Rautaa romuksi

Meinaavat rikkoa kolminaisuuden. Yksi jäljellä olevista kolmesta Dr12-veturista eli "Hurusta" aiotaan romuttaa. "Hurua" tuntemattomille kerrottakoon, että kyseessä on sympaattisen pullea diesellinjaveturityyppi, joka aikanaan hankittiin kotimaasta työllisyyden takaamiseksi Tampereen tehtailla ja jonka kaksi edustajaa esiintyy tämän verkkopäiväkirjan taustakuvassa.

Silputtavaksi on joutumassa Suomen Rautatiemuseon omistama nro 2234, joka on sangen huonokuntoisena näytteillä taivasalla Haapamäen Höyryveturipuistossa. Sillä ei ole enää juurikaan museaalista arvoa. Jäljelle jäävät Haapamäelle periaatteessa ajokuntoinen nro 2216 ja Toijalaan ulkoisesti entisöity sarjan uusin nro 2241. Molemmilla on onneksi katto pään päällä.

Tämän tiimoilta on sähköpostia liikkunut ja puhelin soinut. Tilanne aiheuttanee erilaisia väenkokouksia ja päänraapimisia.

Isot kisat ja pienet - ja herne nenään

Kuin olympialaiset olisivat tulleet pikkukaupunkiinkin. Ihmisten puheenaiheet liikkuvat niissä. Illalla kamppailtiin yleisurheilun kaupunginmestaruuksista urheilukentällä. Tuuli kantoi kuulutukset kotikulmille. Hyvä sikäli, että ne innostivat laiskan ruumiin ulos lenkille. Kaksi naista pyöräili ohi. He puhuivat, miten ottelu oli ratkaistu yukon arvoisella suorituksella. Tunnistin toisen entiseksi harrastajaksi, junnusarjojen aluekisoissa menestyneeksi, vuosien takaa.

Kaksikymmentä vuotta sitten isot kisat meren takana olivat jo ehtineet päättyä. Oman kylän pikkukisoissa meitä taisi olla aika monta, jotka isojen kisojen innostamina halusimme mitellä toisiamme vastaan. Meitä, joita ei ennen sitä syyskesää juuri kentillä nähty, eikä sen jälkeenkään. Naiiviudestaan huolimatta muistot ovat lämpimiä ja pienet asiat merkityksellisiä.

Kotipihan lyhyt hernerivi on kypsynyt. Vuosien jälkeen maistoin. Palkokasvin hedelmä oli suussa herkullinen, mutta reaktio iski pian. Pitäydyin yhdessä ainoassa herneessä. Mutta jo se meinasi mennä nenään (ja silmiin), kirjaimellisesti.

Puolisoni oli saanut elintarvikelaboratoriosta Hämeenlinnasta hunajan kosteusmittauksen tulokset. Pitää myöntää, että itselleni oli yllätys, että kyseistä laitosta ei enää lähempää löytynyt. Vastahan siitä on hetki, kun tutkitutin veturitallin juomavettä kotikylässä. Kymmenen vuoden tuntuminen hetkiseltä on keski-iän varmoja merkkejä.

17,5 % on hyvä arvo, kun suositus on välillä 16 ... 19 %. Jos hunaja on liian kuivaa, sen ulkonäkö muuttuu epämiellyttäväksi, vaikka itse tuote onkin maultaan erinomaista. Liika kosteus puolestaan altistaa käymiselle, joka pilaa tuotteen.