 | Discipulus impiger? |
Minulla oli tarkoitus kesän aluksi opiskella hieman käytettävyyteen ja käyttöliittymiin liittyviä asioita kesäyliopiston iltakurssilla. Kurssi kuitenkin peruutettiin vähäisen ilmoittautumismäärän vuoksi. Niinpä valitsin tilalle toisen oppiaineen, joka lienee leipätyöni kannalta aivan yhtä hyödyllinen: latinan alkeet.
Vauhti kurssilla on kova ja opittavaa paljon. En ole aikoihin opiskellut kieliä. Vähän saksaa vuosikymmen sitten kansalaisopistossa, ja Javasta tai Perlistäkin on jo muutama vuosi. Ei tästä ainakaan haasteita puutu.
Oppikirjana käytetään Clavis Latina I -nimistä opusta, joka taitaa olla suunnattu lähinnä lukioon tai muihin toisen asteen oppilaitoksiin tai yliopistojen alkeiskursseille. Ensimmäisten lukujen käsittelytapa on suorastaan nostalginen. Kirja uusintaa sitä perinnettä, jossa uusi asia pyritään tuomaan oppijan lähelle käyttämällä samaistumisen mahdollistavia hahmoja. Muistan 1970-luvun peruskoulun englannin oppikirjoista Benin ja Eddyn, vähän myöhemmin ruotsin kirjoissa seikkailleet Ullan, Kristerin ja Lassen tai saksaan johdatelleet Monican ja Dieterin. Tämän pedagogisen perinteen jonkinlaisena kulminaatiopisteenä voinee pitää Clavis Latinaa, jossa "puellae Italiae Claudia et Maria" harrastavat smalltalkia Lauran kanssa, joka puolestaan "in Finnia habitat".
Mitä kielten oppikirjahahmoja te muistatte?
9 kommenttia:
Lukion ranskan oppikirjassa oli Monsieeur Dupont, joka sittemmin nimenä tuli tutuksi Tintin-kirjoissa. Taitaa olla vähän kuin suomalaisten Virtaset...
Yliopiston pakkolatina oli "Bellum gallicumia" ja Caesaria. Kieliopista en muista kuin "pöytä" -sanan taivutuksen: mensa, mensam, mensae, etc. Valui sekin tieto ilmeisen hukkaan :)
Ehkä nyttemmin ymmärrän latinan merkityksen paremmin; ainakin Yleisradion latinankieliset uutiset tekstiteeveessä ovat mielenkiintoista "tavattavaa" - uudissanat varsinkin.
(Ja heti tuli kirotusvire - "monsieur" tietenkin).
Hehhee, minäpä muistan ala-asteen englannintunneilta, että ainakin 3. ja 4. luokalla oli Wim-niminen supersankari-poika, ja muuttui sateessa näkymättömäksi. Hänellä oli kavereita, mutta nyt muistan nimeltä vain Wendyn.
Yläasteen ruotsinkirjassa ('Nya Vindar') oli muistaakseni mieshahmoina Hasse ja Stefan, ja Hassella oli bändi nimeltä 'Het Potatis', joka esitti jonkun luokan kirjassa hirveän kappaleen 'Sommaren är här'. Hasse ja Stefan olivat "hieman" 80-luvun kamalia takatukka-kikkarapääpoikia :^D
Yläasteen saksankirjasarjasta en muista juurikaan, mutta siinä oli familje Riekkinen, jonka pojan nimi oli Tapio, nicht Tappio.
Pamfletti soikoon, muistan nämä huonommin kuin muistinkaan :(
Muistan ihmetelleeni lukion ruotsinkirjan sosiaalidemokrtaattista henkilökaartia. Jos kuvassa oli neljä henkilöä niin puolet oli jollain lailla vammautuneita. Yksi istui aina rullatuolissa ja toinen oli sokea. Muistan että minulle tuli mieleen lähinnä sotavammasairaala eikä Talkullan lukio.
Marleena, tuolla minun kurssillani on eri-ikäisiä kieltenopiskelijoita parista eri korkeakoulusta, ja heidän kertomastaan olen ollut ymmärtävinäni, että ainakin heidän edustamiensa yliopistojen tutkintovaatimuksissa on hiljattain tapahtunut muutos: latina ei ole enää uusissa tutkintovaatimuksissa pakollinen aine. Sen sijaan lääkäreille ja teologeille se lienee vielä monessa paikassa pakollinen.
LB, "Nya vindar" kuulostaa tutulta. Meillä oli "Vägen till svenska", mutta jossain olen noita Uusia tuuliakin nähnyt. Teidän aikananne mahtoivat kasaritakatukat herättää samanlaisia ajatuksia kuin meillä 80-luvun alkupuolella hämyhenkiset rokkarit tuossa mainitussa, 70-luvulla laaditussa opuksessa.
Tino, tuo kirja pitäisi päästä näkemään. Minä en muista, että omissa oppikirjoissani olisi ollut edes värillisiä tai eri rotuisia hahmoja (ei edes englannin kirjoissa).
Minä muistan Kjellin ja Barbron. Kjell kysyi Barbrolta, lähtisikö tämä treffeille parin päivän päästä. Barbro kävi läpi kaikki viikonpäivät, mikään ei käynyt, på fredag tränar hon jazzbalett (mitä pirua sekin on? jotain aikansa bailatinoa?), på lördag badar hon bastu. Men på tisdag? - Men är det inte idag? Jo, tänään Barbro voi lähteä Kjellin kanssa treffeille, ei esim. huomenna tai ylihuomenna. Nu är Kjell glad. Kirjan myöhemmissä osissa Kjell ja Barbro jo seurustelivat.
Jo tuohon aikaan ruotsinkielinen elämä siis näyttäytyi hyvänä, oikeudenmukaisena ja Herralle otollisena elämänä, jossa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, eikä varsinkaan YTM:ää eikä ATM:ää.
Lisätään nyt vielä se, että Mícheál Ó Siadhailin "Learning Irish"issä ei ole juurikaan toistuvia henkilöhahmoja, mutta tolkuttoman hauskoja sattumuksia kyllä. Esimerkiksi siinä kerrotaan pojista, jotka menivät julmalle farmarille kesätöihin (kesätyöt ovat iiriksi sclábhaíocht, siis orjuus). Farmari pani heidät raatamaan kuin juhdat, ja sitten kun he pilailivat keskenään farmarin puhetapaa matkien, farmari näki sen ja hakkasi heidät. "Jälkeenpäin asiaa ajatellen, oikeastaan saisimme olla kiitollisia siitä, ettei hän antanut meille potkuja", totesi kappaleen kertojaminä. - Itse asiassa Learning Irish on niin järjettömän hauska oppikirja, että se itsessään on jo riittävän hyvä syy opetella iiriä.
Panu, Barbro ja Kjell kuulostavat tutuilta. Lieneekö kyseessä "Vägen till svenska"?
Mahdollisesti, mutta en mene vannomaan. "Vägen till svenska" kuulostaa liian lattealta nimeltä ruotsinkirjalle.
Lähetä kommentti