Res publica

Eilinen päivä meni ensin Helsingissä koulutushallinnon merkeissä ja sitten kotikylässä paikallishistorian parissa. Pasilassa muistikortille jäi aina kiehtova Dv16, mutta aita teki matkustajaraiteiden 8 ja 9 välissä otetusta kuvasta ikävän.

Paikallishistorian kirjoittaja, hiljattain eläköitynyt ulkoasiainneuvos ja kyseisen ministeriön pitkäaikainen arkistonjohtaja M. Favorin - jota itselläni on kiittäminen pääsystä katsomaan tiettyjen veturihankintojen kiinnostaessa vielä tuolloin salaisiksi määrättyjä itä- ja länsikaupan asiakirjoja puolisentoista vuosikymmentä sitten - on kartoittanut täkäläistä paikallishistoriaa kunnioitettavan laajan lähdeaineiston kautta. Muuan mielenkiintoinen seikka on se, miten vähän torpparikysymys Akaassa vaikutti sisällissodan syntyyn ja kulkuun. Tunnettua on, miten Väinö Linna, osittain Vesilahden Laukon tapahtumien esikuvien innoittamana, loi Pohjantähdessään syvälle kansakunnan kollektiiviseen tajuntaan vaikuttaneen epähistoriallisen näkemyksen sisällissodasta torppareiden sotana. Kuitenkin torpparit pysyttelivät sisällissodassa suurelta osin sivustakatsojina myös täällä Urjalan naapurustossa.

Ei silti liene sattumaa, että sisällissota tuntuu monia historiatoimikunnan jäseniä eniten kiinnostavalta asialta. Minusta historiatoimikunnan piirissä mielenkiintoisinta keskustelua käytiin kuitenkin tällä kertaa aivan toisista, tulvaisuuteen liittyvistä asioista. Täkäläinen emeritusrovasti S. Turja on ilmaissut väkevän kantansa sen puolesta, että Akaan (tarkoittaa Toijalaa ja osaa Kylmäkoskesta) ja Viialan seurakunnat muodostaisivat seurakuntayhtymän Toijalan ja Viialan kuntien yhdistyessä Akaan kaupungiksi vuodenvaihteessa. Historiatoimikunnan kylmäkoskelaisedustaja, pitkäaikainen kunnanvaltuuston puheenjohtaja S. Tiura - joka aikanaan pyrki ahkerasti eduskuntaankin, mutta jonka tytär sittemmin on menestynyt aikeessa isäänsä paremmin - puolestaan vastusti kiivaasti ajatusta seurakuntayhtymästä. Kylmäkosken kunta on päättänyt olla liittymättä Akaan kaupunkiin, mikä mahdollisesti aiheuttaisi sen, että niinsanotut jäännösakaalaiset (termi voi ulkopuolisesta vaikuttaa jopa halventavalta, mutta asianosaisten näkemyksen mukaan kyseessä on rälssiin verrattava saavutettu etu) eli ne Kylmäkosken kunnan asukkaat, jotka tiettyjen 1940-luvun jälkipuoliskolle ja sitäkin varhaisempiin aikoihin juurensa juontavien poliittisten päätösten vuoksi kuuluvat Akaan eivätkä Kylmäkosken seurakuntaan, joutuisivat kuntaliitoksen ja kirkkohallituksen kuntarajoja painottavan periaatteen vuoksi liittymään taloudellisessa ahdingossa kampailevaan Kylmäkosken seurakuntaan. Kovin yksiselitteinen ei kysymys ole, koska Akaan ja Kylmäkosken seurakunnat elävät nytkin yhteistaloudessa.

Haastanpa blogia lukevat asianosaiset seurakuntalaiset sanomaan liitosasioista oman mielipiteensä.

Tampereella

Tänään puolisoni ja minä kävimme autokaupassa ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella. Myyjä oli tietenkin innokas, ja tarjous saatiin, mutta emme me aivan niin nopealla aikataululla ole liikkeellä. Nykyautoissa tuntuu olevan vakiovarusteena valtava määrä elektroniikkaa. Se on pohjimmiltaan huono asia, koska se tekee yksinkertaiseen tehtävään tarkoitetusta esineestä turhan monimutkaisen liittämällä siihen yhä uusia rikkoutumisalttiita tai ainakin huoltoa vaativia osakokonaisuuksia.

Toinen samalta suunnalta hakemamme liike, huonekalukauppa, oli palanut sitten viime näkemän.

Ostimme kaupungista tomaatteja, multaa, vissyä ja siideriä.

Puolisoni lähtiessä ajamaan kotia kohti jäin kyydistä yliopiston nurkalla. Kurssin opettaja huokasi, miten yhdysvaltalaisessa koulujärjestelmässä on tapana käydä latinan alkeiden kimppuun klassikkoteoksista, kuten Vergiliuksesta, käsin. Suomessa yhtäältä luodaan aiemmin mainitsemiani samaistumisen mahdollistavia oppikirjahahmoja tilaamaan pizzaa latinaksi ja toisaalta korostetaan teknistä osaamista järjestelmällisillä deklinaatioiden ja konjunktioiden taulukoilla.

Kurssin vetäjän asenne on kenties hiukan elitistinen, mutta vaikka kaikenlainen elitismi on minulle sangen vierasta, luulen jopa hiukan ymmärtäväni tätä ajattelutapaa. Perinteiden säilyttämisen arvoa on vaikea kiistää. Ja arvatenkin klassillisen lyseon lehtorille tämä on enemmän kuin suotavaa. Monet vanhat asiat, kuten höyryveturin kampikoneisto tai Ford Anglia (muuten, kumma että siitä ei ole saatavissa täkäläisessä liikenteessä aikanaan yleisesti esiintyneiden versioiden asiallisia pienoismalleja) ovat kauniita.