Hallintotieteen tenttikysymyksiä

Vietin maanantai-illan Tampereella avoimen yliopiston syyslukukauden viimeisessä kirjatentissä. Tentittävänäni oli kirjallisuus opintojaksosta Suomen julkinen hallintojärjestelmä ja EU:n hallinto käsittäen viisi kirjaa. Kysymykset muistinvaraisesti olivat seuraavan kaltaisia:

1. Päätöksenteon täydellinen ja rajoitettu rationaalisuus (kirjasta Harisalo ym.:Julkinen toiminta - julkinen politiikka )


2. Mitä tarkoitetaan Dahlin polyarkioilla poliittisen tasa-arvon teorioissa? (kirjasta Setälä: Demokratian arvo)


3. Mitkä ovat luottamushenkilön oikeudet ja velvollisuudet? (kirjasta Vahermo: Toimiva kunta)


4. Mitä tarkoitetaan kannustimilla sosiaalipolitiikan ohjenuorana? (kirjasta Saari & Yeung: Oikeudenmukaisuus hyvinvointivaltiossa)


5. Mannereurooppalainen hallintotraditio (kirjasta Viinamäki: Eurooppahallinto ja Suomi)

Olin varautunut jokseenkin toisen tyyppisiin, konkreettisempia aiheita käsitteleviin, kysymyksiin . Kirjallisuus antoi ymmärtää, että tämä olisi perusopintojen käytännön hallintotoimiin johdatteleva opintojakso. Niinpä olisin kirjoittanut mieluummin vaikkapa EU:n toimielinten yhteispäätösmenettelystä tai talousarvion laadintaprosessista kuin historiallisesta – sellaisena toki merkittävästä - hallintotraditiosta. Simonilaista päätöksenteon rationaalisuuden problematiikkaa kysyttiin muistaakseni jo peruskurssin luentotentissä suunnilleen samalla sanamuodolla. Nelikymmenvuotias pitkään julkisella sektorilla leipänsä hankkinut ihminen pystyy kehittelemään jonkinlaiset vastaukset tuonkaltaisiin kysymyksiin kirjoja näkemättäkin, mutta olen koko lailla varma, että tässäkin aiheessa odotettiin enemmän tieteelliseen pohdintaan kuin konkreettisten hallintotoimien kuvailuun nojaavaa näkökulmaa. Saattaa olla, että ainakin osan kirjoista joudun tenttimään uudelleen.

Olen pannut merkille, että valtionhallintoa ei perusopinnoissa ole käsitelty paljonkaan sen paremmin luennoilla kuin kirjallisuudessa. Sen sijaan on keskitytty kunnallishallintoon. Se saattaa johtua joko vankasta luottamuksesta peruskoulun ja toisen asteen koulujen yhteiskuntaopin opetukseen – ainakin 1980-luvulla se oli varsin valtiokeskeistä - tai sitten Yhteiskunnallisen korkeakoulun 1920-30-lukujen taitteeseen juontavasta perinteestä kunnallisten viranhaltijoiden kouluttajana.

Asian sivusta rohkenisin vihjata yliopistotutkintoa tavoitteleville hallinnosta kiinnostuneille, että EU-asioiden tuntemusta kaivattaisiin kentällä yhä lisää. Rahakkaita kansainvälisiä huippuvirkoja lienee tarjolla aniharvoille, mutta esimerkiksi kotoisissa rakennerahastojen hankkeissa tarvittaisiin yhä enemmän perehtyneisyyttä ja päätoimisia tekijöitä. Unionin laajentuminen ja siihen liittyvä rahahanojen tiukkeneminen on johtanut tilanteeseen, että kylätoimikunnat, vesitornintuunaustiimit ja muut talkooporukat eivät selviydy hankkeistaan kunnialla omin avuin. Kuntien ja vastaavien organisaatioiden henkilöstöltäkään ei riitä enää työpanokseksi hankkeiden hoitelu huonommalla kädellä muun työn ohessa.

Maalla on mukavaa

Tänään kävin kuulemassa käytännön hallintotoimista pian elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseksi muuttuvassa työvoima- ja elinkeinokeskuksessa. TE-keskuksesta ELY-keskukseksi ei ulkopuolisen silmissä ole pitkä matka.

Muun tärkeän ohessa kuulin, että asumme virallisestikin maaseudulla. EU-kriteerien mukaan Pirkanmaan maakunta on maaseutua lukuunottamatta Tampereen, Nokian, Kangasalan ja Ylöjärven keskustaajamia. Se oli mukavaa kuultavaa. Entistä asiallisemmalta tuntuu nyt olla Maaseudun Tulevaisuuden tilaaja. Voi hyvällä omallatunnolla pukeutua ruutupaitaan ja lukea Maaseudun tulevaisuutta.