Virtualisointeja

Jos eilisen Katajanokan päivän osanottajajoukko oli naisvaltaista ja opettajapainotteista, oli tänään Etu-Töölössä mies- ja ATK-painotteinen kuulijakunta. Kun isoja tietotekniikka-alan messuja ei ole enää aikoihin, IT-kuplan puhkeamisen jälkeen, pidetty Messukeskuksessa, lienevät Atean Focus-messut suurimpien joukossa. Markkinointiviestinnän ohessa oli asiaakin. Erityisesti kolahti tulossa olevan uuden hankintalain kriittisten kohtien esittely. Konsulttitoimistot myyvät aihepiirin päiväkursseja hulppeaan hintaan, mutta arvelen, että ilmaistapahtumasta sai olennaisimman.

Näytteilleasettajia oli jonkin verran. Nimekkäitä kaikki, mutta melko vaatimattomasti, tai sanoisinko asianmukaisesti, esillä. Kyniä oli tarjolla reilusti. Olin nirso ja poimin mukaan vain Atean, Ciscon ja Citrixin. Virtualisointi varsinkin työasemapuolella oli päivän sana. Tosin eniten yleisöä keräsivät Windows 7 -tietoiskut, joita kuulemaan en ehtinyt. Tamperelaiskollega lohdutti, että oli kerrottu lähinnä siitä, miten seitsemänteen taivaaseen pääsee vasta, kun ostaa Microsoftilta kaiken palvelimesta hiirimattoon.

Yritin pinnistää muistiani, mutta jouduin toteamaan, että taisi olla ensimmäinen käyntini Finlandia-talon sisäpuolella. Pihalla olen auton kanssa käynyt useamminkin kääntymässä ajettuani harhaan milloin miltäkin suunnalta. Onneksi nykyään saa kulkea matkat junalla. Talon kongressisiiven 1960-70-lukujen taitteen arkkitehtuurissa on viehättävää vaaleaa pelkistystä. Nykymittapuulla ei ehkä toimivinta mahdollista, mutta ajankuvana vaikuttavaa. Vääristävää tosin, koska design-ajankuvaan mahtuu lähinnä se kapea otos, johon kuului "uima-allas, Särestöniemi seinällä ja taistolaiset kakarat". Mutta edustakoon samalla muuttoliikettä "luukusta lukaaliin", Amurin hellahuoneista Hervannan uusiin torneihin, maakuntien tasakattoisia omakotitaloja ja uutta Angliaa pihalla. Tai yksilöiden olemuksesta kiinnostuneemmille vaikka pulisonkeja ja isoja silmälaseja. Vuonna 1970 syntyneelle Finlandia-talo vaikutti aivan kotoisalta paikalta.

Vuoden 1970 tienoilla kaksipäiväinen työmatka olisi luultavasti tarkoittanut yöpymistä Helsingissä. Vaikka nykyään slow-kulttuuriksi kutsuttu tietynlainen tarkoituksellinen ajankäytöllinen tehottomuus pitkine lounaineen kaikkineen kuulemma on – tai ainakin ennen taantumaa oli – valtaamassa takaisin jalansijojaan siellä täällä työelämässä, sopii minulle paremmin "kasarihenkinen" IC-sukkulointi.

Takaisin tullessa Iittalan jälkeen radan varressa laidunsi valkohäntäkaurisperhe tai ainakin perheeltä näyttävä pikkulauma. Komea sarvipää vartioi sievän naaraan ja vasan ateriointia metsänlaitaa tähyillen. Junasta eivät piitanneet.