sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006


Jollei heilaa helluntaina?


Olin taannoin jokseenkin hämmästynyt, kun Lord Boredomin blogissa annettiin ymmärtää, että jotkut, eivätkä kai aivan harvatkaan, asettavat lähes moraalisessa mielessä kyseenalaiseksi itselleen aivan tuntemattoman ihmisen toiveet seurustelu- tai parisuhdekumppanin löytämisestä.

Taustalla voi olla jonkinlainen nykyajalle tyypillinen yksilöllisyyden harha, jossa yksilö nähdään aidoimmillaan ja ennenkaikkea parhaimmillaan yksilönä, siis yksin. Reaalimaailmassa yhdenkään yksilön arvo ihmisenä - tylyä sanoa, mutta näin käytännössä on - ei konkretisoidu vailla vuorovaikutusta muihin. Kukaan ei voi olla hyvä ihminen täydessä yksinäisyydessä (paitsi ehkä joidenkin käytännöstä vieraantuneiden uskonnollisten tai muiden filosofisten käsitysten näkökulmasta). Jo tämä romuttaa käsityksen yksinäisyydestä toivottavana perusolotilana.

Vuorovaikutus toteutuu luonnollisesti mitä moninaisimpia kanavia pitkin, joista parisuhteiden kaltaiset ihmissuhteet ovat vain yksi mahdollisuus. Mutta mikään vähäinen mahdollisuus ei ole kyseessä, päinvastoin.

Väitän, että tuskin yksikään naisesta - tai tulevaisuudessa vaikka koeputkesta - syntynyt on timantti sellaisenaan. Timantti hioutuu vain vuorovaikutuksessa. Mikä onkaan syvällisempi vuorovaikutuksen muoto kuin sellainen, joka tapahtuu yksityiselämässä eli elämänkentässä, joka monessa suhteessa tulee lähelle sisintä. Parisuhde liittyy nimenomaan yksityiselämän alueeseen, jossa toki on muitakin vuorovaikutuksen muotoja erilaisista perhemuodoista vanhakantaiseen sukuyhteisöön tai vaikka erilaisiin kommuuneihin. Parisuhde lienee kuitenkin tänä päivänä aikuisilla yleisin muoto lähteä rakentamaan vuorovaikutussuhteita yksityiselämän alueella.

Seurustelu- ja parisuhteisiin ei päädytä omistamalla tai hankkimalla joitakin "ylemmän tason" ominaisuuksia (termi lainattu verkkomaailman takavuosien ihmissuhdekeskusteluaktivisteilta), vaan suhteiden syntymisessä kysymys on ihmisten kohtaamiseen ja tilanteisiin liittyvistä seikoista. Sen sijaan suhteessa elämällä ja ennenkaikkea vuorovaikutukseen sekä toisen huomioimiseen panostamalla voidaan näitä ihmisyyden myönteisiä ominaisuuksia oppia ja kehittää.

Jos puhutaan asiasta käytännönläheisemmällä tasolla, tuntuu verkkokeskusteluissa usein jäävän vähäiselle huomiolle se, että parisuhde-elämässäkin merkittävin menestystekijä on taito elää arkea. Tämän seikan vähälle huomiolle jääminen on ymmärrettävää, jos oletetaan asiasta kirjoittavien olevan nuoria ja/tai vain lyhytaikaisissa suhteissa eläneitä.

Kun puhutaan tyttö- tai poikaystävästä, minusta käsitteessä painottuu implisiittisesti liiaksikin alkuosan sukupuolisuutta kuvaava termi, vaikka loppuosan syvää kiintymystä kuvaava on paljon tärkeämpi. Arkielämässä kaikenlainen, monipuolinen yhdessä tekeminen on tärkeä voimavara. Sattumaa tai ei, viime viikolla yhtenä iltana rantamökin saunaa lämmittäessä sekä keskustelukumppanini että minä totesimme, miten mukavaa on harrastaa ulkoliikuntaa puolison kanssa.

Parisuhde on hyvä foorumi harjoittaa 1. Moos. 1:28:n mukaista tai ainakin siihen tähtäävää toimintaa, mutta yhtä lailla vaikkapa 1. Moos. 2:15:n mukaista toimintaa. Illansuussa rohkenimme istuttaa auringonkukan taimet toivoen, että yöpakkasia ei enää tulisi. Minikasvihuone vatupassattiin kohdalleen odottamaan kurkun ja tomaatin taimia, ja voikukat pihakiveyksellä saivat huutia. Kaksin on mitä hauskinta puuhailla tällaisiakin asioita.


Heilan kanssa on hymy herkässä (Eskolle kiitos pari viikkoa sitten veturitallilla odottamatta linssin eteen päätymisestä.)

Jollei heilaa helluntaina, niin ehkä sitten kesällä. Ei ainakaan kannata epäröidä sellaisten mielipiteiden vuoksi, jotka tilannetta sen paremmin tuntematta asettavat toiveen motiivit kyseenalaiseksi. Uskon että kuka tahansa pari, joka vaivautuu asioita pohtimaan, keksii vaikka miten paljon sellaista, mitä on vielä hauskempaa tehdä yhdessä kuin yksin.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Onpa hyvä kuva, jossa Juuso on aivan Juuson näköinen ja puolisonsa myöskin vastaa aivan sitä kuvaa, jonka olen tämän blogin välityksellä saanut.

PS. Uuden nimimerkin takana on "vanha tuttu".

Hyvärinen J. kirjoitti...

Olet mennyt aateloitumaan sitten viime näkemän :-)

Ihmiskuvat taitavat yleensäkin onnistua parhaiten, kun kuvattava ei huomaa olevansa etsimessä. Tai sitten kuvaaja vain oli näkevinään linssin takana Davidin ja Brownin tai Bolinderin ja Munktellin ja päätti ottaa onnistuneen otoksen ;-)

Itsensä näköisenä olemisesta tuli mieleen kerran erään tutun kanssa käymäni keskustelu:

"Mää olen aina miettiny kenen näkönen sää oikeen olet, mutta nyt mää sen keksin."

"No?"

"Sää olet ihan ittes näkönen."

Kyllä sen sitten täytyy paikkansa pitää, kun muutkin ovat sitä mieltä.