Välitilinpäätös

Kuunpimennys jäi suurimmillaankin pilvien varjon pimentämäksi

Päättyvästä vuodesta kuulunee tehdä tilinpäätös. Aikanaan blogeissa kulki kysely, jossa kartutettiin päättyvän vuoden aikana ensi kertaa tehtyjä asioita, ja sellaiseen lienen vastannut usein ("arkistolaitos" antiikkisen blogipohjan sivupalkissa kertonee, päteekö muistikuva). En usko, että kovin väärä olisi se elämänkäsitys, jossa jatkon edellytys on uusien asioiden tekeminen. Ei niiden isoja tarvinne olla, mutta jotain kuitenkin.

Päättyvänäkään vuonna uusi ei ollut suurieleistä, mutta uutta kuitenkin. Ensimmäistä kertaa hiihtäen tunturinlaen yli. Asuntolaina pois. Maissin kasvatusta. Ja kahden kollikissan.

Parasta oli, että tänäkään vuonna mieleen jääneitä asioita ei joutunut tekemään yksin.

Mitä tulee museorintamalle, saadaan päättyvän vuoden toimintakertomukseen kirjata monia myönteisiä asioita. Lukuisa määrä leveäraiteista liikkuvaa kalustoa herätettiin toimintaan nuoren henkilöstön voimin. Samankaltaista todellisiin tuloksiin päätynyttä osaamista ei täkäläisen museorautatiekaluston suhteen liene ollut pariin vuosikymmeneen, jos koskaan.

Surkea loppu tälle vuodelle

Jos olisin vielä tiedostava bloggaaja – kuten käytännössä kaikki blogiuransa alkupuolella ovat – minulla pitäisi kai olla omaperäiseksi naamioitu näkemys Espoon tämän aamupäivän surkeista tapahtumista. Mutta kun ei ole vaan päinvastoin olen taantunut vielä paljon laiskemmaksi päivittäjäksi kuin mistä ruudinsavuisessa etelässä vaikuttava blogikollega itseään turhaan moittii, totean vain, että en edelleenkään kannata käsiaseisiin liittyvien lupakäytänteiden merkittävää tiukentamista nykyisestä (käsiase-termillä viittaan arvostetun sotatiedemiehen, dosenttieversti P. Visurin viime talvena eräässä tilaisuudessa esittämään määritelmään, jonka mukaan käsiase tarkoittaa samaa kuin sotaväessä käytettävä termi "henkilökohtainen ase"). Ilman uudenvuoden tinoja rohkenen ennustaa, että ensi vuonna yleinen torimeteli saa paitsi aiempaa muukalaisvihamielisempiä sävyjä myös yhä lisää valitusta "käsiaseiden" hallussapitoa vastaan.

Pahalta tuntuu kaikkien puolesta, joita asia on koskettanut.

Joulukirkko tällä kertaa Viialassa. Aamuseitsemältä, kuten asiaan kuuluu. Anglosaksilainen joulupukki kävi vasta joulupäivänä. Oppisopimuskeskus lahjoitti keinolampaan, joka sopii niskan taakse. Dolly sai kaverin. Tulokas ristittiin Daisyksi.

Tuuli käy siltä suunnalta, että jäälyhdyissä ei jaksa palaa tuli. Matalapaine ahdisti uuniakin. Lunta taitaa olla luvassa.

Jouluaatto

Tänä vuonna joulukuuseksi ei tullut hankittua viljeltyä pihtaa, vaan myyjän, tutun näköisen maataloustuottajan, jonka kasvot eivät kuitenkaan yhdistyneet nimeen, mukaan pellonlaidassa kasvanut närekuusi. Hyvin se paikkansa täyttää, ja kirjastohuoneen ja eteisen välisen kapean oviaukonkin. Ei ole houkuttanut kissoja kiipeilemään, ainakaan vielä. Veljesten vuoksi pallokoristelu on yläoksapainotteinen.

Talon kauniimpi asukas suuntasi töihin ennen aamun valkenemista. Työntelin lumikolalla varhaisaamuisen auran heitteet pois pihatien päästä. Linnuille jouluateriaksi kauralyhde auringonkukan siementen rinnalle. Se saattaa houkutella sirkkujakin käymään.

Joulurauhanjulistuksen kävin kuuntelemassa äidin luona. Kun "slutligen tillönskas stadens samtliga invånare en fröjdeful julhelg" oli kuultu, lähdimme viemään kynttilät haudoille. Käytävillä kulkiessa sattui kohtaamisia niin muistojen ulottumattomissa olevan kuin lähihistoriankin kanssa. Pitkästä aikaa tapasin niin serkkua kuin nuoruudentoveriakin perheineen.

Kohta on aika sytytellä kynttilöitä pihan jäälyhtyihin. Sitten onkin aika lankata saappaat ja valmistautua uuteen käyntiin hautuumaalla.

Hyvää joulua!

Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki

Ennen oppisopimuskoulutuksen ohjausryhmän kokousta lounastettiin Mylläreissä. Olen kulkenut paikan ohi usein, mutta käynyt sisällä tätä ennen vain kerran. Siitä on kauan, yli kaksikymmentä vuotta. Ensimmäisenä tai toisena opiskelupäivänä tutorit veivät laumansa ravintolaan keskustelemaan jostakin, mitä en enää muista. En kokenut paikkaa erityisen viihtyisänä, eikä minusta koskaan tullut niinsanotun opiskelijaelämän viettäjää. Ei se Mylläreistä johtunut eikä tovereista, mutta mielenkiinnon kohteet olivat muualla. Tänään tamperelaisessa ammattikoulurehtorien porukassa viihdyin paremmin. Ehkä siksi, että asiaan kuului hetkellisyys. Siihen kuului haluta pian tekemään töitä ja sen jälkeen kotiin.

Kaupunki näytti tukkoiselta ja poistuin kulkematta kauppojen kautta, mitä nyt kehitysmaaputiikista joulukahvit mukaan. Kotimatka turkulaisella, vaihteeksi taas sinisessä vaunussa.

Kotona siivottiin saunatilat. Työhön ryhtyminen oli tukkoista, mutta hetken päästä käsi viihtyi mitä parhaiten harjanselässä. Huominen on vapaapäivä ja se on tarkoitus pyhittää kotisiivoukselle.

Illalla kylällä paloi talo. Niinkuin pienessä kunnassa usein käy, tällaiset sattuvat tutuille tai puolitutuille. Harvinaisen surkea joulunavaus. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja.

Kuusijuhlat juhlittu

Perjantaina päätettiin ammattikoulun lukukausi joulujuhlaan. Siitä oli hyvä jatkaa viikonlopun viettoon ja rauhallisiin jouluvalmisteluihin. Ei mitään isompaa, mutta nyt on kuitenkin kuusi haettu ja piparit leivottu.

Viime viikon kylmillä keleillä polteltiin uunissa klapeja ahkerasti. Loppukesällä asennettu ilmalämpöpumppukaan ei antanut periksi – hyötysuhde laskee pakkasen kiristyessä, mutta miellyttävää lämpöä tuli, vaikka termostaatti pidettiin maltillisissa lukemissa. Luntakin on lupailtu, joten ehkä tästä saadaan vielä asiallinen talvi.

Hallintotieteen tenttikysymyksiä

Vietin maanantai-illan Tampereella avoimen yliopiston syyslukukauden viimeisessä kirjatentissä. Tentittävänäni oli kirjallisuus opintojaksosta Suomen julkinen hallintojärjestelmä ja EU:n hallinto käsittäen viisi kirjaa. Kysymykset muistinvaraisesti olivat seuraavan kaltaisia:

1. Päätöksenteon täydellinen ja rajoitettu rationaalisuus (kirjasta Harisalo ym.:Julkinen toiminta - julkinen politiikka )


2. Mitä tarkoitetaan Dahlin polyarkioilla poliittisen tasa-arvon teorioissa? (kirjasta Setälä: Demokratian arvo)


3. Mitkä ovat luottamushenkilön oikeudet ja velvollisuudet? (kirjasta Vahermo: Toimiva kunta)


4. Mitä tarkoitetaan kannustimilla sosiaalipolitiikan ohjenuorana? (kirjasta Saari & Yeung: Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa)


5. Mannereurooppalainen hallintotraditio (kirjasta Viinamäki: Eurooppahallinto ja Suomi)

Olin varautunut jokseenkin toisen tyyppisiin, konkreettisempia aiheita käsitteleviin, kysymyksiin . Kirjallisuus antoi ymmärtää, että tämä olisi perusopintojen käytännön hallintotoimiin johdatteleva opintojakso. Niinpä olisin kirjoittanut mieluummin vaikkapa EU:n toimielinten yhteispäätösmenettelystä tai talousarvion laadintaprosessista kuin historiallisesta – sellaisena toki merkittävästä - hallintotraditiosta. Simonilaista päätöksenteon rationaalisuuden problematiikkaa kysyttiin muistaakseni jo peruskurssin luentotentissä suunnilleen samalla sanamuodolla. Nelikymmenvuotias pitkään julkisella sektorilla leipänsä hankkinut ihminen pystyy kehittelemään jonkinlaiset vastaukset tuonkaltaisiin kysymyksiin kirjoja näkemättäkin, mutta olen koko lailla varma, että tässäkin aiheessa odotettiin enemmän tieteelliseen pohdintaan kuin konkreettisten hallintotoimien kuvailuun nojaavaa näkökulmaa. Saattaa olla, että ainakin osan kirjoista joudun tenttimään uudelleen.

Olen pannut merkille, että valtionhallintoa ei perusopinnoissa ole käsitelty paljonkaan sen paremmin luennoilla kuin kirjallisuudessa. Sen sijaan on keskitytty kunnallishallintoon. Se saattaa johtua joko vankasta luottamuksesta peruskoulun ja toisen asteen koulujen yhteiskuntaopin opetukseen – ainakin 1980-luvulla se oli varsin valtiokeskeistä - tai sitten Yhteiskunnallisen korkeakoulun 1920-30-lukujen taitteeseen juontavasta perinteestä kunnallisten viranhaltijoiden kouluttajana.

Asian sivusta rohkenisin vihjata yliopistotutkintoa tavoitteleville hallinnosta kiinnostuneille, että EU-asioiden tuntemusta kaivattaisiin kentällä yhä lisää. Rahakkaita kansainvälisiä huippuvirkoja lienee tarjolla aniharvoille, mutta esimerkiksi kotoisissa rakennerahastojen hankkeissa tarvittaisiin yhä enemmän perehtyneisyyttä ja päätoimisia tekijöitä. Unionin laajentuminen ja siihen liittyvä rahahanojen tiukkeneminen on johtanut tilanteeseen, että kylätoimikunnat, vesitornintuunaustiimit ja muut talkooporukat eivät selviydy hankkeistaan kunnialla omin avuin. Kuntien ja vastaavien organisaatioiden henkilöstöltäkään ei riitä enää työpanokseksi hankkeiden hoitelu huonommalla kädellä muun työn ohessa.

Maalla on mukavaa

Tänään kävin kuulemassa käytännön hallintotoimista pian elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseksi muuttuvassa työvoima- ja elinkeinokeskuksessa. TE-keskuksesta ELY-keskukseksi ei ulkopuolisen silmissä ole pitkä matka.

Muun tärkeän ohessa kuulin, että asumme virallisestikin maaseudulla. EU-kriteerien mukaan Pirkanmaan maakunta on maaseutua lukuunottamatta Tampereen, Nokian, Kangasalan ja Ylöjärven keskustaajamia. Se oli mukavaa kuultavaa. Entistä asiallisemmalta tuntuu nyt olla Maaseudun Tulevaisuuden tilaaja. Voi hyvällä omallatunnolla pukeutua ruutupaitaan ja lukea Maaseudun tulevaisuutta.

Viikonloppu tuli ja meni

Olen viettänyt viikonloppua lähinnä nenä kiinni kirjassa. Eilisiltana rautatieplutoonan edustus ajeli Parolannummelle, jossa Panssarikilta tarjosi joulupuurot kesäisessä yleisötapahtumassa avustaneille. Lämminhenkinen tapahtuma keräsi museolle parisenkymmentä henkeä. Mukava ele kiltalaisilta.

Tänään oli kotikylän asemahallissa joulumarkkinat. Kävin paikalla sen verran, että sytytin hallin museovitriinin puskin- ja vaihdelyhdyn valot markkina-ajaksi ohi ajastimen. Hyvä, että asemaa hyödynnetään tuonkaltaisessakin toiminnassa.

Iltapäivällä kävin puolisoni kanssa kuntosalilla. Hiihtokautta odotellessa siellä voisi vierailla ahkeramminkin. Viime viikonloppuna käytiin, ja sitä ennen oli pitkä väli. Sen huomaa. Otin jalkaprässiin mukaan käsipainot, eikä edes raskaat, mutta jo parin sarjan jälkeen heikompi käsi alkoi vihjailla saaneensa tarpeeksi. Käsivarren lihaksia ei arkielämässä kovin paljon tarvitse, enkä ole niitä muutenkaan treenannut. Innostuimme molemmat lataamaan painopakkoihin hiukan liikaa rautaa. Venyteltiin kotona hyvin, mutta huomenna voi tuntua.

Illalla radio häiritsi lukemista. Eksegetiikkailta tuntui mielenkiintoisemmalta kuin EU-hallinto, kun kotikylän mies dosentti Myllykoski vastaili mitä mielenkiintoisimpiin yleisökysymyksiin. Innostuin itsekin esittämään kysymyksen ohjelman WWW-sivujen kautta, mutta niin myöhäinen viesti ei lähetykseen ehtinyt. Olisin tiedustellut Myllykosken mielipidettä sen todennäköisyydestä, että jouluevankelistat eli Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien kirjoittajat olisivat tunteneet satakunta vuotta aikaisemmin kirjoitetun Vergiliuksen Bucolican. Ei kai se täysin mahdoton ajatus ole, kun elettiin Rooman valtakunnassa ja kyse oli ajan ehdottoman sivistyskielen kreikan taitavista skribenteistä. Renessanssin aikana, kun niin uusi Testamentti kuin Vergiliuskin olivat auktoriteetteja, näiden yhteys esitettiin tekemällä Vergiliuksesta Jeesusta ennustava profeetta – antoihan Dantekin hänelle arvokkaan roolin Jumalaisessa näytelmässään – mutta nykyeksegetiikan näkemys olisi ollut mielenkiintoinen kuulla.

Jos olisin vaikkapa leipätyötä sivuten joutunut pänttäämään eksegetiikaa, olisikohan mielenkiinnon vienyt EU-hallintoa käsittelevät radio-ohjelma yhtä tehokkaasti? Todennäköisesti, koska ihminen on altis sijaistoiminnoille.

Vaihteeksi poikittaisrataa

Eilisiltapäivä meni työtehtävissä Tampereella. Kokouksen jälkeen Heikki poimi kyytiin suoraan Koivistontien ammattikoulun parkkipaikalta, ja jatkoimme Seinäjoelle. Jyväskylän suunnalta tulevat olivat menossa kauppaan Tuurissa, joten mekin pysähdyimme Juustoporttiin. Jo aikaa sitten heidän mainio feta-tyyppinen vuohenjuustonsa on kadonnut kotimarketin hyllyltä. Arvelin, että täällä sitä olisi, mutta toisin kävi. Myyjä kertoi tuotannon lopetetun. Korvaavaa löytyi, mutta saa nähdä, onko yhtä hyvää. Täytyisiköhän ottaa kesäksi kotipihaan pari vuohta kissoja paimentamaan?

Seminaaripäivän harmaus ei jaksanut innostaa osallistujia räiskyviin kannanottoihin. Sovussa erottiin. Erityisen mukavaa oli tavata pitkästä aikaa Rauno, auskultointitoveri Tampereen "Tekun" ajoilta.

En ole pitkään aikaan ollut tilaisuudessa matkustaa vanhaa Vaasan rataa, joten päätin hyödyntää sen paluumatkalla. Pendolinoonkin olisin ehtinyt, ja yhdellä junanvaihdolla kotiin puoli kuudeksi. Mutta puolisollani on tänään iltatöitä, joten kotiin ole kiire. Ja Parkanon rata on tylsän puoleinen reitti. Vaikka joulukuinen iltapäivä ei juuri maisemia tarjoile, tuovat jatkuvakiskoraiteettoman radan äänet, dieselveturin tuoksu, sinisten vaunujen penkkien mukavuus ja junanvaihto Haapamäellä oikeanlaista junamatkan tunnelmaa.

Välttämättömien työasioiden hoitamisen jälkeen taidan paneutua oikeudenmukaisuuteen hyvinvointivaltiossa. Tenttikirjan lukemistakin verkkainen matka palvelee pikayhteyttä paremmin.

Itsenäisyyspäiväparaatin Sakkeus

Aamuhämärissä lähdettiin miesporukassa Riihimäelle. Salminen ajoi, Jamppa tuli lipun kanssa ja Jorte muuten vaan. Juhlapuhe oli jo alkanut, kun löydettiin perille. Laseja ei ehditty kilistellä, mutta rintapieleen oli kilisevää jaossa. En ole ihan varma, mistä ansioista, mutta yhden sain minäkin.

Juhlatilaisuudesta lähdettiin rautatieaseman nurkille katsomaan paraatia. Jampalla oli siellä tehtävä lipunkantajana. Lyöttäydyin hänen seuraansa saadakseni oikaista läpi paraatijoukkojen ryhmittäytymiskentän.

Papin ja kenraalin puheissa esiintyivät Jumala ja Tolvajärvi. Oli kunniaa ja isänmaata. Oli myös lähimmäinen ja vastuu ja vanhat ja nuoret. Juuri niinkuin itsenäisyyspäivänä on oikein ja kohtuullista.

Minulla oli aikomus valokuvata paraatia ja keksin paikan uuden matkakeskuksen kattopysäköintialueen reunalta. Vaikka sotaväen raskas kalusto ei niinkään kiinnostanut – sitä pääsee halutessaan tutkailemaan lähempääkin erilaisissa tilaisuuksissa – olisi kuvaan saanut suomalaisittain harvinaisen ihmistäyteiset kadunvarret. Väessä löytyi pukuihmisistä hippipunkkareihin ja lastenvaunujen työntäjistä laitapuolen tallaajiin. Harmaa sää tarjosi suomalaiselle itsenäisyyspäivälle riittävän vakavuuden.

Olin iloinen riittävän varhaisesta kuvauspaikan löytämisestä, kun kattotasanteen reuna alkoi käydä ahtaaksi jo vartti ennen ohimarssia. Ilo oli ennenaikaista. Vaikka kameran paristot olivat olleet yön latauksessa, ne olivat antaneet kaikkensa jo paraatin ryhmitysalueella. Lämmittäminen käsien välissä ei auttanut, ja luovutin suosiolla paikkani sitä enemmän tarvitsevalle.

Kotona olin puoli kahden aikoihin, ja melkein heti sai viedä lyhdyt pihaan. Iltakuudelta vähäksi aikaa kynttilät ikkunoillekin, kun tapana on ollut.

Päivän aikana kuulluissa juhlapuheissa korostui itsenäisyyden perinteinen, kollektiivinen, puoli. Menneellä viikolla useammankin kerran tulin kuulleeksi tai lukeneeksi mielipiteen, jonka mukaan itsenäisyys on ensisijaisesti henkilökohtaista itsenäisyyttä. Mutta voivatko nuo kaksi asiaa kuitenkaan olla toisistaan riippumattomia? Yhtäältä niin kauan kuin on mitä tahansa muutamaa yksilöä laajempia yhteisöjä – kutsutaan niitä sitten isänmaaksi, organisaatioksi, kansakunnaksi, suvuksi tai miksi tahansa - pätee yksilön näkökulmasta Suomenlinnan arkkitehdin A. Ehrensvärdin elitistinen lause: "Sinä et voi olla milloinkaan onnellinen ilman, että isänmaa on onnellinen, mutta isänmaa voi hyvin olla onnellinen ilman sinua". Toisaalta historia on osoittanut myös, että onnettomien yksilöiden ollessa enemmistönä yhteisö ei voi olla onnellinen eikä epäitsenäisten yksilöiden kansoittaman isänmaan itsenäisyys ole kestävää.

Takuukorjaus

Vihtori-kissa ei ole aivan toipunut syyskuisesta onnettomuudestaan. Lonkka on parantunut röntgenkuvien mukaan hyvin, mutta ystävämme ei ole osannut kääntää kävellessään takatassuaan oikein päin. Neurologinen vika, sanoi paikallinen eläinlääkäri viime viikolla.

Tänään Vihtori käytettiin takuukorjauksessa Hattulan pajalla. Siellä vahvistettiin lantion hyvä paraneminen mutta arveltiin polven ristisidekorjauksen jääneen painamaan hermoa. Niinpä polvileikkaus uusittiin.

Toivottavasti kissa pääsisi tästä toivuttuaan palailemaan oikeanlaiseen kissan elämään. Nyt nukutusaine vielä vaikuttaa ja lepäily korissa takkatulen ääressä kelpaa hyvin.

Läksiäiset

Illalla vietettiin kylän kirjastotoimenjohtajan eläkkeellelähtijäisiä. Hän on tehnyt kunnioitettavan uran paitsi kirjastotoimessa myös kulttuuritoimessa. Paljon yhteistyötä on museoasioissakin tehty.

Luovutimme Ilkan kanssa hänelle muistoksi museon pöytästandaarin. Kulttuuriväki on boheemia, museopuolen edustajat olimme harvoja kravattimiehiä. Istuttiin iltaa pikkupurtavan parissa rupatellen niitä näitä. Joillekin maittoi viini, harvoille enemmälti. Poistuimme siinä vaiheessa, kun oli laulettu Ystävän laulu piirissä käsistä pitäen. Seuraavaksi olisi todennäköisesti ryhdytty halailemaan – tiesin vierustoveripariskuntamme innokkaaksi siinä lajissa – joten ajattelin säästää toverin moiselta.

Sininen ja valkoinen

Valokuvatorstai-blogin aiheena on tällä viikolla aiheeseen sopivasti sininen ja valkoinen



Mikäpä sen sinivalkoisempi kuin vanha kunnon "Lättähattu", virallisemmin Dm7-kiskoauto. Ollapa vielä talvimaisemassa kuvattu. Tässä Deutsche Gesellschaft für Eisenbahngeschichte -järjestön matkalaisia kuljettanut Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry:n kiskoautot nrot 4142 ja 4204 pysähtyvät Toijala-Valkeakoski-radan varrella Metsäkansassa sijaitsevan maatilamatkailuyrityksen "seisakkeella" heinäkuussa 2005.

Peli-ilta

Ilta meni Valkeakosken urheilutalolla lentopalloa seuratessa. En ole vähäisessäkään määrin (penkki)urheilija, joten lentopallonkin katsominen on jäänyt vähiin. Nyt päätin hyödyntää kaupungin esittämän kutsun, ja menin paikan päälle.

Kannatti. Tunnelma oli mukava – sopivan meluisa, mutta ei liikaa. Molemmilla joukkueilla oli katsomossa oma rumpali. Iäkkäät miehet olivat yleisön selkeä enemmistö.

Peli-ilta jäi lyhyenpuoleiseksi, kun Isku-Veikot hävisivät VaLePalle suoraan kolmessa erässä. Vammalalaisten rumpalikin soitti rytmikkäämmin.

Elämme sotaisia aikoja

Hiton Hallamaa, kun opetti länsinaapurin pojille liikaa. Huomisesta alkaen saavat oikein luvan kanssa urkkia viestiliikennettä. En ole huomannut kovin aktiivista tiedotustoimintaa operaattorien suunnalta, vaikka viranomainen siihen viime viikolla patisti.

Radiossa ei ole viime aikoina puhuttu juuri muusta kuin sodasta. Vähän kuin kaksikymmentä vuotta siten. Moskovassa oli juuri pidetty suomalais-neuvostoliittolainen historiantutkijoiden symposiumi, jossa neuvostoliittolaiset tutkijat virallisesti myönsivät maansa aloittaneen sodan. Kuulin joissakin yhteydessä jonkun sotilashenkilön kieltäytyneen osallistumasta johonkin tämän päivän tietämissä pidettyyn isänmaallishenkiseen juhlaan, koska hänen etiikkaansa ei kuulu juhlia sodan alkamista. Se oli kunnioitettava näkemys.

Adventti

Talon kauniimpi asukas lähti jo aamupimeällä töihin. Minun ei tullut mentyä edes adventtikirkkoon. Valo roikkui alhaalla koko päivän. Vielä hetki haravointia omenapuun alta. Päivä ei olisi riittänytkään pidemmälle.

Radiossa soitetaan Sibeliuksen seitsemättä sinfoniaa.

Työväenopiston salissa ei tänään treenata taijia. Tammikuussa jatketaan, ja kauniimpi etsii kesän harjoituspaikkoja.

Pikkujoulupäivä

Kotikylän rautatieasemalta on vajaan puolentoista vuosisadan saatossa lähtenyt keskustaa kohti kulkue jos toinenkin. Tänään oli vuorossa joulupukkiparaati. Aamupäivällä hain veturitallilta aseman entiseen kukkakioskiin somisteeksi vähän valoa ja pientä joulurekvisiittaa. Nostaessani sitä autosta junalta tuleva aikamies noheili: "Jaaha, olet löytänyt mallin viisikymmentä opastinlyhdyn." Vastasin: "Ei, vaan suunnilleen mallin kaksikymmentäkahdeksan puskinlyhdyn." Mies ei ryhtynyt väittelemään. Opastinlyhdyllä ja veturin puskinlyhdyllä on sentään joltinenkin ero. Hänenlaisensa tietomiehet – käytän tarkoituksella sukupuolittunutta termiä, koska miehiä he aina ovat - ovat hauskoja mutta yleensä harmittomia. Hanomag-höyrysäiliöveturista peräisin olevan, sittemmin brittiläisellä tekniikalla sähköistetyn, puskinlyhdyn kaveriksi löytyi omana työnä sähkövalaistuksi tuunattu kotimainen mallin kaksikymmentäkaksi vaihdelyhty.

Samoja jouluvalaisimia olen asemalle kiikuttanut kai seitsemänätoista vuonna. Ehkä joskus adventtiperinteestä kirjoittaessani saan täsmentää, että kyse on malleista tuhatyhdeksänsataakaksikymmentäkahdeksan ja tuhatyhdeksänsataakaksikymmentäkaksi.

Työmaan pikkujoulut pidettiin tänä vuonna Hämeen linnassa. Mitä mainioin paikka vanajanhämäläisessä organisaatiossa työskenteleville. Leivintuvassa nähtiin mainiota komediateatteria, syötiin hyvin ja juotiin kohtuudella.

Hyvät pikkujoulut. Kotiin pääsi ajoissa, ja pihaan tullessa tervehtivät kyntteliköt ja pyrstötähti. Jatkot saunan ja takkatulen merkeissä.

Ohittaja

Tänään jouduin pitkästä aikaa ajamaan töihin omalla autolla. Matkan puolivälin vaiheilla takaa lähestyi vahdilla yksi ajovalo ja pian saavuttikin. Roikkui perässä vähän aikaa, kunnes lähti ohi. Minulla oli vauhtia noin 80 kilometriä tunnissa. Ohittaneessa ajoneuvossa oli mopon rekisterikilpi.

Aika tehokasta virittelyä, sanoisin. Kyllähän jo 80-luvulla tehtiin mopoista laittomia kevytmoottoripyöriä monin keinoin. Tehokkaimmat saatiin aikaiseksi vaihtamalla sylinteri ja mäntä ajoneuvoluokkaa suurempiin. Joidenkin mopojen sanottiin olevan rakenteellisesti tarkoitettuja isommalle kuutiotilavuudelle, mutta tulleen maahantuojan pajalla kutistetuksi meikäläisen verokohtelun vuoksi. Mutta paljon oli niitä, joista taatusti tuli uhkatekijöitä kuskilleen – vaikkapa se Supersport, joka kuulemma kulki kahdeksaakymppiä.

Tämänpäiväinen ohittaja oli tukevan enduron näköinen, mutta tuli mieleen, olikohan rakenne silti voimavarojen tasalla. Kahdeksankymppiä oli sille aika vähän, kun suoralle tultaessa oli jo toisessa päässä.

Talviunille?

Lieneekö ollut vesisateetonta päivää kahteen viikkoon, pohdittiin eilen kollegan kanssa. Ei ollut tämäkään. Töihin lähtiessä on pimeää, jossakin vaiheessa päivää näkyy ikkunasta vähän hämärää harmautta ja kotilinja-autoa odotellessa on taas pimeää.

Sähkövaloja on asenneltu pihoihin pimeyttä karkottamaan. Meillä ei ihan vielä, näin vanhan kirkkovuoden puolella.

Viehätyksensä tässäkin vuodenajassa. Ja se sopisi hyvin nukkumiseen, kun vain osaisi mennä ajoissa petiin.

Ajatuskartturina

Pyhäpäivä – tuomiosunnuntai lajiaan – kului lähinnä tietokoneen ääressä hallintotieteen perusopintojakson "Tutkimusprosessin hallinta" luentopäiväkirjaa kirjoitellen. Ulkona pilvet menivät ja tulivat taas. Sitten olikin jo pimeää. Kuten yleensä, sain aikaiseksi tekstiä varsinkin asian vierestä. Tosin luentopäiväkirjan tarkoitus kai on luentosarjan herättämän ajattelun dokumentointi. Tajunnanvirtaani kuvaamaan tein liitteeksi maanmainiolla FreeMind-ohjelmalla ajatuskartan. Oli sisältö miten huuhaata tahansa, ainakin kirjallisuusluettelo venyi toiselle sivulle.

Illaksi ajeltiin työväenopiston salille taiji-treeneihin. Jukka-sensei (ei liene lajinomainen tai edes oikeankielinen termi, pahoittelen) oli edelliskerralla luvannut tuoda musiikkia Beijing-muodon harjoittamisen taustalle. Puolisoni kanssa arvailimme, millaista se mahtaisi olla. Kiinalaista kansanmusiikkia vai jotakin aivan muuta? Avaruusromua – YLEn sunnuntai-illan perinteisen lähetyksen nimissä – oli valinta. Tasarytmisenä tai paremminkin rytmittömänä elektroninen sointi taustoitti mainiolla tavalla ihmisvartaloiden liikettä. Lajinomaisempi valinta olisi voinut olla vaikkapa J.-M. Jarren "Fishing junks at sunset", mutta vaihtelevarytmisenä aivan liian haastava. Tai peräti häiritsevä siihen nähden, mitä länsimainen mieli taijilta hakee. Oli kaunis ilta.

Kotikyläpäivä

Aamulla käväisin veturitallilla. Siellä oli kuulemma veturinlämmitys käynnissä. Dieselveturit ovat lämmittäjäinsä ystäviä sikäli, että lohkolämmittimen voi kytkeä illalla ja tulla hyvin nukutun yön ja rauhallisten aamutoimien jälkeen katsomaan, onko rautahepo jo valmis liikkeelle. Etsimäni löysin, kiitos Ilkan ja Eskon.

Kotikylän yhteiskoululla – sillä nimellä 103-vuotias perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitos taas tunnetaan - pidettiin huutokauppa, kun vanhaa tavaraa piti saada pois remontin tieltä. Seinäkartta olisi ollut mukava sisustusesine omaan kotiin. Mutta tarjolla olleet eivät näyttäneet kovin kiintoisilta ja hinnat kohosivat jopa yli sadan euron. Yksi viime vuosisadan alkuvuosina Saksassa painettu antiikin Kreikkaa kuvaava kartta meni mielestäni kohtuuttoman halvalla. Sen olisi voinut tuoda omallekin seinälle killumaan, mutta huutokilpailuun lähdettäessä oma kipuraja olisi mitä todennäköisimmin ylitetty, kun tosissaan kauppaa tekevät halusivat omansa.

Iltapäiväkahvit voileipäherkkuineen saatiin Liisanpäivillä.

Lääninhallitukset historiaan

Valtion aluehallintouudistus eli ALKU-hanke saavutti tänään ainakin välitavoitteensa, kun aluehallintoa koskevat lait vahvistettiin iltapäivällä. Niin lääninhallitukset kuin työvoima- ja elinkeinokeskuksetkin siirtyvät historiaan. Lääninhallitusten historia aluehallintovirastoina on pitkä: ne perustettiin Ruotsin vuoden 1634 hallitusmuodon tultua voimaan. TE-keskukset sen sijaan jäivät lyhytaikaisiksi instituutioksi.

Samalla annettiin aluehallintovirastoja (AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia (ELY) koskevat asetukset. ALKU-hankkeen tiimoilla käydyssä keskustelussa elivät pitkään työnimet ALLU ja ELLU, joista muotoutuivat nyt siis AVI ja ELY.

Aluehallintovirastot edistävät alueellista yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueilla. Virastoissa työskentelee 1.1.2010 noin 1 350 henkilöä. Virastoja on kuusi, joista kaikki vastaavat peruspalveluiden laillisuusvalvonnasta, oikeusturvasta, lupakäytännöistä, pelas­tustoimesta ja poikkeusoloihin varautumisesta. Lisäksi viidellä on työsuojeluhallin­nollinen, neljällä ympäristölupahallinnollinen ja kolmella poliisihallinnollinen tehtävä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset hoitavat valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. Keskuksia on 15 kpl. Niistä kaikilla 15:llä on elinkei­no-, työvoima-, osaamis- ja kulttuuripolitiikkaan liittyvä tehtävä. Lisäksi 13:lla on ym­päristöpoliittinen tehtävä vastaten aiempia 13 ympäristökeskusta. Yhdeksällä ELY:l­lä on myös liikenne- ja infrastruktuuritehtävä vastaten aiempaa yhdeksää tiepiiriä.

Valtion aluehallinnon kehittämishankkeen tarkoituksena on ollut poistaa päällekkäisyyksiä ja ke­hittää erityisesti sähköisiä palveluita. Uudistuksen myötä kuudesta sektoriviranomaisesta muodostetaan kaksi ja toimipaikkojen määrä putoaa ny­kyisestä 92:sta alle puoleen. Myös toiminnan kokonaisvolyymi puolittuu nykyisestä. Alue­hallinnossa nyt työskentelevistä noin 6 000 työntekijästä eläkkeelle on jäämässä 1 500. Uuden henkilöstön rekrytointi on enää kaksi kolmasosaa aikaisemmasta.

Kun aluehallintouudistuksessa läänit jäävät historiaan, julkisen hallinnon yksiköt ovat kunta, maakunta ja valtio.

Keskeinen asema tullee olemaan maakuntavaltuustoilla, joiden jäsenet valitaan maakun­nan kunnanvaltuutetuista. Näin ollen uusi paikallishallinto on aiempaa kansanvaltaisem­malla pohjalla. Myös suora kansanvaali on mahdollinen maakuntavaltuustoja valittaessa. Nykyisin käytäntö on jo toiminnassa Kainuussa.

Maakuntaliittojen toimivalta kasvaa nykyisestä. Maakuntaohjelmasta tulee maakuntakaavaan verrattavissa oleva ohjauksen väline, joka linjaa kaikkea paikallistason päätöksentekoa.

Maakuntien määrä säilynee uudistuksen jälkeenkin nykyisessä 16:ssa, vaikka valtion alue­hallinnon toiminta-alueita tulee vain yhdeksän. Maakunnat muodostavat yhteistoimin­ta-alueita siten, että maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon toimialueet ovat yhtenevät.

Maakunnat muodostavat yhteistoiminta-alueita, jotka yhtenevät ELY:jen ja AVIen kans­sa. Esimerkiksi Kanta-Häme, Päijät-Häme, Uusimaa ja Itä-Uusimaa muodostavat ELY-yh­teistoiminta-alueen, jonka päätoimipaikka sijaitsee Helsingissä, osittainen päätoimipaikka Lahdessa ja sivutoimipaikka Hämeenlinnassa. Sen sijaan Lapin, Keski-Suomen ja Pirkan­maan maakunnat eivät muodosta ELY-yhteistoiminta-alueita, vaan kaikki ELY-toiminnot si­jaisevat maakuntien sisällä.

AVI-yhteistoiminta-alueet noudattavat poistuvien läänien rajoja. Näin ollen AVI-yh­teistoiminta-alueen muodostavat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjan­maan ja mahdollisesti myös Keski-Pohjanmaan maakunnat. Alueen päätoimipaikka sijait­see Vaasassa, sivutoimipaikat Tampereella ja Jyväskylässä sekä työpisteet Närpiössä ja Seinäjoella.

Humanistinen työpäivä

Työpäivään mahtui kuntouttavan työtoiminnan sopimuskäytäntöjä, uusien ATK-kaapelointituotteiden tutkailua ja sähköveturin hiekoituslaitteen vikasimulaattorin suunnittelua.

Huomenna askaroidaan näiden ohella ainakin kirjastoasioiden parissa. Valehtelisin jos väittäisin työn olevan yksitoikkoista. Voi se joskus ollakin, mutta harvemmin.

Blackout

Kotitaloutemme on ollut yhteiselomme alusta saakka Telen asiakas. Niin langallisten kuin sittemmin langattomienkin yhteyksien tiedonsiirrollinen luotettavuus on ollut hyvää tasoa, eikä vaihtotarvetta ole koettu.

Olemme hankkineet pöytätietokoneisiimme Soneran ja F-Securen yhteistyössä laatiman tietoturvapaketin, joka on ollut luotettava ja verrattuna moniin sinänsä päteviin ilmaisohjelmiin myös nopea. Tänä pyhänä tietoturvapaketti mokasi pahemman kerran. Ohjelmisto ilmoitti päivitystarpeesta ja pyysi asentamaan uuden verkosta ladattavan version. Se asentui ripeästi ja ongelmitta, kuten oli odotettavissa. Mutta asennuksen jälkeen tietokone käynnistyi uudelleen ilman lupaa. Ohjelmisto oli ennen asennuksen alkua ilmoittanut uudelleenkäynnistystarpeesta, mutta onko ainakaan Windows-maailmassa enää tätä päivää, että uudelleenkäynnistyksen tullessa ajankohtaiseksi ohjelma yksin tein toteuttaa sen riippumatta siitä, onko käyttäjällä avoinna olevia tiedostoja? Tietoturvallisuuden peruselementteihin luetaan tiedon eheys eli muuttumattomuus. Huolestuttavaa on, jos tietoturvallisuuden alalta leipänsä hankkivan yrityksen nimissä markkinoitava tuote pyrkii rikkomaan käsiteltävän tiedon eheyttä lähes varoittamattomilla käyttöjärjestelmän sammutuksillaan.

Onneksi Sun on ohjelmistoja tehdessään ollut F-Securea ja Soneraa tietoturvallisempi, ja OpenOfficen Writer ehti tehdä varmistustallennuksen ennen kuin käyttöjärjestelmä lähti alta.

Blackoutista toiseen: muistaako kukaan brittiläistä Damned-nimistä punk-henkistä yhtyettä? Joskus lapsuuden ja nuoruuden rajapinnassa muistan veljeni kanssa äänittäneeni televisiosta C-kasetille, kun vampyyrimaiseen asuun sonnustautunut solisti lauloi blackoutista jollain suomalaisella festarilla. Samassa konsertissa lauloi ainakin Paul Oxley espanjalaisista baareista ja Hassisen kone juroista nuorisojulkkiksista. Televisio oli Asa-merkkinen. Äänityslaitteen merkkiä en muista, mutta siinä oli sisäänrakennettu mikrofoni ja yksi kaiutin. Äänityksen laatu taisi olla lähellä tämän päivän keskimääräistä Youtube-tasoa.

Nel blu dipinto di blu

Lähdettiin työmaan kunnioitettavan sitkeän laaturyhmän kanssa naapurimaakuntaan tekemään työn raskainta osaa eli kuvauksen päivittämistä. Raskaalla kädellä on päivitettykin. Vaikka emme ole Lahden kaunista kaupunkia eksoottisemmassa ympäristössä, on paikan vaihdos ollut tervetullut kimmoke työhön.

Juha-isäntämme järjesti iltaohjelmaksi konsertin Sibelius-talolla. En ole viihdemusiikin suurkuluttaja, mutta varsinkin Umberto Marcaton kuunteleminen livenä oli historian harrastajalle terveellinen kokemus. Miehen laulanta kun oli samanlainen osa suomalaisen yhteiskunnan äänimaisemaa kuin ratapihojen höyryveturin puuskutukseen yhä useammin sekoittunut upouuden dieselin jyrinä. Isot dieselveturit on siirretty eläkkeelle aikaa sitten, mutta Umberto vain laulaa. Covereita toki, mutta niin monet 80-luvun italodiscotähdetkin tekivät, aikalasiltaan lainaillen. Alkuperäinen "Volare", tai oikeammin otsikossa nimetty, on Domenico Modugnon euroviisuteos.

Arkista aherrusta

Vaikka pidän työmatkoista julkisilla kulkuneuvoilla (tänäkin vuonna lienen tehnyt työmatkan henkilöautolla laskennallisesti korkeintaan kerran kuukaudessa), joskus niillä on harmillisia lieveilmiöitä. Eilisen englanninkielisen kokouksen hyvää antia valui loppupäästä ohi linja-autoaikataulua kytätessä. Tänään jouduin liukenemaan Malminkartanolta harmittavan vartin etuajassa ehtiäkseni ajoissa Pasilassa junaan ja edelleen Toijalasta Valkeakosken linja-autoon. Junassa työmatkustaminen on sinänsä tehokasta. Verkkoyhteyden mokkulamaisuutta lukuunottamatta kirjalliset työt sujuvat jopa tehokkaammin kuin työmaalla työhuoneessa. Linja-autossa en pysty keskittymään tietokoneeseen ilman matkapahoinvointioireita.

Siitä en ole päässyt mihinkään, että työhaastattelut ovat edelleen yksi epämieluisimmista työtehtävistäni. On tietenkin hyvä rekrytoida väkeä silloin, kun tarvitaan. Ja vaikka prosessi tulee tietenkin vastuuttaa jollekulle, en sanottavasti pidä itse tilanteesta. Voi olla tottumattomuutta: minulla ei ole kovin paljon kokemusta myöskään haastateltavan asemasta. Kollegiaalinen päätöksentekoprosessi toimii minusta näissä – kuten yleensä poikkeustilannejohtamisen ulkopuolisissa - kysymyksissä parhaiten. Useammat aivoleuat pureskelevat kovaa pähkinää paremmin kuin yhdet.

Huomenna odottaa reissu Lahteen. Tällä kertaa kumipyörillä, ilman että reitti kulkee Riihimäen kautta.

Kunnallisten palveluiden hyödyntämistä

Aamulla pääsi lumitöihin. Ei isoihin, mutta lumiaura oli tehnyt vallinpoikasta pihatien päähän. Maantie ja kevyen liikenteen väylä olivat helppokulkuiset koneen jäljiltä.

Lieneekö talven syytä vai mitä, mutta PIKI oli aamulla jähmettynyt. Kävin kotikunnan molemmissa kirjastoissa etsimässä kaipaamiani paikan päältä. Toijalasta ei löytynyt, mutta sain viimein hankittua kirjastokorttiini tunnusluvun, jolla varauksia voi tehdä vaikka kotoa käsin. Viialasta löytyi toinen etsimistäni ja toisen jätin varaukseen, kun tietojärjestelmä oli ehtinyt kömpiä pystyyn.

Saunalenkille ei tehnyt mieli, mutta lähdettiin rautaa nostelemaan. Tänä syksynä se on jäänyt vähiin. Kymmenen käyntikerran kortti oli tullut iloisemmaksi väriltään ja kustansi edelleen kolmekymppiä. Puolikunnallinen liikuntapalvelu näytti kelpaavan tosissaan urheilevillekin.

Yhdistyshallinnollisia huolia

Tulin alustavasti lupautuneeksi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton tilintarkastustehtävään tulevallekin tilikaudelle. Jos joskus kauan sitten jotain sanomista onkin ollut, ei enää muutamaan vuoteen. Tilintarkastaja on päässyt helpolla.

Huolestuttavia ovat olleet uutiset, joiden mukaan liittohallituksessa on odotettavissa väenvaihtoa. Kyllä siellä varmasti uudet tai uusvanhat kasvot saavat päälinjat asiallisesti hoidettua niin, että liitto edelleenkin "seuraa alan kehitystä ja lainsäädäntöä sekä tekee näihin liittyviä aloitteita, esityksiä ja antaa lausuntoja".

Enemmän huolestuttaa kotipesän kannalta. Niiden viime vuosien aikana, kun 133-vuotiaan tiilitallin väellä on ollut edustus hallitustasolla, olemme nauttineet valtakunnallisesti varteenotettavan yhdistyksen asemasta, vaikka emme nostalgialiikennettä harjoitakaan. Suhtautuminen niin Rautatiemuseon kuin Ratahallintokeskuksenkin taholta on ollut sangen suopeaa, ja se on helpottanut monia asioita veturinentisöinnistä hallinnollisiin kysymyksiin. Viikon päästä tiedetään, millaisella miehityksellä liittojuna lähtee kohti uutta vuosikymmentä.

Talvi tuli

Tuli sitten talvi, ainakin vähäksi aikaa. Hiukan märkä vielä, mutta vastasyntyneeksi ihan kelvollisen näköinen. Aamuseitsemän paikkeilla työmatkalinja-auton ikkunoihin satoi vesipisaroita. Illalla kauppareissun jälkeen tullessa sai harjata lumet pois oman auton päältä ennen talliin ajamista.

Ulkona en ole viihtynyt kauempaa kuin aamulla matkan kotoa linja-autopysäkille ja iltapäivällä takaisin. Jos kelit jatkuvat, täytyy vaihtaa karheampipohjaisiin kenkiin.

Kissa ATK-opettajana

Työpäivän kuului ensi viikon henkilöstökoulutuksen ja reissujen järjestelyjä, ohjelmistoasennusta ja johtoryhmän kokousta.

Säätiedotus kertoi iltaohjelman siksi ajaksi, kun puolisoni oli kirkkoneuvoston kokouksessa: talvirenkaat takaisin alle. Johan tässä tuli puolitoista viikkoa säästeltyä nastoja ja asfalttia. Ilmanpainetarkistusreissulta sain söpön liftaajan kyytiin. Vaihdettiin vaatteet ja suunnattiin saunalenkille. Kengänpohjan alla ei ollut vielä liukasta. En palellut lippalakissa, vaikka eristettä ei päänahan ulkopuolella ole. Useimmilla ulkoilijoilla oli jo pipo.

Vihtori-kissa haluaisi kovasti osallistua blogimerkinnän kirjoittamiseen ja onnistui naputellessaan painamaan näppäimistösuodatuksen päälle. Joskus olen sen itsekin tehnyt, mutta sen paremmin painamatta mieleen, milloin suodatus tulee päälle. Kiitos kollipojan, nyt minullekin selvisi, että ainakin Vista-koneessa se tehdään painamalla riittävän pitkään oikeanpuoleista vaihtonäppäintä.

Ei pöllömpi sunnuntai

Koko viikonloppu on harjoitettu hyötyliikuntaa ja heilutettu haravaa pihalla. Minikasvihuone on liiterissä samoin kuin yrttiruukut. Ja tikkataulu, johon en tainnut tähdätä yhtään heittoa koko kesänä, niin paljon kuin varhaisnuoruudessa tikanheitosta pidinkin. Viimeiset tomaatit kypsykööt sisätiloissa keittiön ikkunalla. Nyt saa talvi pihan puolesta tulla. Tai ei aivan. Yksi sadevesitynnyri odottaa vielä renkaanpesua, koska viikko sitten takaisin vaihtamani kesärenkaat ovat yhä auton alla.

Illalla ajeltiin työväenopiston salille taiji-treeneihin. Kesäkeli risteysalueillakin, vaikka auton ulkolämpötilamittari näytti pakkasta. Kotiinpäin tullessa Kärjenniemen ja Metsäkansan välillä pöllö istui aurausmerkin nokassa. Veikeä näky. Kotihyllyn L. Laineen "Suomalaisen lintuoppaan" nojalla kallistuimme lehtopöllöön, mutta lajinmääritys on ohiajaessa hankalaa.

Hankala tapaus

Työviikon kaksi viimeistä arkipäivää menivät Hämeenlinnassa Suomen kasarmien kupeessa johtamisen erikoisammattitutkinnon eli JETin opinnoissa. Luokalleni en aikanani jäänyt, mutta lupauduin kulkemaan samaa polkua työyhteisömme JET-valmennettavien kanssa, kun olen ennenkin ollut.

Perjantaina päädyin muun joukon mukana psykologiseen testiin. Koulupäivän jälkeen kuljin kaupungin halki rautatieasemalle pää tavanomaista enemmän painuksissa.

Kyseessä oli C. Jungin nimiin pantu herkkyysaluetesti, jonka tulos järkytti. Testin mukaan normaaliolosuhteissa toimintani perustuu ennenmuuta aistihavaintoihin. Aistilliseksi en itseäni voi kutsua, mutta aikanaan opettaja-auskultoinnin aikana esiin tullut kinesteettinen profiili tukee tätä. Asia OK. Testi kertoi minun olevan kuormitettuna ennenkaikkea ajattelija. Edelleen hyvä, vaikka ero luppoaikojen aivolaiskuuteen nähden olikin hurja. "Jumalation, mulla on turbo", huudahdin, kun sain lasketuksi eron ajattelullisessa toiminnassa normaalin laiskanleppoisuuden ja kuormitustilanteen välillä. Intuitionaalinen visioääri olen niin normaaleissa kuin stressitilanteissakin. Myönnän. Huolestuttavalla puolella oli erityisesti kaksi asiaa. Ensiksi aistiohjautunut profiilini oli merkitsevästi heikompi kuormitettuna kuin normaalitilanteissa. Ääreishavaintokentän ja sen analysoinnin heikkeneminen voi käydä kohtalokkaaksi tiukan paikan tullen. Ymmärrän hyvin, mutta treenataan pyhänä taas. Erityisen järkyttävää oli, että Jungin mukaisessa tunteellisuudessa olen hyväksyttävän rajan alla niin normaaleissa kuin stressioloissakin.

Jossakin rautatieaseman lähellä sain pienen synninpäästön, kun muistin, että kyse oli työtilanteista. Voin allekirjoittaa monia.

Rovaniemen IC nro 50 oli täpösen täynnä Hämeenlinnasta etelään. Vasta Tikkurilasta pääsin istumaan nätin tytön viereen.

Ski Expossa emme ole käyneet aikoihin, mutta nyt aikataulu ja alennuslippu houkuttivat Messukeskukseen. Mukaan muovikassillinen mainoksia, kirja ja melkoinen säästö.

Kekri

Aurinkoinen pyhäinpäivä kului haravanvarressa valon laskemiseen saakka. Sitten hajauduttiin seurakunnan eri alueille kynttilöiden ja tulitikkuaskien kanssa.

Kekrin kunniaksi valkosipuliperunat oman maan antimista ja lyhdyt pihalle.

Valokuvatorstain vuorenpeikkojen luolassa

Valokuvatorstai-blogissa ollaan tällä viikolla vierailulla vuorenpeikkojen luolassa.



Peikkokin näyttää olevan kotona: Toro-kaivoskuormaaja kuvattuna kesällä 2005 Tytyrin kalkkikaivoksessa Lohjalla.

Kravatti kaulassa

Muistan, kun joskus opiskeluaikana joku toi puolileikillään esiin ajatuksen toivotusta tulevaisuudennäkymästä. Asiat olisivat hyvin sitten, kun pikkupaikkakunnalla pääsisi rovastin, asemapäällikön ja nimismiehen kanssa samoihin kekkereihin kilistämään lasia. Muistan myös, että sellainen tulevaisuudenkuva – tietenkin kauan sitten mennyttä maailmaa jo silloin – kuulosti silloisen lama-ajan opiskelijoista hyvältä. Nykyään kai puhutaan tilastollisemmin rivitalosta, farmariautosta ja niin edelleen.

Mainitun kriteerin perusteella eilisiltainen Valkeakoski-päivän vastaanotto kertoi, että nyt pitäisi olla oikeastaan ihan hyvin. Tosin päivän syömättä olleena tuli ahdettua liikaa pyttipannua liian myöhään. Mutta puolisoni houkutti lääninrovastin juttusille, ja paikalliset olot huomioiden asemapäällikkö ja nimismies korvautuivat palomestarilla ja muutamalla rehtorilla.

Kulttuurin moniottelijana ansioitunut säveltäjä K. Rydman vastaanotti professorin arvonimen ja yhteisten kunnallisasioiden hoidossa ansioitunut ammattikoulun talonmies E. Laakso mitalin. Onnittelut molemmille.

Miehenä on helppoa, jos kutsukortissa lukee tumma puku. Mietittäväksi jää lähinnä kravatin väri. Naisia en kadehdi, paitsi hiukan puolisoni tyylitajua. Eikä sitäkään tarvitse kadehtia, kun miehenä pääsee niin helpolla.

Haravanheilutusta

Haravaa on nyt tullut heiluteltua kertaalleen tontin joka nurkalla. Valmis ei urakka ole, koska omenapuu kirsikasta puhumattakaan on käytännössä vielä täydessä lehdessä. Ja koivussakin on vielä keltaista. Harvinainen syksy sikäli, että hopeapaju on luovuttanut lehtensä ennen koivua.

Harvinainen syksy siksikin, että toisena pyhäpuhteena oli momenttiräikän heilutus eli kesärenkaiden alle laitto. Lähipäiviksi ennustetaan niin lämmintä ja kosteaa, että ei tuntunut hyvältä kuluttaa nastoja ja asfalttia.

Haravanheilutuksen jälkeen illan taiji-treenin vartalonkierrot tuntuivat äärimmäisen terveellisiltä. Mainitsin asiasta, ja Ismo kysyi, haravoinko yhtä hyvin molemmille puolille. En voinut myöntää, kun muistelin että jääkiekkomailakin oli aina right-puoleinen.

Häpeäväkivalta

Radiouutisissa kerrottiin, että kunniaväkivalta on yleistynyt Suomessa. Hämmästelen, miten termit "kunnia" ja "väkivalta" voidaan esittää samassa lauseessa. Ymmärrän kyllä, jos keskustellaan 1900-luvun ensimmäisen puoliskon suurvaltapoliittisten järjestelmien harjoittamista asioista: se oli sellaista silloin meilläkin. Mutta jos kysymyksessä on 2000-luvun Suomi, eikö oikea termi olisi häpeäväkivalta ilmaistuna niin, että häpeää kantaa vain ja ainoastaan väkivallantekijä?

Kesäajan viimeinen päivä

Aamupäivällä käväisin äidin luona. Lähes aina on pihalla tai porraskäytävässä vastaan tullut muuan harmaapartainen emeritusopettaja. Olen tavannut tervehtiä, vaikka en häntä sen paremmin tunnekaan. Tänään kävi niin, että tottumuksesta tervehdin vastaan tullutta kuin vanhaa herrasmiestä. Tervehditty taisi hämmästyä, koska vasta alatasanteella huikkasi hämmästyneen moin. Ei ollut vanha opettaja tämä, vaan näytti olleen hiljattain ammattikoulusta valmistunut maalari. Täytyy kai alkaa kulkea silmät auki.

Puolilta päivin siirryin kotipihalle haravanvarteen. Pressuun tuli lähinnä sembramännynneulasia. On myönnettävä, että tontin länsireunaa rajaavat puut voisivat voida paremminkin. Tuli idea kylmän kauden hoitotoimenpiteestä, joka aikanaan toimi hyvin kotimaisen männyn kanssa. Täytyy harjoittaa tiedonhakua asian suhteen.

Ennen saunaa käytiin hölkkäämässä. Ei oikein maistunut minulle, kun jo koulun mäessä haravointitunnit naksuivat selässä. Mutta rauhallisesti toimi hyvin.

Päivällisen yrttiuuniperunat pilkottiin pääosin oman maan mukuloista. Palanpainikkeeksi oksitanialaista luomumaaviiniä. Yö lämmitetään puuenergialla. Olohuoneessa on kiva kuunnella radiota, ja voi hyvin arvata, missä kissat yönsä viettävät.

Muutama kello on jo takautettu huomisen aikaan. Ilmalämpöpumpun kaukosäädin oli hankalin tapaus.

Vaihteeksi kotona

Olen viettänyt kaksi arkipäivää kotimiehenä. Mäki maksaa velkansa ja niin maksoivat kesälomaviikonloppuun osuneet asuntomessupäivystyspäivätkin. Eilen käytin Vihtori-kissan eläinlääkärissä tarkastuskuvauksessa. Ennen nukutusta eläinlääkäri olisi halunnut kuunnella kissan sydäntä stetoskoopilla. Ihmisrakkaana otuksena Vihtori otti lääkärin kosketuksen hyväilynä ja ryhtyi kehräämään, mikä sotki kuunteluaikeet. Ei kuulemma ole lääkärin pöydällä ennen kehräilty.

Läpivalaisu kertoi, että kissa on paitsi hyvin korjattu myös hyvin toipunut. Jumppaamista jatketaan, ja kaveri saa viettää normaalia kissamaista elämää. Ulos emme ystäväämme vielä päästä, vaikka hinku sinne olisi kova. Metsästyskausi on menossa, ja Viljami-velipoika on jo pariin kertaan käynyt näyttämässä hiirisaalistaan.

Muutoin olen viettänyt vapaapäiviä lähinnä haravanvarressa. Puussa on vielä lehteä, mutta haravointi on mukavaa ja istumatyötä tekevälle ennenkaikkea terveellistä ajanvietettä. Olen käyttänyt Eskon takavuosina veturitallilla suosittamaa ammattilaisten menetelmää levittää pressu nurmelle, haravoida sen päälle ja viedä lehdet kompostiin suppuun vedetyssä pressussa. Erinomainen työtapa.

Eilisiltana käytiin anoppilassa syntymäpäivillä. Tänään siivottiin ja sen päälle haettiin alennuskupongilla pizzat moottoritien varresta.

Radiossa Ludwig van Beethoven soittaa Beethovenin kolmatta sinfoniaa.

Virtualisointeja

Jos eilisen Katajanokan päivän osanottajajoukko oli naisvaltaista ja opettajapainotteista, oli tänään Etu-Töölössä mies- ja ATK-painotteinen kuulijakunta. Kun isoja tietotekniikka-alan messuja ei ole enää aikoihin, IT-kuplan puhkeamisen jälkeen, pidetty Messukeskuksessa, lienevät Atean Focus-messut suurimpien joukossa. Markkinointiviestinnän ohessa oli asiaakin. Erityisesti kolahti tulossa olevan uuden hankintalain kriittisten kohtien esittely. Konsulttitoimistot myyvät aihepiirin päiväkursseja hulppeaan hintaan, mutta arvelen, että ilmaistapahtumasta sai olennaisimman.

Näytteilleasettajia oli jonkin verran. Nimekkäitä kaikki, mutta melko vaatimattomasti, tai sanoisinko asianmukaisesti, esillä. Kyniä oli tarjolla reilusti. Olin nirso ja poimin mukaan vain Atean, Ciscon ja Citrixin. Virtualisointi varsinkin työasemapuolella oli päivän sana. Tosin eniten yleisöä keräsivät Windows 7 -tietoiskut, joita kuulemaan en ehtinyt. Tamperelaiskollega lohdutti, että oli kerrottu lähinnä siitä, miten seitsemänteen taivaaseen pääsee vasta, kun ostaa Microsoftilta kaiken palvelimesta hiirimattoon.

Yritin pinnistää muistiani, mutta jouduin toteamaan, että taisi olla ensimmäinen käyntini Finlandia-talon sisäpuolella. Pihalla olen auton kanssa käynyt useamminkin kääntymässä ajettuani harhaan milloin miltäkin suunnalta. Onneksi nykyään saa kulkea matkat junalla. Talon kongressisiiven 1960-70-lukujen taitteen arkkitehtuurissa on viehättävää vaaleaa pelkistystä. Nykymittapuulla ei ehkä toimivinta mahdollista, mutta ajankuvana vaikuttavaa. Vääristävää tosin, koska design-ajankuvaan mahtuu lähinnä se kapea otos, johon kuului "uima-allas, Särestöniemi seinällä ja taistolaiset kakarat". Mutta edustakoon samalla muuttoliikettä "luukusta lukaaliin", Amurin hellahuoneista Hervannan uusiin torneihin, maakuntien tasakattoisia omakotitaloja ja uutta Angliaa pihalla. Tai yksilöiden olemuksesta kiinnostuneemmille vaikka pulisonkeja ja isoja silmälaseja. Vuonna 1970 syntyneelle Finlandia-talo vaikutti aivan kotoisalta paikalta.

Vuoden 1970 tienoilla kaksipäiväinen työmatka olisi luultavasti tarkoittanut yöpymistä Helsingissä. Vaikka nykyään slow-kulttuuriksi kutsuttu tietynlainen tarkoituksellinen ajankäytöllinen tehottomuus pitkine lounaineen kaikkineen kuulemma on – tai ainakin ennen taantumaa oli – valtaamassa takaisin jalansijojaan siellä täällä työelämässä, sopii minulle paremmin "kasarihenkinen" IC-sukkulointi.

Takaisin tullessa Iittalan jälkeen radan varressa laidunsi valkohäntäkaurisperhe tai ainakin perheeltä näyttävä pikkulauma. Komea sarvipää vartioi sievän naaraan ja vasan ateriointia metsänlaitaa tähyillen. Junasta eivät piitanneet.

Future brain

Opetushallituksen ja kumppaneiden tulevaisuusseminaarissa on kuulemma aikaisemmin ollut enemmän näytteilleasettaja. Nyt kaupallinen tarjonta oli vähäistä ja tapahtuma puitteiltaan kuin köyhän miehen Hämeenlinnan ITK. Älytauluesittelijät eivät vaikuttaneet lainkaan myyntihaluisilta (ei haittaa kumpaakaan osapuolta välittömästi, kun juuri keväällä tuli jo hankittua eri toimittajalta). Sen sijaan valkeakoskelaistausta taidettiin haistaa nopeasti, kun langattomien anturien myyjä kävi hihasta kiinni ja ryhtyi myymään ilmanlaatuanalysaattoria. Laitteen kehittäjä Münsteristä esitteli innolla. Onneksi – tai oikeammin häpeäksi, hyvä koululaitos kun antoi aikanaan paljon, minkä olen tärvellyt ruosteeseen hoidon puutteessa – emme yrittäneet puhua keskenämme saksaa.

Henkinen anti sen sijaan oli kohdallaan. Kasvatuspsykologina tunnettu ja sittemmin aivotutkimuksen alalle ryhtynyt professori K. Lonka esitteli nopeaan tahtiin näkemyksiä, joista aivan kaikki eivät ensituntumalta vaikuttaneet niinsanotusti poliittisesti korrekteilta. Hyvä niin, koska sellaisen pitäisi kai kuulua professorin virkatehtäviin. Aivotutkijan mukaan hehkutamme paljon diginatiiveista, jotka ovat verkossa kuin kotonaan. Mutta teknologia on älyllinen proteesi. Diginatiivien on yhtäältä mahdollista paneutua monen asian tekemiseen yhtäaikaisesti, mutta toisaalta heidän älylli­nen suorituskykynsä heikkenee ratkaisevasti, jos heillä ei ole käytössään teknologisia apu­välineitä. Se siitä nuorison ylivertaisesta fiksuudesta. Miesten ja naisten aivot ovat erilaisia, mitä liittyy hormonitoimintaan ja sitä kautta lisääntymiseen ja parinmuodostukseen liittyviin kysymyksiin. Mutta toisin kuin on väitetty, naisilla aivopuoliskoja yhdistävä aivokurkiainen ei toimi sen tehokkaammin kuin miehillä. Tutkimuksissa ei ole myöskään havaittu eroja oppimisen kannalta. Se niistä moniajoon kykenevistä tippaleipäaivoista. Aikuisen aivojen ongelmana on eräänlainen itseriittoisuus: aivot eivät ole kovin vastaanottavaiset. Toisin kuin lapsilla ja nuorilla vain noin yksi prosentti aikuisen aivoista ohjautuu aistihavainnoista, jolloin avoimuus uusille asioille on vaikeaa. Se siitä elinikäisestä oppimisesta. Tun­neälyn olemassaolon osoittaminen, mittaamisesta puhumattakaan, on tieteel­lisesti ongel­mallista. Se siitä tunneälystä.

Musikaalinen kyvykkyys on ainoa ominaisuus, joka saattaa perustua aivojen rakenteellisiin eroihin ihmisyksilöiden välillä. Aivokurkiainen eli aivopuoliskojen välinen moniajo toimii musikaalisilla paremmin kuin meillä tavallisilla ihmisillä. Nyt taidan ymmärtää, miksi joskus kotona olo on kuin helmitaululla moniydinprosessorin rinnalla.

En muuten täysin ole perillä, miksi joskus näkee aivot kirjoitettavan yksikössä muodossa "aivo". Niinkuin englanniksi tehdään otsikon mukaisessa italodiskohelmessä. Kyseessä on nykytietämyksen mukaan yksi elin, mutta niinhän housutkin ovat yksi vaatekappale tai sakset yksi käsityökalu. Vielä vieraammalta tuntuu yhä yleistyvä anglistinen termi "markkina" puhuttaessa siitä taloudellisesta ilmiöstä, jota ennen tarkoitettiin "markkinoilla". Maaseudun Tulevaisuus on sikäli mainio talouslehti, että sen maanantainumerossa ei esiinny viljamarkkina tai avomaavihannesmarkkina vaan reilusti markkinat.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ne jäsenet, jotka paikalle olivat vaivautuneet, puhuivat markkinoista. Valiokunnan puheenjohtaja harmitteli, kun ei ollut kutsunut virallista kokousta koolle tähän tilaisuuteen. Tamperelaiskansanedustaja oli järjestääkin sellaiset saapuessaan myöhässä ja viedessään esitelmöimään nousseen dosentin tuolin. Harvemmin enää tänä päivänä korkeassa asemassa olevan päättäjän on kuullut suhtautuvan johonkin ammattikuntaan niin ylimielisesti kuin tamperelainen baskerimies opetusalaan. Kaksi muuta sen sijaan olivat myönteisiä.

Valiokunnan esiintyminen herätti yleisössä paljon kysymyksiä. Ammatillisen koulutuksen kollega Uudeltamaalta tivasi, miksi ns. yleissivistävästä koulutuksesta on amputoitu niin paljon käytännön tekemiseen ja yrittämiseen liittyvää oppisisältöä. Olisin kompannut ja esittänyt jatkokysymyksen miksi Delorsin komission hienot tavoitteet puolestaan on omittu perusopetukseen ja lukioon aivan kuin ammattikoululla ei olisi myös sivistystehtävää. Olisin halunnut arvostella koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan ja hallitusohjelmaan sisäänrakennettua toisen asteen duaalikoulumallia jollei rakenteiden niin ainakin oppisisältöjen osalta. Minulla kun on se ehkä koskaan toteutumaton utopia, jossa ammattikoululainenkin voi halutessaan opiskella Vergiliusta alkukielellä. En saanut puheenvuoroa, kun kello kävi ja olin hämäläisen hidas. Sen verran nilkki olin, että heti virallisen osuuden jälkeen käytävällä ikivanhaan luokkatoveruuteen vedoten sain puristettua valiokunnan puheenjohtajalta puolittaisen vihjauksen toiveesta tulla kutsutuksi käymään kotiseudun ammattikoululla. Hän on jaksanut säilyttää ainapositiivisen asenteensa eikä vastustellut ajatusta.

Olisi pitänyt arvata

Jokin aika sitten tulin kysyneeksi kirjailija A. Tuurilta, miten hän on saanut asejuna- ja viljajunaromaaniensa rautatieläiset puhumaan niin ammattimaisesti. Hän ei aivan suoraan vastannut, mutta olisihan se pitänyt arvata. Suomessa ei kai edelleenkään julkaista sivuakaan rautatiehistoriaa, jonka jostakin reunamarginaalista ei löytyisi leimaa OK.

Olavilta terveisiä tiilitallin koko talkooporukalle.

Aamujunassa

Olisiko niin, että taloudellinen taantuma tuo perinteiset arvot takaisin? Esimerkiksi varhaisen töiden aloitusajan? Vuosikaudet ehdin pääkaupunkiin tilaisuuteen kuin tilaisuuteen kotiasemalta puoli kahdeksan maissa lähtevällä IC² 164:llä, mutta tänä syksynä on usein pitänyt valita vähintään tuntia aikaisempi juna. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos herätys on lähempänä neljää kuin normaalia viittä, kunhan vain pääsee illalla ajoissa nukkumaan. Ja IC² 162:n 11-vaunuisessa rungossa on ruhtinaallisesti tilaa. Junalipun oston voi jättää lähtöpäivän aamuun ja vielä on varaa valita istumapaikkansa.

Toisaalta myös ennen ruuhkainen 164:kin on usein näyttänyt kulkevan väljempänä kuin vaikkapa viime vuonna. Ehkä tapaamisia ja tapahtumia yksinkertaisesti järjestetään vähemmän kuin ennen. Kun VR ei erityisemmin ole tullut vastaan matkojen hinnoittelussa, alkaa virtuaalinen kanssakäyminen kummasti kiinnostaa. Riittävän hyvin toimivista välineistä on ollut lähinnä runsauden pulaa tämän vuosikymmenen alusta saakka. En silti epäile, etteikö lamantappopyrintöjä harjoitettaisi yrittämällä kierrättää rahaa jälleen kerran uusien kommunikaatiovälineiden nimissä.

Asian sivusta, eilen luin pirkanmaalaisen yrittäjäjärjestön lehdestä, että paremmin rock-musiikin alalla tunnettu Martti Syrjä on ryhtynyt tietotekniikkayrittäjäksi PK-sektorin toiminnanohjausjärjestelmien saralla. Onnistuu kuulemma koodaaminen Assemblerillekin. Lienevätkö isot yritykset jo läpikäyty, kun toiminnanohjaus- ja toimintajärjestelmiä tehdään yhä pienemmille asiakkaille.

Räntää tai vettä

Päivänvalo käy lyhyeksi, kun aurinko pysyy pilvien takana. Vettä enimmäkseen. Räntää muutama minuutti aamupäivällä. Illalla kasvilavan öljykynttilää sytyttäessä tuntui kuin juuri äsken olisin puhaltanut sen sammuksiin. Kun kovia yöpakkasia ei ole ollut, yritämme hyödyntää viimeisetkin tomaatit. Siksi öisin paksu matto lavan päälle ja kynttilä sisälle.

Talon kauneimmalla asukkaalla oli työpäivä pyhäiseen tapaan. Puin haalarit päälle ja menin autotalliin ristikkoavaimen ja momenttiräikän kanssa vielä yksiin renkaanvaihtopuuhiin. Sadevesitynnyrien kertymä sai tehdä kesän viimeistä palvelusta renkaiden pesussa. Yksi tynnyri päätyi jo talvivarastoon. Kissoja en saanut työkaveriksi. Ne viettivät pyhäpäivää korissa ilmalämpöpumpun tuulahduksessa.

Virallisen talkookauden päätös

Talkoopäivän päätyökohde oli kaupungin tilaama veturitallin tallikaaren kulkukäytävien rakentaminen. Kaupunki oli antanut seuran tilata laskuunsa ruhtinaallisen määrän painekyllästettyä kakkosnelosta ja runkonaulaimen nauloja. Lankkuja tuli tallille loppuviikosta ja naulat haettiin tänään. Esko järjesti omasta verstaastaan kompressorin ja työnantajaltaan runkonaulaimen. Minä toin sähkösahan.

Malli oli ollut kaikilla päässä jo pitkään. Ajatusta vahvisti uusimmassa Resiina-lehdessä julkaistun M. Alameren neljänkymmenen vuoden takaisen matkapäiväkirjan kuvitukseen kuulunut näkymä Kouvolan veturitallilta, jossa kulkukäytävä kehystää Dm4-moottorivaunujen rivistöä. Omalla veturitallillamme kyseessä lienee rekonstruktio: ei ole lähteitä, jotka osoittaisivat, että Toijalassakin olisi ollut puiset kulkukäytävät veturitallin edustalla ennen museoaikakautta. Mutta onpahan nyt tuo niin museokävijöiden kuin talkooväenkin olosuhteita parantava rakenne tehty samalla periaatteella – tosin erilaisista materiaaleista ja erilaisin työmenetelmin – kuin muualla aikanaan käytetyt vastaavat rakenteet. Päätimme tyytyä 140 senttiä leveään rakenteeseen, koska suurin osa lankusta oli noin 420-senttistä. Näin ollen yksi lankku pätkiytyi hyötykäyttöön ilman hukkapaloja. Kiitos Juhan päädyt tuli viimeisteltyä sahalla veistämällä.

Parhaimmillaan, kun tusinan miehen vahvuuteen kohonnut talkooporukka oli saman työkohteen kimpussa, työ kävi kuin pieni teollisuusprosessi. Lankkua nousi sahapukille (puistonpenkki), työntyi määrämittaiseksi toppariin (pyyhinpaperiteline), katkesi sähkön voimalla, siirtyi lihasvoimalla oikeaan raideväliin, ja tuli sähkön kehittämän paineilman voimin naulatuksi paikalleen. Simo käytteli runkonaulainta kuin sarjatuliasetta. Nopeatahtiseen paukutteluun kai maallikkokin kykenisi, mutta ammattimiehen käsissä jokainen naula löysi paikkansa juuri siihen mihin piti.

Ihan koko päivää ei sentään sahattu, naulattu ja naputettu. Esko ja Ilkka kävivät Tampereella hieromassa veturikauppoja. Nuoret moottorimiehet huolsivat Pedershaabia, teollisuusveturia josta aikanaan 600 millimetrin raideleveydestä Valtionrautateiden käyttämään 1524 millimetrin raideleveyteen tehty leventäminen on tehnyt yhden omalaatuisimmista Suomessa käytetyistä vetureista. Päivän aikana tehdyt tutkimukset osoittivat, että omalaatuisuus ei rajoitu yksin raideleveyteen. Myös moottorin öljynvaihto on rakenteellisista syistä hankala.

Illan jo pimettyä Juha korjasi oudosti ilmestyneen repeämän museon lipunmyyntitilana ja museokauppana toimivan EFi-matkustajavaunun katosta.

Päivän päätteeksi huomisen syntymäpäiväsankari tarjosi kakkua. Onnea!

Mystinen metsätyömies

Saunaan en tallille jäänyt. Auto oli ratapihan toisella puolella parkissa. Kävellessäni sinne reppu selässä, jatkoroikka olalla ja saha kädessä asematunnelissa remensi nuorisojoukko:
- Iik! Moottorisahamurhaaja!
- Rähhähhhäh!

Aika pitkälle harkittu teko tosiaan olisi kyseessä, jos sähkömoottorisahamurhaaja tulisi jatkoroikkaa kanniskellen. Vakavammin ajatellen ei ole kovin hauskaa, että arkisen työkalun näkemisestä ensimmäinen intuitio on murhaaminen. Harjoitin hiukan kansanvalistusta:
- Ei, vaan olen mystinen metsätyömies.

Hetkiseksi tuli aivan hiljaista. Vasta kun olin tunnelin toisessa päässä kaikui taas rähhähhäh. Portaita noustessani viheltelin nuotin vierestä Freud, Marx, Engels & Jungia.

Korkea aika

Aamulla linja-autopysäkille kävellessä näytti märältä eikä edes tuoksunut kylmältä vaan sateelta. Petollista mustaa jäät se oli. Aamulinja-auto pääsi alkumatkan suolanheittäjän perässä, mutta pienemmällä tiellä luisteltiin mäki alas. Soratieosuudella oli taas helpompaa.

Iltalenkin jälkeen vaihdoin Hakkapeliitat auton alle. Luultavasti viimeisten joukossa. Ainakaan huoltoasemalla ei ollut muita paineentarkistuspuuhissa. Korkea aika, kun talon kauneimmalla asukkaalla on viikonloppuna aikaiset lähdöt, ja ainakin pyhäaamuksi luvataan samankaltaista kuin tänään.

Huomenna pidetään veturitallilla kauden viimeiset talkoot. Luvassa on lähinnä puusepäntöitä.

Tekniikkaa ja hallintoa

Töissä kävi IBM:n kaupparatsu. Oli mukavaa tavata myyntiedustaja, joka ei ollut sliipattu lipeväpuhuja vaan aikuistenoikeasti alalla pitkään toiminut aikuinen. Isosta talosta ovat kuulemma nyt jalkautuneet 20 perh... siis 20 suurasiakkaan ulkopuoliseen yhteiskuntaan, kuten PK-yritys- ja kuntasektorille. Ei kuulemma voi enää laskea vain metsä- ja muun teollisuuden varaan. Onnittelin, koska myytävää brändiä tuskin tarvitsee erikseen esitellä. Virtualisointiratkaisut kuulostivat mielenkiintoisilta. Microsoftin väen olen niistä kuullut puhuvan syksyn mittaan parissakin eri tilaisuudessa, mutta he ovat esitelleet aika vähän konkreettisia esimerkkejä. Marraskuussa kuullaan, mitä vanhalla jätillä on mielessä. Myyntipuheen käännyttyä Tivoli-tuotteisiin meinasin piruuttani kysyä, onko uusia markkinoita lähdetty hakemaan hifi-markkinoiden nurkanvaltauksilla. Ei tullut kauppoja.

Henkilökohtaisesti minulla on lämpimiä muistoja IBM:stä. Ensimmäinen PC-tietokoneeni oli PS/2-sarjalainen. Windows-aika ajoi nopeasti ohi nirsolla mikrokanavaväylällä varustetusta koneesta, mutta monien ongelmalliseksi kokemaa MS-DOSin nelosversiota se pyöritti kauniisti.. Seuraavaankin PC-koneeseeni, joka oli puhdas kloonimalli, asensin vielä OS/2:n. Myös yksi ensimmäisiä tarvitsemiani ammattialan manuaaleja oli IBM:ltä: APL-opas vuodelta 1976. Jonkinlaista suurten linjojen jatkuvuutta kai edusti se, että kirja, joka oli julkaistu samana vuonna, kun isän kanssa Montrealin olympialaisia mustavalkotelevisiosta katsellessani tein kuusivuotiaalta edellytettyjä aikaiseen koulunaloitukseen valmentavia tehtäviä (muistelen, että väritys- ym. tehtäviä sisältäneitä pehmeäkantisia kirjoja oli kaksi, niiden kannet olivat valkoiset ja niissä oli erivärisiä palloja) oli suhteellisen relevanttia luettavaa vielä ICT-buumin jyllätessä 1990-luvun alussa. Tätä blogimerkintää en kirjoittele IBM:llä, mutta suoraan alenevan polven laitteella. Täytyisi joskus kokeilla, miltä nyky-Lotus tuntuisi OpenOfficen korvaajana bloggaamisessa tai muutenkin.

Illan yhteishyväkokouksessa päätettiin tehdä lähes joka suhteessa eri tavalla kuin keskuskomit... keskustoimikunta haluaisi. Pyrkimys uniformiteettipolitiikkaan on kokonaisuuden hallinnan helppouden kannalta ymmärrettävää, mutta toimivia käytäntöjä ei pitäisi yrittää jyrätä. Jos toimivan ja rakentavan erilaisuuden hallinta ei onnistu, on puutteita joko keskushallinnon resursseissa, tehokkuudessa tai asenteissa. Puhuttiin nimittäin yhdistyshallinnon asioista, ei operatiivisesta toiminnasta. Sillä puolella ei tietenkään sooloilla.

Arkisia pikkuasioita

Erehdyimme eilen jättämään ohrasämpyläpussin keittiön työpöydälle. Jonkin ajan päästä huomattiin kissaveljesten löytäneen iltapalaa. Viljami kävi luultavasti pudottamassa viljatuotteita lonkkatoipilaan velipojankin maistettavaksi. Ei tainnut olla hyvää kissojen suussa, mutta jokaista sämpylää oli silti pitänyt maistaa. Oksennushan moisesta hiilihydraattipommista tuli.

Tänään töissä oli mennä sormi suuhun, kun ihmeteltiin, miksi WWW-pohjaisen toimintajärjestelmän piirtosovellus ei toimi. Kyseessä on ennemmin niinsanottu sovelma kuin sovellus, enkä ollut tullut ajatelleeksi, että kaikissa työasemissa ei välttämättä ole asennettuna sopivaa Java-virtuaalikonetta. Lienen Sunin (tarkoitan yhdysvaltalaista ATK-firmaa, en paikallisradioasemaa, joka aamulinja-autossa mainostaa uskollisesti satakuntalaista moottorisahakorjaamoa) mainoksen uhri, kun olen pitänyt oletusarvona, että "Java technology is everywhere".

EU-komission hehkulamppukielto vaikuttaa mielenkiintoisella tavalla. Kotikylän marketissa ei myyty enää E27-kantaisia 25-wattisia hehkulamppuja. Teholuokassa 40-75 wattia niitä oli, mutta ne ovat turhan tehokkaita saunalamppuun. Sauna- ja pesutiloihin ei mielellään pienloistelamppua veisi – turhaa varovaisuutta ehkä. Halpahallista löytyi vielä 25-wattisia, ja niitä pitikin sitten ottaa hiukan varastoon. En tiedä, missä lamput on valmistettu, mutta merkki oli kotoinen Airam. Lieneekö totta se kansantarina, että tehtailija olisi aikanaan kääntänyt tuotemerkkiin mielitiettynsä etunimen?

Joskus nuokin loppuvat, ja on myönnettävä että moniin pienloistelamppuihin verrattuna 25 watin teho on tuhlaileva. Osaako joku suositella kohtuullisen pienikokoista E27-kantaista energiansäästölamppua, joka syttyisi mahdollisimman pienellä viiveellä ja olisi osoittanut kestävyytensä käytännössä?

Missä ovat kartanon aseet?

Illan kokouksessa puhutti ennen muuta aselain muutos. Erityisesti pääkaupunkiseudulta on kuultu kärkeviä kannanottoja suuntaan jos toiseenkin. Täällä puolimaaseudulla – oikeasta puhumattakaan – on monessa kodissa totuttu elämään ase tai pari ikäänkuin nykyisenä tai ainakin entisenä käyttöesineenä, eikä arkiseen asiaan liity kovin suuria intohimoja. Silti syntyi hämäläisittäin vilkas keskustelu.

Groteskia huvittuneisuutta tunsin kokouskeskustelun tuodessa mieleen ruokatunnin radiokuunnelman, jonka tämänviikkoisessa osassa väiteltiin työväenyhdistys Riennon aseistamisesta ja ryhdyttiin takavarikoimaan aseita muilta.

Raihnaisena

Toissapäiväinen kuntosalikeikka – oltuaan laatuaan ensimmäinen aikoihin – haittasi elämistä tänäänkin. Työpäivän aikana teki monta kertaa mieli mennä johonkin roikkumaan. Sääli, että puolapuut on poistettu salista. Tein tarjouspyynnön pyörätuolista ja rollaattorista.

Iltalenkin aikana katuvalot syttyivät sitä mukaa, kun matka eteni. Hölkkäaskel tuntui yläkropan lihaksissa nuijimiselta. Alun jälkeen ihan mukavalta.

Myöhässä

Eilisen kotiintulojunan eteiseen sattui palomestari poikineen. Tuli mieleen, että kotisammutin on edelleen tarkastamatta, ja kysyin, onko putiikki auki lauantaina. Kuulemma oli. Ei maksanut mitään, kun liikkeen avajaisissa saatu kortti oli edelleen voimassa.

Puolisoni kanssa vietimme puolitoista iltapäivätuntia kuntosalilla. Edellisestä kerrastamme on aikaa, ja taakkoja ei ole tullut nosteltua vähään aikaan ei-hyötymielessä. Onnistuin pitämään taakat edellytyksiin nähden sopivina, kunnes lopussa selkälihaksille tuli ladattua liian ahneesti. Kotona olin kuulemma vielä kalpea. Huomenna lihaskipua lienee havaittavissa.