Kunnallisten palveluiden hyödyntämistä

Aamulla pääsi lumitöihin. Ei isoihin, mutta lumiaura oli tehnyt vallinpoikasta pihatien päähän. Maantie ja kevyen liikenteen väylä olivat helppokulkuiset koneen jäljiltä.

Lieneekö talven syytä vai mitä, mutta PIKI oli aamulla jähmettynyt. Kävin kotikunnan molemmissa kirjastoissa etsimässä kaipaamiani paikan päältä. Toijalasta ei löytynyt, mutta sain viimein hankittua kirjastokorttiini tunnusluvun, jolla varauksia voi tehdä vaikka kotoa käsin. Viialasta löytyi toinen etsimistäni ja toisen jätin varaukseen, kun tietojärjestelmä oli ehtinyt kömpiä pystyyn.

Saunalenkille ei tehnyt mieli, mutta lähdettiin rautaa nostelemaan. Tänä syksynä se on jäänyt vähiin. Kymmenen käyntikerran kortti oli tullut iloisemmaksi väriltään ja kustansi edelleen kolmekymppiä. Puolikunnallinen liikuntapalvelu näytti kelpaavan tosissaan urheilevillekin.

Yhdistyshallinnollisia huolia

Tulin alustavasti lupautuneeksi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton tilintarkastustehtävään tulevallekin tilikaudelle. Jos joskus kauan sitten jotain sanomista onkin ollut, ei enää muutamaan vuoteen. Tilintarkastaja on päässyt helpolla.

Huolestuttavia ovat olleet uutiset, joiden mukaan liittohallituksessa on odotettavissa väenvaihtoa. Kyllä siellä varmasti uudet tai uusvanhat kasvot saavat päälinjat asiallisesti hoidettua niin, että liitto edelleenkin "seuraa alan kehitystä ja lainsäädäntöä sekä tekee näihin liittyviä aloitteita, esityksiä ja antaa lausuntoja".

Enemmän huolestuttaa kotipesän kannalta. Niiden viime vuosien aikana, kun 133-vuotiaan tiilitallin väellä on ollut edustus hallitustasolla, olemme nauttineet valtakunnallisesti varteenotettavan yhdistyksen asemasta, vaikka emme nostalgialiikennettä harjoitakaan. Suhtautuminen niin Rautatiemuseon kuin Ratahallintokeskuksenkin taholta on ollut sangen suopeaa, ja se on helpottanut monia asioita veturinentisöinnistä hallinnollisiin kysymyksiin. Viikon päästä tiedetään, millaisella miehityksellä liittojuna lähtee kohti uutta vuosikymmentä.