Pyöriskelyä

VR:n miehet hakivat jossain vaiheessa aamua tallilta veturinpyörän muistomerkkiä varten. Mestari tosin soitti ensin työpuhelimeeni kysellen, missä pyörä on. Miehensä eivät kuulemma olleet löytäneet sitä sovitulta paikalta. Alkuperäisen rakennuttajansa kauan sitten hylkäämän tallin nurkat olivat varmasti tuttuja tamperelaisillekin ammattiveljille aikanaan, mutta ei ole ihme, että nykyisin termit "polttoaineenjakopaikan raide" tai "kastarin raide" eivät kerro juuri mitään nuorille ratayhtiön miehille. Mestarille kertoi, ja pyörä oli noudettu, kun töistä tullessa kävin lykkäämässä rullavaunun takaisin sateensuojaan.

Auto sai uuden sulakerasian, tuulilasinpyyhkijän moottorin ja suuntavilkkureleen. Ensinmainittu oli yllättävän kallis, muut eivät. Jokohan menopeli vähitellen alkaisi olla syyskunnossa?

Ilta meni käytännön fysiikkaa opiskellessa. Hakusessa oli. Mekaniikan käytännön soveltaminen oli hankalaa, ja oma fysiikka väsyi nopeasti. Nuorena taisin käyttää liikaa aikaa turhuuksiin. Ainakin olisi kannattanut opetella hyppäämään narua.