keskiviikkona, toukokuuta 04, 2005


Nörttikulttuuria


Sosiaalisesti rajoittuneet lienee atk-väelle tuttu sarjakuva. Itse törmäsin sen Internet-versioon vasta vähän aikaa sitten, vaikka juttu on alunperin verkosta kotoisin jo vuosien takaa. Arkisto tuli luettua läpi suunnilleen kerralla. Pohjimmiltaan kyseessä ei taida olla muuta kuin atk-maailmaan sijoitettu jäljitelmä B. Virtasesta, mutta ehkä virtas-pohjaisuutensa vuoksi se onkin minusta hauska. Tänään töissä kuulin tamperelaisesta it-firmasta, jossa colan ja batteryn tilalla on karpalomehua. Originellia.

Puolisoni totesi, että hänestä Sosiaalisesti rajoittuneet on kovin seksistinen. Kun katsoo harmittomien tietotekniikkavitsien taakse, on asia juuri niin. Päähenkilöinä häärivät nörtit vaikuttavat kilteiltä tyypeiltä, mutta niin heidän suhteensa kauniimpaan sukupuoleen kuin koko sarjakuvankin tapa esittää naisia on äärimmäisen esineellistävä. Vertailukohdaksi tuotu televisio-sohva-jääkiekko-kalja-linjalla elelevä rakennusmies ei kliseineen oikein onnistu kiillottamaan nörttien kruunua.

Eivät kaikki nörtti-ihmiset taida olla maailmankuvansa kanssa ollenkaan niin mukavia ja harmittomia kuin jotkut haluavat heidät Blogistanissakin esittää. Ehta nörttikulttuuri, jollaisesta sarjakuva on yksi ilmentymä - ei niin, että se esittäisi kyseistä kulttuuria sinänsä, mutta yhtenä osana sitä ilmentää sen arvomaailmaa - taitaa sovinistisuudessaan hakea vertaistaan.

Olen mielelläni väärässä ajatusteni suhteen.

Ilta ampumaradalla


Viikko sitten päähän tullutta mielijohdetta seuraillen ajelin työpäivän jälkeen Hämeenlinnan taakse. Paikan päällä maastokuorma-auton lavalta annettiin tykötarpeet. Sain itseäni kolme vuotta vanhemman Tourulan tehtaan valmisteen. Edellisestä ampumakerrastani ilmakkoa isommalla pyssyllä on vuosia. Jälleen oli kuin uutta huomata, miten vähän rynnäkkökivääri potkii tehoisekseen. Miten oman aseen laukaisu tuntuu vain nykäyksenä ja kuuluu lukon raksahduksena, kun viereisellä paikalla ampuvalla se kumahtaa jykevästi kuulosuojaintenkin läpi. Kuten tavallista, osuin nytkin sangen huonosti. Tottumattomuus löytää kunnon ampuma-asentoa ja turhat tukipisteiden muutokset käynevät selitykseksi. Suoraan sanoen harjoittelun puutteesta johtuvaa taitamattomuutta.

Hätilän maastot ja rata 2 näyttivät aivan samalta kuin reilut 15 vuotta sitten. Ykkösradalla oli poliiseja harjoittelemassa äänestä päätellen kevyemmällä arsenaalilla.

Kotiin päin vanhaa kolmostietä ajellessa vähän Iittalan jälkeen katseli valkohäntäpeura tien laidalla. Odotteli kiltisti harvakseltaan kulkevaa liikennettä eikä yrittänyt lähteä tielle. Bambilla oli vielä talviväritys. Kuukauden päästä vasomisaika taitaa olla parhaimmillaan.

2 kommenttia:

Tino Rossi kirjoitti...

Sosiaalisesti rajoittuneet on vähän kuin Dilbert tai user friendy, paitsi ettei siinä ole yhtään ideaa eikä se naurata. SR on ruma, epähauska ja sietämättömän seksistinen. Se on ylpeä stereotypioistaan ja mielikuvitusettomuudestaan. Lokalaistishenkinen sovinistis-oikeistolainen maailmankuva tuottaa runkkaushenkisiä strippejä joissa naiset ovat joko huoria, agressiivisiä seksillä eteneviä pyrkyreitä tai toivottoman naiveja bimboja. Sarjan kömpelön tyrkyttävä tuotteistus kännylogoineen lisää ilmiselvän omahyväistä vaikutelmaa, samoin kuin selvästi omasta kekseliäisyydestä vaikuttuneet hahmojen esittelyt.

Oman nolo sivujuonne ovat "fanit" jotka lähinnä kilpailevat saadakseen oman LOL kommenttinsa mahdollisimman ensimmäiseksi listalle. Infantiilia kommentoitia ja stripin "vitsin" toistelua. Tälle nörttilaumalle tuntuu riittävän että stripissä mainitaan joku tietokonemaailman ilmiö ilman sen suurempaa ideaa.

Jos jäi epäselväksi niin en juuri pidä Sosiaalisesti Rajoittuneet sarjakuvasta.

tommi kirjoitti...

Minusta se on todella hyvä. Nauroin useasti. En kyllä löytänyt mitään seksismiä, varmaan siksi että koko käsitettä ei ole olemassa. Sillä ei ole oikeastaan mitään määritelmää, sitä käytetään ja sen ala vaihtuu aina tilanteen mukaan.

Minä kun olen tällainen tylsä ja palikkapäinen mies, en jaksa seurata mitään diskursiivisia höttöjä vaan olen suosiolla edes yrittämättä ymmärtää minulle aivan liian vaikeita määrittelemättömiä sivistysasioita.

Tissit ovat kyllä kivoja.