa on hyvä, että julkaisujärjestelmissä on tarjontaa käyttäjille, ja ohjelmointikielet ja sovelluskehitystyökalut antavat valmiisiin ratkaisuihin tyytymättömille osaajille mahdollisuuden rakentaa järjestelmänsä itse.

Bloggerin kaltainen tuote on kuitenkin reaalimaailmassa hyvä järjestelmä. Teknisesti se on hyvä samassa mielessä kuin esimerkiksi Unix-variantit tai Microsoftin ohjelmistotuotteet. Ne ovat olleet riittävän hyviä kelvatakseen käyttäjien valtaosalle heidän päivittäisiin tarpeisiinsa. Riittävä hyvyys tarkoittaa käytännössä kelvollista teknillistä toimintaa yhdessä organisaatiotason kustannustehokkuuden ja kohtuullisen matalan käyttöönottokynnyksen kanssa.

Parhauden tavoittelijoiden on joskus vaikea ymmärtää riittävän hyvyyden kriteeriä, joka kuitenkin massatuotemarkkinoilla on merkittävä tekijä. Juuri riittävä hyvyys on se, joka on tuonut tietotekniikan innovaatiot osaksi meidän tavallisen kansan arkipäivää. Eikö Unix aikanaan (Digitalista irtauduttuaan) ollut monen mielestä hieman "dirty" verrattuna sofistikoituneisiin järjestelmätoimittajakohtaisiin ratkaisuihin? Silti se oli riittävän hyvä ja kelpasi yhtä hyvin niille, jotka eivät halunneet sitoutua IBM:ään kuin niille, jotka karttoivat DECiä. Lisäksi se oli aluksi ilmainen (kuten sen monet tunnetut sukulaiset edelleen). Tai eikö Windows (MS-DOSista puhumattakaan) ole aina kokenut hienoista alemmuutta Applen työasemakäyttöjärjestelmätuotteisiin nähden? Kuitenkin se on ollut riittävän hyvä heille, jotka ovat karttaneet yhteen laitetoimittajaan sitoutumista. Ja lisäksi, ainakin vielä lähihistoriassa, organisaatiotasolla yleensä halvempi ratkaisu.

Yhdessä suhteessa Blogger voidaan menestyksensä perusteella arvioida vielä paremmaksi läpimurtajaksi omalla alallaan kuin Unix tai Windows omillaan. Tuotannollisessa työelämässä, Unixin ja Windowsin alkuperäisillä läpimurtoalueilla, voidaan organisaation päätöksellä "pakottaa" henkilökunta käyttämään tiettyä ratkaisua. Riittää, kun ratkaisu on riittävän hyvä yleisjohdon sekä tieto- ja taloushallinnon näkökulmasta. Verkkopäiväkirjailuun tuskin kukaan pakottaa - millään työkalulla. Ja silti Blogger menestyy.

Olen hyvin epäileväinen verkkopäiväkirjailun todellisten yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien suhteen. Itse asiassa sitä vähentävät juuri Bloggerin kaltaiset välineet, jotka höyläävät verkkojulkaisukynnyksen matalaksi: miljoonasta kärpäsestä yksi ei pääse erottumaan edukseen, ja kriittisen massan keskuudessa perinteisten medioiden vaikuttavuus jopa kasvaa massiivisen "verkko-huuhaan" kustannuksella. Mutta yksilötasolla yleisen ilmaisuvapauden ja Maslowin hierarkian ylemmille portaille astumisen kannalta Blogger on mitä parhain työkalu. Unohtamatta tietenkään Blogistadin verkkojulkaisuprofeetan Maalaismiehen ideoita verkkoyhteisöllisyydestä esimerkiksi sukupolvien välisen kollektiivisen historian jakamisen välineenä. Yhtenäiskulttuurin hyveitä nykyajan tekniikalla.