Arkista aherrusta

Vaikka pidän työmatkoista julkisilla kulkuneuvoilla (tänäkin vuonna lienen tehnyt työmatkan henkilöautolla laskennallisesti korkeintaan kerran kuukaudessa), joskus niillä on harmillisia lieveilmiöitä. Eilisen englanninkielisen kokouksen hyvää antia valui loppupäästä ohi linja-autoaikataulua kytätessä. Tänään jouduin liukenemaan Malminkartanolta harmittavan vartin etuajassa ehtiäkseni ajoissa Pasilassa junaan ja edelleen Toijalasta Valkeakosken linja-autoon. Junassa työmatkustaminen on sinänsä tehokasta. Verkkoyhteyden mokkulamaisuutta lukuunottamatta kirjalliset työt sujuvat jopa tehokkaammin kuin työmaalla työhuoneessa. Linja-autossa en pysty keskittymään tietokoneeseen ilman matkapahoinvointioireita.

Siitä en ole päässyt mihinkään, että työhaastattelut ovat edelleen yksi epämieluisimmista työtehtävistäni. On tietenkin hyvä rekrytoida väkeä silloin, kun tarvitaan. Ja vaikka prosessi tulee tietenkin vastuuttaa jollekulle, en sanottavasti pidä itse tilanteesta. Voi olla tottumattomuutta: minulla ei ole kovin paljon kokemusta myöskään haastateltavan asemasta. Kollegiaalinen päätöksentekoprosessi toimii minusta näissä – kuten yleensä poikkeustilannejohtamisen ulkopuolisissa - kysymyksissä parhaiten. Useammat aivoleuat pureskelevat kovaa pähkinää paremmin kuin yhdet.

Huomenna odottaa reissu Lahteen. Tällä kertaa kumipyörillä, ilman että reitti kulkee Riihimäen kautta.