Yhteishyvää

Viime yö puoli viiteen saakka kului yhteisen hyvän merkeissä. Onneksi leppoisasti. Päivällä väsytti. Aamupäivä meni veturitallilla innostuneen valokuvaajan ja toimittajan kanssa - suuri kiitos muille mukana olleille - ja ilta jälleen latinan parissa. Siinä välissä taisi tulla tunti tai pari nukuttuakin.

Jostain minulle tuntemattomasta syystä viime päivinä on seutukunnan medioissa annettu ymmärtää, että Veturimuseo olisi kuihtumassa henkilöstömäärärahojen puutteeseen. On mielenkiintoista, miten pääosin talkootyönä hoidettu organisaatio kärsisi sellaisesta. Kyse lienee enemmänkin siitä, mitä kaupungin ja muiden julkisen sektorinrahoittajien panostuksella nyt saadaan aikaan, toisin sanoen suunnataanko näitä sinänsä melko vähäisiä veronmaksajien pussista otettuja varoja nytkään oikein.

Tämäkin yö alkoi enemmän tai vähemmän lupaavasti yhteishyvän merkeissä, kun juuri suihkusta tultua matkapuhelimeen soittajana näkyi nimi, jonka en osaa kuvitella tarkoittavan kuin yhtä asiaa. Ja sitähän se tarkoitti. Räikeänväriset haalarit ja liivi päälle, saappaat jalkaan, karttalaukku olalle ja menoksi.

Ehdin kirjata karttalehden takapuolelle parikymmentä henkilöä ennen kuin oikea sihteeri saapui. Valkeakosken SPR:n väki nousi Vitostaan juuri, kun kadonneen tuntomerkkejä jaettiin. Olivat nähneet tuntomerkkeihin sopivan tullessaan, ja heti lähetettiin autopartioita paikalle.



Paikalle saapuneiden ei enää kauaa tarvinnut odotella, kun eksynyt pääsi kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.