Virallisen talkookauden päätös |
Talkoopäivän päätyökohde oli kaupungin tilaama veturitallin tallikaaren kulkukäytävien rakentaminen. Kaupunki oli antanut seuran tilata laskuunsa ruhtinaallisen määrän painekyllästettyä kakkosnelosta ja runkonaulaimen nauloja. Lankkuja tuli tallille loppuviikosta ja naulat haettiin tänään. Esko järjesti omasta verstaastaan kompressorin ja työnantajaltaan runkonaulaimen. Minä toin sähkösahan.
Malli oli ollut kaikilla päässä jo pitkään. Ajatusta vahvisti uusimmassa Resiina-lehdessä julkaistun M. Alameren neljänkymmenen vuoden takaisen matkapäiväkirjan kuvitukseen kuulunut näkymä Kouvolan veturitallilta, jossa kulkukäytävä kehystää Dm4-moottorivaunujen rivistöä. Omalla veturitallillamme kyseessä lienee rekonstruktio: ei ole lähteitä, jotka osoittaisivat, että Toijalassakin olisi ollut puiset kulkukäytävät veturitallin edustalla ennen museoaikakautta. Mutta onpahan nyt tuo niin museokävijöiden kuin talkooväenkin olosuhteita parantava rakenne tehty samalla periaatteella – tosin erilaisista materiaaleista ja erilaisin työmenetelmin – kuin muualla aikanaan käytetyt vastaavat rakenteet. Päätimme tyytyä 140 senttiä leveään rakenteeseen, koska suurin osa lankusta oli noin 420-senttistä. Näin ollen yksi lankku pätkiytyi hyötykäyttöön ilman hukkapaloja. Kiitos Juhan päädyt tuli viimeisteltyä sahalla veistämällä.
Parhaimmillaan, kun tusinan miehen vahvuuteen kohonnut talkooporukka oli saman työkohteen kimpussa, työ kävi kuin pieni teollisuusprosessi. Lankkua nousi sahapukille (puistonpenkki), työntyi määrämittaiseksi toppariin (pyyhinpaperiteline), katkesi sähkön voimalla, siirtyi lihasvoimalla oikeaan raideväliin, ja tuli sähkön kehittämän paineilman voimin naulatuksi paikalleen. Simo käytteli runkonaulainta kuin sarjatuliasetta. Nopeatahtiseen paukutteluun kai maallikkokin kykenisi, mutta ammattimiehen käsissä jokainen naula löysi paikkansa juuri siihen mihin piti.
Ihan koko päivää ei sentään sahattu, naulattu ja naputettu. Esko ja Ilkka kävivät Tampereella hieromassa veturikauppoja. Nuoret moottorimiehet huolsivat Pedershaabia, teollisuusveturia josta aikanaan 600 millimetrin raideleveydestä Valtionrautateiden käyttämään 1524 millimetrin raideleveyteen tehty leventäminen on tehnyt yhden omalaatuisimmista Suomessa käytetyistä vetureista. Päivän aikana tehdyt tutkimukset osoittivat, että omalaatuisuus ei rajoitu yksin raideleveyteen. Myös moottorin öljynvaihto on rakenteellisista syistä hankala.
Illan jo pimettyä Juha korjasi oudosti ilmestyneen repeämän museon lipunmyyntitilana ja museokauppana toimivan EFi-matkustajavaunun katosta.
Päivän päätteeksi huomisen syntymäpäiväsankari tarjosi kakkua. Onnea!
Mystinen metsätyömies
Saunaan en tallille jäänyt. Auto oli ratapihan toisella puolella parkissa. Kävellessäni sinne reppu selässä, jatkoroikka olalla ja saha kädessä asematunnelissa remensi nuorisojoukko:
- Iik! Moottorisahamurhaaja!
- Rähhähhhäh!
Aika pitkälle harkittu teko tosiaan olisi kyseessä, jos sähkömoottorisahamurhaaja tulisi jatkoroikkaa kanniskellen. Vakavammin ajatellen ei ole kovin hauskaa, että arkisen työkalun näkemisestä ensimmäinen intuitio on murhaaminen. Harjoitin hiukan kansanvalistusta:
- Ei, vaan olen mystinen metsätyömies.
Hetkiseksi tuli aivan hiljaista. Vasta kun olin tunnelin toisessa päässä kaikui taas rähhähhäh. Portaita noustessani viheltelin nuotin vierestä Freud, Marx, Engels & Jungia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti