Pitkä marssi

Viikonlopun alkupuoli vierähti keskisellä Uudellamaalla ulkoilutapahtuman merkeissä. Vuosien saatossa kotimainen "de 2 daagse" on muuttunut sotilaallisesta marssitapahtumasta yhä siviililuonteisemman kuntoilutempauksen suuntaan. Kaksihenkinen joukkueemmekin on jo taannoin luopunut m/62-vaateparresta ja siirtynyt siviilivetimiin. Sen verran militarismia oli vielä mukana, että itse kävelen pidempiä matkoja mieluummin sotaväen varsikengillä kuin esimerkiksi lenkkitossuilla.

Taivalsimme perjantain ja lauantain välisenä yönä 30 kilometriä ja lauantaipäivänä toisen mokoman. Leppoisassa iltayössä kävelyvauhti kohoaa melko rivakaksi. Käytimme Tuusulanjärven kiertäneeseen taipaleeseen aikaa muutaman minuutin vaille viisi tuntia. Kovin paljon rauhallisemmin eivät malttaneet Maanpuolustuskorkeakoulun kadetit kävellä, vaikka heillä oli kymmenen kilon kantamus selässään. Joukkueensa saapui pukuhuoneeseen tehdessäni lähtöä. Vaihdettiin vaikutelmat yötaipaleesta. Olivat kuulemma nyt vain kevyesti irrottelemassa, kun tänä vuonna eivät ole treenaamassa Alankomaiden nelipäiväiseen. Kevyestikö, teki mieleni kysäistä.

Vaikka Puolustusvoimien vielä tällä kertaa - tapahtuman huollosta vastannut Helsingin ilmatorjuntarykmentti lakkautetaan vuodenvaihteessa - järjestämä huolto pelasi sotaväelle ominaisella varmuudella ja runsaudella, pakkasimme lämmintä päivää lupailevan lauantain kantamuksiksi hiukan varajuotavaa. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi lauantai-iltapäivän lämmössä. Puolisoni osasi varautua auringonpaisteeseen riittävällä määrällä voidetta, mutta minä en, joten punapään kumppaniksi kehkeytyi aito punaniska. Lauantain matka taitettiin kymmenisen minuuttia edellisöistä rauhallisemmin.

Jalat kestivät hyvin, kiitos onnistuneiden teippausten. Liimaside hiertymille alttiissa kohdissa on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Sain tosin yhden rakon, mikä johtui toisen, aristavaksi kuvittelemani, kohdan varomisesta. Aikaisempaa kokemusta on siitä, miten yhden kohdan varominen aiheuttaa takuuvarmasti ongelmia toisaalla. Askeleen pitäisi olla rento kuin sällillä.

Vuoden ensimmäinen telttayö tuli samalla nukutuksi tai "nukutuksi". Olin omalla teltallani ensimmäisenä ja toin sinne hiukan klapeja järjestäjän osoittamasta paikasta. Totesin, että muilla varusteensa sisään tuoneilla näytti olevan hyvät makuupussit odottamassa, ja yölämpötilaa ja sääennustetta ajatellessani en ryhtynyt tekemään tulta kamiinaan. Seuraavaksi saapunut ajatteli samoin. Mutta hiukan myöhemmin saapuneet toverit ryhtyivät konjamiininapsujensa jälkeen tekemään tulta. Tottahan rannikonpuolustajan on kamiina sytytettävä, oli olosuhteiden kannalta tarvetta tai ei. Ja tottahan kamiinan kylkeä pitää rummuttaa halolla minuutti tai pari siinä vaiheessa kun tuli ei syty, vaan laskee hitonmoisen sauhun teltan sisälle. Rumpusoolo taisi herättää paitsi hilpeyttä myös hienoista ärtymystä naapuriteltoissa. Puolisoni teltassa onneksi kuulemma vietettiin rauhallisempaa elämää.

Tänään vasemmalle jalalle astuminen on ollut hiukan hankalaa.

Kuvia tapahtumasta.