Hunajainen iltapäivä

Aamulla arveluttanut valokopiokone toimikin kuin unelma. Ja vieläpä nopeasti. On myös upeaa, kun hoidettavien asioiden listalta yksi kohta katoaa, kun toinen on pyytämättä sen tehnyt. Jussille iso kiitos.

Tänään oli mehiläispesien sadonkorjuupäivä. Mehiläistarhauksessa kyse on yksinkertaisesti sanottuna siitä, että ihminen ottaa omaan käyttöönsä mehiläisten itselleen tuottaman talviravinnon, hunajan.

Ennen kuin eläinten oikeuksien puolustajat alkavat suunnitella mehiläisten vapautusiskuja tällaista riistotoimintaa vastaan, kerrottakoon, että talviravinnoksi tarhaaja antaa siivekkäille ystävilleen oikeaa herkkua, sokeriliuosta, pois viemänsä hunajan tilalle. Mehiläistarhauksen tuottavuus -heille, jotka sitä harjoittavat sivuelinkeinona ja muutamat jopa päätoimisesti - perustuu osaltaan siihen, että sokeria voi ostaa paljon halvemmalla kuin mikä on hunajasta saatava hinta.

Hunajasadon korjuun vaativin vaihe on hunajakennojen haku pesästä. Mehiläiset ovat tietenkin ärtyneitä ravinnonviejiä kohtaan. Puolisoni hoiti tämän vaiheen ammattimaisin ottein päivällä. Aloittelijalla ei tuohon puuhaan ole asiaa.

Pari päivää ennen hunajan keruuta tarhaaja vie mieluusti ylimpien pesälaatikoiden väliin ns. mehiläispaot eli ristikot, jotka päästävät mehiläiset kulkemaan pesässä alempiin laatikoihin, mutta ei enää takaisin ylempiin. Tämä takaa sen, että ylimmissä laatikoissa ei enää sadonkorjuuhetkellä ole vihaisia pörriäisiä.

Mehiläiset tuottavat hunajan pesälaatikoihin sijoitettuihin kennoihin, joita yhteen laatikkoon mahtuu kymmenisen kappaletta. Jokaisessa kennossa on molemmin puolin pinta, johon hunajaa kertyy. Tuotantokauden alussa tarhaaja vie tyhjät kennot pesään. Tässä vaiheessa niissä on vain puukehikko ja sen sisällä mehiläisvahasta valettu ns. vahapohjuke. Valmiin vahapohjukkeen käyttäminen säästää mehiläisiltä sen rakentamisen vaivan, jolloin hunajantuotanto pääsee alkamaan nopeasti.

Näissä pesissä oli hunajaa yhteensä viidessä pesälaatikossa. Jokunen viikko sitten parveilemaan lähtenyt yhdyskunta oli ehtinyt kerätä vain vähän, kuten arvelimmekin. Yhteensä hunajaa tuli muutama kymmenen kiloa. On siinä enemmän kuin aivan kotitarpeiksi.

Osaa kennoista käytetään uusien mehiläisten synnytyslaitoksena. Emo munii yleensä pesän parin alimman laatikon kennoihin munat, joista kennoissa kasvaa ensin toukat ja sitten hyönteiset. Näihin kennoihin mehiläiset tuovat siitepölyä toukkien ravinnoksi. Hunajaa niihin ei kerätä kovinkaan paljon jos lainkaan. Kenno, jota on käytetty munintakennona, erottuu pelkistä hunajakennoista tumman värityksensä vuoksi. Tarhaaja tietenkin mieluusti käyttää myös munintakennojen hunajan, jos sitä on. Tällöin joudutaan sadonkorjuun yhteydessä yleensä abortoimaan jokunen kymmenen mehiläissikiötä kennoa kohti.

Hunajan on siis luonto tarkoittanut mehiläisten talviravinnoksi. Niinpä nämä käsittelevät valmiit hunajakennot niin, että ne säilyvät talven yli. Valmiiden kennojen pintaan mehiläiset rakentavat mehiläisvahasta kuoren. Joskus kuori on kiinni hunajassa. Tätä voisi verrata hunajan säilömiseen omassa liemessään. Joskus kuoren ja hunajan väliin jää ilmaa. Tätä puolestaan voisi verrata säilöntään suojakaasussa. "Suojakaasukennot" ovat väriltään vaaleampia.

Kun tulin töistä, alkoi hunajan käsittely. Käsittelypaikaksi oli valittu alakerran sopivan kokoinen huone, jossa entisillä asukkailla sijaitsi kotikuntosali ja josta sitten tuli puolisoni maalaus- ja kudontatila. Länteen päin antava ikkuna tarjosi hyvän iltavalaistuksen ja hygieniapuoli oli helppo hoitaa.

Sitten hunajan käsittelyyn. Ensiksi kuoritaan ne kennot, joihin mehiläiset ovat ehtineet rakentaa kuoren. Tämä tapahtuu esimerkiksi kuorintahaarukan avulla. Muita vaihtoehtoja ovat ainakin kuorintaveitsi ja sähkökäyttöinen kuorintarauta. Me käytimme haarukoita. Kuorinta on sikäli tarkkaa käsityötä, että siinä ei saisi vahingoittaa kennoa kuorimalla liikaa (hyväkuntoisia kennoja, joihin emo ei ole muninut - munintakennot ovat alttiita virustautien leviämiselle - voidaan käyttää uudelleen seuraavalla tuotantokaudella) eikä toisaalta ole toivottavaa sotkea paikkoja avautuvista kennoista valuvalla hunajalla.

Kuorinnassa irtoava mehiläisvaha käytetään myöhemmin seuraavan kauden vahapohjukkeiden tekemiseen tai jos sitä on paljon, lisäksi vaikka tunnelmakynttilöiden valamiseen.

Kuorinnan jälkeen kennot lingotaan. Ideana on se, että nopeasti pyörivä linko irrottaa kennoista keskipakoisvoiman avulla hunajan, joka sitten valuu lingosta astiaan. Harrastajat ja pientarhaajat käyttävät yleensä käsitoimisia linkoja. Niin mekin. Enemmän tosissaan tarhaavia varten on olemassa myös pitkälle automatisoituja sähkökäyttöisiä malleja.

Jos hunaja on kovin kiinteää jo tässä vaiheessa, sitä voi olla vaikea irrottaa lingollakaan. Varsinkin rypsistä tuotettu hunaja kiteytyy eli kovettuu helposti. Siksi linkouspaikan olisi hyvä olla lämmin. Mm. sauna on tiettävästi melko suosittu linkoamispaikka harrastajien ja pientarhaajien keskuudessa. Me ratkaisimme ongelman pitämällä kuorintaa odottavat pesälaatikot viime hetkeen saakka auringon kuumittamassa autossa pihalla, jolloin hunaja oli varmasti juoksevaa ilman, että linkoustilaa piti lämmittää linkoajille tuskaisaksi.

Lingosta hunaja valuu kahden siivilän läpi (siivilöiden tehtävä on poistaa linkouksessa irtoavat pienet kuorintajätteet, joita ei haarukalla tai vastaavalla saa irti) suodatusastiaan. Tästä se kaadetaan vielä siivilän läpi sekoitusastiaan, jossa hunajaa säilytetään jonkin aikaa ennen purkittamista. Jotta hunaja ei kovetu liikaa, sekoitusastiassa sitä vaivataan päivittäin.

Viimeisenä työvaiheena linkouspäivänä on tietenkin välineiden pesu. Tässä vaiheessa riittää vesipesu, koska ennen seuraavan tuotantokauden linkousta on välineet jälleen pestävä kristallisoodalla. Hunaja irtoaa hyvin lämpimällä vedellä. Siivilöiden ja lingon sisärakenteen pesuun käytimme kaivovettä ja painepesuria, joka osoittautuikin varsin sopivaksi tuohon tarkoitukseen.

Ehkä kuvat kertovat jotakin lisää asiasta kiinnostuneille.