 | Turhaa marinaa |
Tällainenkin osui silmiin. Ensin tuli mieleen, että newssien vanha huuliveikko Rauli Lauhanen on palannut asialle, mutta toisin kuin tässä näyttäisi olevan, oli Lauhasen tarinoissa samantyyppistä lähes kilttiä ironiaa ja omille(?) stereotypioille naureskelua kuin tamperelaisperäisten akateemikkojen uudessa Tietoisuuden vapautuksessa.
Ensin mietin, mistä näitä oikein sikiää? Koulutusjärjestelmästä kerrotaan suu vaahdossa tuntematta tutkintorakenteita tai edes perustermejä. (Muutenkin olisi hauska tietää, kuinka moni "amista" arvosteleva kirjoittaja on opiskellut tai opettanut ammiksessa ja kuinka moni on sitä mieltä kuin on vain, koska "sitä mieltä pitää olla").
Tosin taitaa olla niin, että "Lord Selibacy" yrittää jo nimimerkillään parodioida joitakin kulttimainetta nauttineita tai nauttivia blogeja tai ainakin niiden aihepiirejä (mielestäni ei kovinkaan onnistunutta) ja erityisesti tuoda naurunalaiseksi muinaisen eufemismin "kognitiivinen eliitti" (tässä onnistutaan paremmin; öykkäröinti on aina öykkäröintiä, harjoitettiin sitä karvanoppa-Corollasta tai tiedekorkeakoulun mikroluokasta käsin).
Niin sanottujen nörttien (ilmausta älköön missään tapauksessa tulkittako tarkoittamaan informaatioteknologisella alalla työskenteleviä tai opiskelevia yleisesti, vaan ainoastaan kulttuurillisista, arvomaailmallisista ja muista ulkoammatillisista seikoista käsin määrittyvää osajoukkoa) stereotyyppinen esittäminen puhtaina ja viattomina karitsoina on minusta vielä vastenmielisempää kuin taannoin suurta suosiota saaneen Ei sinutella -blogin kehyskertomus, jossa päähenkilölle rakentui kerta kerralta yhä epäuskottavampi sädekehä, yksinomaan muiden hahmojen kustannuksella.
Rasvaisempaa elämänkatsomusta kuin mitä ns. nörttikulttuuriin sisältyy, saanee etsiä miltä tahansa nykyajan savotalta - turhaan. Eräässä kommentissaan sarjakuvaviihdettä koskien Tino Rossi kiteytti nörttikulttuurin eräät olennaiset piirteet niin tiukasti, että siihen ei ole lisättävää.
Alkoipa tiistaipäivä kielteisellä merkinnällä. Pahoitteluni.
10 kommenttia:
Nuo aikanaan nyysseissä julkaistut Teemu, Tiina jne. löytyvät täältä:
http://www.phinnweb.org/livingroom/rauli/
a) Minusta Rauli Lauhasen jutut edustavat aivan samaa tasoa niin kielenkäytön kuin maailmankatsomuksen tasolla.
b) En tiedä esitetäänkö nörttejä tässä puhtaina pulmusina, mutta jatkuvan nöyryyttämisen ja väkivallan uhreina kyllä. Ja se on totuus, josta älköön vaiettako.
c) Ainoa tuntemani ihminen, joka todistettavasti pitää Sosiaalisesti rajoittuneita hauskana ja osuvana, on nuori AMK-insinööri, nainen.
- Panu (en jaksanut kirjautua)
Ja jos vielä lisäisin: minusta suurin osa nörttikulttuurin sovinistisuudesta on mitä todennäköisimmin panuilua, eli aiheellista katkeruutta naisille siitä, että nämä valehtelevat miespreferensseistään.
Edsel, kiitos linkistä.
Panu, tyylillisesti kyse on varmasti samasta asiasta, mutta Lauhasella oli pokkaa rakentaa teekkari-Teemun hahmo ironisoimaan omaa viiteryhmäänsä aivan samalla volyymilla, jolla rökitettiin kauppatieteilijoitä, yhteiskuntatieteilijöitä, teologeja ja toisen asteen ammatillista tutkintoa suorittavia. Kritisoimassani tyylissä oma viiteryhmä on puhdas ja muut pahoja.
En väheksy kirjoittajan kritiikkiä koulukiusaamista ja vastaavia ilmiöitä kohtaan. Vaikka henkilökohtainen kosketuspintani ilmiöön niin koululaisena (kiltti maalaiskauppala/-kaupunki ja sen kiltti 1970-1980-lukujen nuorisokulttuuri) kuin opettajanakin (opetettavina pääasiassa yli kaksikymppiset) on vähäinen, on ainakin pedagoginen perus- ja täydennyskoulutus tarjonnut rankkojakin näkökulmia ongelmaan. Rohkenen väittää, että toistuva ja riittävän voimakas fyysinen lapsena tai nuorena tapahtuva kiusaaminen on raiskaukseen tai muuhun vastaavaan fyysistä koskemattomuutta vakavasti loukkaavaan rikokseen verrattavissa oleva teko, joka horjuttaa perusturvallisuutta ratkaisevalla tavalla. Asiaan ei tule suhtautua kevyesti.
Mutta en ole mutu-pohjalta valmis uskomaan sitä, että vain "nörttejä" kiusataan enkä sitä, että läheskään kaikkia "nörttejä" kiusataan. Ongelma on tietenkin "nörtin" määritelmä, mikä ei ainakaan tosielämäsä ole synonyymi teoreetisissa oppinaineissä hyvin menestyvälle lapselle tai nuorelle.
Viimeisesn kommentin osalta olen sitä mieltä, että mikä tahansa ismi on aiheeton aina, kun kyseessä on jonkin ihmisryhmän kategorinen vastustaminen. Silloin ismi on uhkaoppi, jonka olemassaolo palautuu uhaksi nähtyyn eli johonkin, jota on vastustettava sen itsensä vuoksi. Lieneekö yhtään ismiä, joka tähän ei sorru?
JH: "Kritisoimassani tyylissä oma viiteryhmä on puhdas ja muut pahoja."
Onhan se näinkin, mutta minusta se ei ole tarinan tärkein pointti. Tärkein pointti on sen nörtin kohtalon traagisuus, eli hänellä ei ole vaihtoehtoja elämässään eikä hän voi millään tavalla hallita elämäänsä eikä tehdä siitä vähemmän traagista.
On pohjimmiltaan kohtuutonta odottaa tällaisessa tilanteessa olevalta ihmiseltä, että hän voisi nauraa itselleen. Se, että hän lopultakin uskaltautuu vihaamaan ja pilkkaamaan muita ja lopettamaan itsesyyttelyn, voi olla hänen elämässään ensimmäinen merkittävä askel kohti toimivaa subjektiutta.
JH: "Mutta en ole mutu-pohjalta valmis uskomaan sitä, että vain "nörttejä" kiusataan enkä sitä, että läheskään kaikkia "nörttejä" kiusataan."
Ei se toki aukoton lainmukaisuus ole, mutta kyllä kaikki viittaa siihen, että hyvä koulumenestys merkitsee nuorelle pojalle varsin suurella todennäköisyydellä akuuttia fyysisen väkivallan vaaraa. Väkivallan traumatisoimia kilttejä ja älykkäitä poikia on kuitenkin niin paljon - ja nykyään monet uskaltautuvat myös puhumaan siitä ääneen - että ongelmaa on pidettävä ainakin jossain määrin merkittävänä.
JM: "Viimeisesn kommentin osalta olen sitä mieltä, että mikä tahansa ismi on aiheeton aina, kun kyseessä on jonkin ihmisryhmän kategorinen vastustaminen."
Muuten olen samalla kannalla, mutta mielestäni sananvalintasi "aiheeton" on virheellinen. Kyllä aiheita ja syitä on olemassa. Kokonaan toinen asia on, että yhteiskunnan asia ei todellakaan ole ratkaista asioita uhkaoppien tarjoamilla tavoilla. Nähdäkseni kuitenkin alkuperäisen tekstin kirjoittaja kokee asian niin, että merkittävä osa yhteiskuntaa kokee nimenomaan nörtit uhkana tai pitää aiheellisena kohdella heitä uhkaopin (antielitismin? anti-intellektualismin?) keinoin.
- P.
- P.
Ja jos vielä pari sanaa saan lisätä: minusta kirjoittaja on oikeilla jäljillä sikäli, että puolirikollinen alaluokka on ihan oikeasti ollut se trendit tekevä yhteiskuntaluokka jo 70-luvulta. Suomalainen (suomenkielinen) tapakulttuuri on jo nelikymppisten ikäluokassa leimallisesti sen alaluokan kulttuuria. Kukaan ei halua olla "bildungsbürgerlich"-kilttiä keskiluokkaa. Kyseessä voi olla yleislänsimainen ilmiö, mutta näen sille paljon kulttuurispesifejä aineksia ja selityksiä juuri suomalaisuudessa.
Periaatteessa tämän takia Minna menee naimisiin joko Oton kanssa, tai sitten sen "viidakkokommunistin", mutta ei koskaan kiltin Niilo-nörtin. Markkina-arvo määräytyy aika pitkälle sen mukaan, miten hyvin mies vastaa puolirikollisen alaluokan asettamia malleja. Kiltti keskiluokkaisuus laskee markkina-arvoa.
- P.
Jos kyseinen kasvukauppala on ollut Valkeakoski, epäilen että Suomessa ei ole ollut juuri yhtään epäkiltimpää ympäristöä varttua.
Pienet teollisuuskaupungit ovat aika monesta suunnasta kuulemani mukaan pahimpia. Viinaa, huumeita, itsemurhia, väkivaltaa...
Tietenkin retorisena tarkoituksenasi on ollut (jos paikka on Valkeakoski) osoittaa, että
a. pahimmatkaan paikat eivät ole niin pahoja kuin kauhistellaan tai
b. vaikka paikka olisikin objektiivisesti hurja, siellä pärjää hyvin ilman rettelöintiä kun vain käyttää päätään.
Nämä kaksi ovat tietenkin toisistaan loogisesti riippumattomia.
Tekstistä laajemmin tulkittuna vaikuttaisi, että tärkeintä on olla itse pimahtamatta ja tekemättä itsestään numeroa. Se kuulostaa uskottavalta.
Kyllä nyt jälkeenpäin tuntuu vähän siltä, että muinoin kaikki kiusatut "ansaitsivat" kiusaamisensa. Myös minä silloin kun kiusattiin, eikä se millään tavalla vähennä vastuuta ja häpeää niistä tapauksista, kun olin itse kiusaamassa.
Panu,
"nörtin" kohtalon traagisuus on varmasti seikka, joka tulee liian helposti ohitettua välinpitämättömällä olankohautuksella tai jopa ylimielisyydellä. Myönnän syyllistyneeni sellaiseen joskus itsekin täällä verkkomaailmassa (piirini ovat melko pienet, enkä voi sanoa tuntevani tässä tarkoitetun kaltaisia "nörttejä" reaalimaailmassa, jossa on helpompaa olla kiltti).
Minusta on kuitenkin pelottavaa ajatella, että "nörtillä" ei olisi mitään keinoja hallita tilannetta. Ajatusrakennelma johtaa fatalismiin, joka voi olla reaalimaailman vaikutuksiltaan uskomattoman raaka.
Jos siis ”nörttiyden” mukanaan tuomien kielteisen asioiden runsautta ei voida kiistää, olisi tärkeää pohtia keinoja, miten niiden vaikutus poistetaan tai ainakin lievennetään. En usko, että muiden vihaaminen ja pilkkaaminen auttaa. Viha on kuluttavaa. Ennestäänkin kulutetulle ihmiselle – tai ainakin hänen ihmisyydelleen - viha voi olla loppu.
Konkreettisten keinojen löytäminen olisi todellinen viisastenkivi, jolla saattaisi olla kansanterveydellisestikin mitattavia vaikutuksia, koska keinot luultavasti olisivat sovellettavissa useista eri syistä tapahtuvaan syrjäytymiseen.
Tuossa edellä laitoit erään tekstilainauksen eteen verkkoyhteisöllisyyden profeettaan viittaavat nimikirjaimet ;-) Sallittakoon siis lievä idealismi. Tämänhetkinen verkkomaailma (näiden keskustelujen osalta) on puheena olevan asian kannalta todellisuuden irvokas toisinto, joka lyö lyötyä yhä kovempaa ja sotkee tämän yhä syvemmälle suohon. Ja – tämä syyllistämättä sanoen – tarjoaa uhrille itselleenkin erinomaiset instrumentit itsekidutukseen. Mutta voisiko miekan takoa auraksi ja haavoittavasta instrumentista tehdä hoitavan? Mikään oikea ratkaisu ei virtuaalipohjainen tietenkään ole, eikä ongelma kokonaisuudessaan ole yksittäisin tempuin korjattavissa. Mutta kun edes yritettäisiin.
Siihen, mitä kirjoitit koulumenestyksen ja kiusatuksi joutumisen suhteesta en voi todeta muuta kuin, että asia lienee tapauskohtainen. Mahdollisesti on niin, että koulumenestys sinänsä ei ole vaaratekijä (uskoisin, että monet muistavat kouluajoiltaan myös lukuaineissa hyvin menestyneitä ja toveripiirissä suosittuja ”hymytyttöjä” ja ”hymypoikia”, joista aikanaan tuli alojensa kovia osaajia). Tarkoitan sitä, että koulumenestystä ei tulisi kategorisesti syyllistää lapsuuden tai nuoruuden sosiaaliseen ympäristöön liittyvistä ongelmista, vaan hiukan tarkemmin tutkia ongelmien kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Introspektiivinen henkilöhistoriallinen SWOT-analyysi?
Tätä kautta syy-seuraussuhteet eivät ehkä näyttäytyisi aivan niin lohduttomana, että koko kulttuuri on saastunut ja että selviytymismahdollisuuksia ei ole.
Mistä löytyisi paitsi edellä kaivattu menetelmällinen viisastenkivi myös asenteiden kultainen keskitie, joka kulkee kaukana yksilön syyllistämisestä ja samalla kaukana uhkaavalta näyttävän monoliittisen kulttuurin varjosta?
Tommi,
Valkeakoski osuu aika lähelle. Naapurin rautatiekylä oli kyseessä. Se eli hurjimmat juurettoman väen aikansa jo vuosikymmeniä aikaisemmin, kun läpikulkevaa ja vähän aikaa viipyvää väkeä kulki paljon rautavaltion palveluksia käyttämässä tai niitä tuottamassa.
Mutta on aivan totta, että pienillä taantuvilla (oli kyseessä mikä tahansa paikalliseen elinkeinoelämään kielteisesti vaikuttava muutos) paikkakunnilla on aina ollut omat ongelmansa. En osaa sanoa, miten ne suhteutuvat vertailussa suurten muuttovoittotaajamien juurettomuuskokemuksista aiheutuviin ongelmiin.
Pikkupaikkakunnan kulttuurissa nähtiin nimenomaan suuret kaupungit pelottavina ja epäkiltteinä. Tuttu on turvallista.
Erityistä agendaa en tämän(kään) asian suhteen ole osannut rakentaa, joten kirjoitukseni retorinen tarkoitus on vähän niin ja näin. Mutta olen samaa mieltä siitä, että äärimmäisyyksiin ei yleensä kannata mennä.
Lähetä kommentti