Scripta manent

Kielikurssilla ollaan edetty siihen saakka, että tänään päästiin kääntämään lyhyttä (pseudo?-)Quintilianuksen tekstiä kukista, mehiläisistä ja rikkaasta mutta älykääpiöstä kukkaispuutarhurista. Alkeiskurssi on - ilmeisesti pitkäaikaisen perinteen viitoittamalla tavalla - hyvin kielioppi- ja käännöspainotteinen. Kääntämisessä korostetaan sanakirjan käyttöä enemmän kuin sanaston opiskelua. On tärkeämpää tietää, mihin deklinaatioon substantiivi kuuluu ja miten se taipuu eri sijamuodoissa kuin tietää, mitä se merkitsee. Merkityksen voi aina katsoa sanakirjasta, mutta parhaatkaan sellaiset eivät anna kuin viitteitä taivutusmuotoihin. Kieltä, jonka merkitys useimmille - innokkaimpia asianharrastaja lukuunottamatta - on enemmän historiallinen ja lähdeanalyyttinen kuin kommunikatiivinen ja jonka sanasto kaiken lisäksi on melko suppea, tuskin on mielekästäkään opiskella muulla tavalla.

Hankin käyttööni Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantaman A. V. Strengin toimittaman sanakirjan. Alkuteos on 1930-luvun alusta, mutta uudempiakin painoksia on tehty harvakseltaan. Vanhaan luottavat monet muutkin kurssilaiset. Piti kysäistä, oliko yhden kirjan kannessa esiintyvä nimi juurikin se sama, ainakin sota-ajan historiasta kiinnostuneille tutuista tutuin Linkomies. Kyllä oli, Edwin itse.