Puuhapäivä

Haimme kesäpäivän puuhapussin paikallisesta Värikaupasta. Sitten pehmeä hiomapaperi, tummaa pölyä, imurointia ja sen jälkeen erehdyttävästi vernissalta tuoksuva, nykytiedon mukaan toivottavasti kuitenkin jotain muuta kuin pellavaista sisältävä, pohjuste. Puutavaraa päätimme vaihtaa mahdollisimman vähän, mutta muuan lista oli välttämätön. Onneksi löytyi liiterin ylisiltä puolen vuosikymmenen takaisten kesäpuuhien jäljiltä puutavaraa, joka höylän kevyen, tai ei aina niin kevyenkään, kosketuksen jälkeen oli valmis tehtäväänsä.

Mistä tuli mieleeni, että en ole eläessäni joutunut ostamaan höylää. Vuosia sitten sain haltuuni yhden, sotaa edeltävien vuosien Sortavalasta peräisin olevan. Isän peruja sain myöhemmin tänäänkin käyttämäni, yhä hyvässä terässä olevan pienen, ja toisen samanmoisen isomman. Siinä lukee "Made in Germany". East-sana oli jostain syystä jätetty edestä pois. Terä leikkaa tänäänkin yhtä hyvin kuin kallein aikalaisensa Stanley.

Korjataanpa, yhden kaamean kavahöylän olen sittenkin ostanut. Mutta sitä ei tänään tarvittu.

Iltalenkillä ylämäessä mittari näytti viittä vaille laskennallista vuosittain alenevaa maksimia. Tuntui mukavalta, että ei tuntunut ikävältä. Kadehdin vierellä gasellinaskeltaneen lukemia.

Ikävää oli se, että pohjusten ja lakkabensiinin raskas henkäys oli illaksi laskeutunut saunaan saakka.