 | Karvoihin katsomista |
On myönnettävä, että koko lailla hiuksettomana olen joskus hiukan kateellinen pitkähiuksisille. Pitkillä hiuksilla voisi muunnella ulkonäköään. Tosin rumemmalla sukupuolella taitaa olla melko vähän yleisesti hyväksyttyjä konventioita asian suhteen.
Asia tuli mieleeni, kun torpan kauniimpi asukas kävi kampaajalla ja palasi vuosien takaiseen tyyliinsä. Opiskelukaverinsa olivat kuulemma aikanaan kutsuneet häntä jollakin kelttiläiseen kansanperinteeseen kuuluvaa harpunsoittajatarta tarkoittavalla nimellä. En ihmettele. Ehkä ryhdymme kohta larppaamaan.
Asioiden tärkeysjärjestys Blogistanissa
Ylellisyystuotteita koskeva tekijänoikeuslaki kuohuttaa.
Vaikka mahdollisuus äänittää rokkia levyltä kannettavaan soittimeen on tietysti tärkeämpää kuin elintarviketuotannon kaltaiset asiat, tulkoon mainituksi, että yhden kotimaisen elintarviketeollisuuden haaran mahdollisesti viimeinen tuotantokausi käynnistyi tänään. Tai jollei kokonaan viimeinen niin ainakin viimeinen kahden sokeritehtaan voimin tapahtuva.
4 kommenttia:
Montaa varmaan ihmetyttää, mikä ihme "oikeus" muusikoilla on pitää työnsä ja ansionsa teknologian edistyksessä, kun tämä oikeus ei näköjään ole koskenut satulaseppiä, veturin lämmittäjiä tai konekirjoittajia.
No, muusikoilla ja taiteilijoilla yleensä on kulttuurista pääomaa, jos ei muuta. Siksi on aika selvää, että he voivat käyttää tiedotusvälineitä paremmin hyväkseen kuin useimmat muut vastaavat ryhmät.
Niin, yksittäistä kitaranrämpytystä tai muuta vastaavaa pidetään kulttuurillisista syistä yhtä ainutkertaisena kuin jotakin teknologista innovaatiota, joita suojaamaan on kehitetty patenttien kaltaisia järjestelmiä. Jonkin jäljittelyyn perustuvan genren, kuten populaarimusiikkin, tuotokset eivät ole sen ainutlaatuisempia kuin satulat, puhtaaksikirjoitetut asiakirjat tai lähtöpesä. Yleensä kertaluonteista ja lyhytaikaista, yhtä kaikki.
Vastakohtana on mielenkiintoista, että varsinkin informaatioteknologisella alalla on ihmisiä, jotka haluavat levittää luomaansa teknologiaa vapaasti (tosin monilla teknologian aloilla tuotoksia varjellaan monta kertaluokkaa mustasukkaisemmin kuin taiteessa). Eivätkö he siis pidä luomiaan tuotoksia yhtä arvokkaina kuin muusikot omiaan? Syy taitaa olla hyvin käytännöllinen: he saavat leipänsä muutenkin, mutta kitaransoittaja ei. Sitä vaikeasti kiistettävää seikkaa vasten tekijänoikeuslain tiukka linja on yhtä ymmärrettävä kuin vaikkapa työsuhteita koskevien lakien.
Minusta olisi pohjimmiltaan ihan oikein, jos rämpyttäjät joutuisivat menemään oikeisiin töihin. Musiikki on Suomen syöpä. Tässä maassa tehtaillaan rämpyttäjiä liukuhihnalta ja niiden ylläpitoon tungetaan valtavasti subventointirahoja, ja sen takia sitten kaikki nuoret haluavatkin rämpyttäjiksi. Musiikin alakulttuuria - sekä pop- että klassisen - olen aina inhonnut kaikkine siinä piirissä liikkuvine omahyväisine tyrkkyineen ja pyrkyreineen, jotka luulevat olevansa kaikkia muita parempia. Olisi aivan helvetin hienoa, jos niistä tyhmänylpeistä loisista päästäisiin eroon
"yhden kotimaisen elintarviketeollisuuden haaran mahdollisesti viimeinen tuotantokausi käynnistyi tänään."
Surullista se on. Mutta pirun surullista on sekin, kun sitä täällä tehtyä sokeria dumpataan tukiaisilla halvennettuna kehittymättömiin maihin. Vapaakauppa on nykyään sitä, että tulleja saa olla vain tänne päin.
Lähetä kommentti