perjantaina, elokuuta 13, 2004

Opetustyötä


Työpäivän alkupuoli kulki kiintolevyosioiden ja -asemien sekä Windowsin levynhallintakonsolin parissa. Iltapäivän kaksi kokousta tuottivat epämääräisen olon kahvista ja kuusi sivua muistioita. Molemmissa sain olla sihteerinä, toisessa myös de jure -puheenjohtajana ja ensimmäisessäkin de facto -sellaisena. Silloin ei tarvitse puhua paljon. Saa puhua, jos on sanottavaa, mutta kukaan ei odota äänessäoloa. Ensimmäisessä esiintyi pilotointi, resurssikartoitus ja osaamistarve. Toisessa puolestaan osoiteavaruus, sovellusprotokolla ja replikointi. Jäin kirjoittamaan työmaalle. Periaatteessa minulla ei ole mitään kotona työskentelyä vastaan, mutta kun puolisoni lähti ystävättärineen viettämään iltaa Tampereen teatterikesään, ei tyhjään kotiin ollut kiirettä.

Arvostan suuresti ammattiopettajia. Tarkoitan ammattiopettajalla sellaista opetustyötä ammatikseen tekevää, jonka työnkuva keskittyy selkeästi suurimmalta osin opettamiseen. Luulen, että ammattiopettajia on paljon perusopetuksen yläasteen ja lukion, varmasti osin myös toisen asteen muiden koulujen ja ammatillisen korkea-asteenkin opettajakunnassa. Sen sijaan käsitykseni mukaan monien tiedekorkeakouluissa opettavien tehtäviin kuuluu myös tutkimuksen tekeminen. Vastaavasti perusopetuksen ala-asteen ja esiopetuksen opettajilla varsinaiseen opetustyöhön liittyy huomattava osa muuta kasvatustyötä. Myös monet ammatillisten koulutusten opettajat puuhaavat opetustyön ohessa jotakin omaan ammattialaansa liittyvää.

Luonnollisesti kaikki tekevät arvokasta työtä ja ansaitsevat kunnioituksen. Suurin vastuu opetettavien kasvamisesta ihmisen tapaisiksi olennoiksi nykyisten perhemallien yhteiskunnassa lienee tehtävänsä vaativuuteen ja vastuullisuuteen nähden käsittämättömän alipalkatuilla peruskoulun ala-asteen opettajilla. Mutta keskityn nyt nimenomaan ammattiopettajiin ja vain omasta rajoittuneesta näkökulmastani.

Itsekin opetan, ajoittain paljonkin, mutta teen myös muuta. Jos joutuisin ammattiopettajan rooliin, luultavasti pumppaisin itseni tyhjiin nopeasti. Ihailen ammattiopettajia, koska he pystyvät lataamaan itseensä niin substanssin kuin sosiaalisen kontekstinkin (perinteinen luokkaopetustilanne on sosiaalinen tilanne, vaikka sitä piirrettä ei millään tavoin pyrkisi korostamaan) vaatimaa sisältöä ilman, että työnkuva tarjoaa ylimääräisiä virikkeitä. Onko heidän vapaa-aikansa jatkuvaa työvoimaresurssin uusintamista?

Geenimanipulaatiota


Uusi mehiläisemo on ainakin päällisin puolin kotiutunut pesäänsä. Tämä geenimanipulaatio on riskialtista, koska pesä voi hylkiä uutta emoa, jolloin investointi menee hukkaan. Kyseessä on todellakin geenimanipulaatio sikäli, että varsinainen mehiläisyksilö ei ole yksittäinen hyönteinen, vaan yksittäinen yhdyskunta eli pesä. Emo on tavallaan yksilön ainoa kantasolu, jonka kautta tämän yksilön muut solut eli eri tehtäviä toteuttavat hyönteiset kehittyvät. Ennen kuin bioturva-aktiivit piirittävät mehiläispesiä varoituskylteillään, voinee todeta, että tätä toimintaa on maailmanhistorian mittakaavassa harrastettu jokunen sata vuotta ilman mainittavia haittavaikutuksia yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: kirkasotsaisen rationaalisuuden 1950-luvulla pyrittiin Etelä-Amerikassa jalostamaan kestävä, tuottoisa ja säyseä rotu, jonka tuloksena saatiin aikaan ns. tappajamehiläinen. Omassa tapauksessamme kyse ei ole sen suuremmasta kuin että italiatar lähtisi levittämään geeniperimäänsä Ravennasta Roomaan.

Edellä sanottua älköön tulkittako yleiseksi kannanotoksi geenimanipulaation puolesta. Ei kuutio- vaan pallopäisyyden määritelmä kun tunnetusti on se, että rva/nti/hra Pallopään maailmassa an=1, kun a1=1.

Kirottua, nyt jo itse BatRydman on kannoilla


Paikallislehdessä Sääksmäen säveltäjä osallistui emeritusprofessori Tatu Vanhasen lausumista käytyyn keskusteluun. Kari Rydman kirjoittaa toisinaan sangen kovaa tekstiä. On hauskaa verrata sitä toisen taannoisten vuosikymmenien yhteiskunnallisen ikonin, naapurikunnan lehdessä usein kirjoittavan Pertti Hémanuksen pakinoivaan ja leppoisaan ilmaisuun.

Monien muiden välittömästi iltahöpö-linjalle lähtemättömien tapaan Rydman esitti asiallisen huolensa siitä, että tiede on vaarassa asettua alttiiksi poliittisen korrektiuden vaatimuksille. Kuten ensimmäisenä blogipäivänäni kirjoitin, minulla ei ole sanottavaa tieteestä tai sen filosofiasta, mutta sanottakoon silti tämä. Suhteellisen harva tieteen puolestapuhuja on tullut problematisoineeksi sitä, että hyväksyttävän tieteen ainoa kriteeri ei ole vastaavuus todellisuuteen. Päätelmät ovat - kunnes toisin osoitetaan - kestäviä myös, jos ne ovat oikeita käytettyjen menetelmien puitteissa.

Suuria kertomuksia rakastava modernin maailman perintöön ja sen - käyttääkseni Tommi Perkolan hyvää sanontaa - äijänpäägalleriaan nojaava (mutta postmodernina mielellään esiintyvä) yhteiskuntatiede on omiaan herättämään harrastajiensa kertomusten kaltaisia vastareaktioita. Isojen linjojen yhteiskuntaoppinutta vastaan voi olla vaikea hyökätä isojen linjojen operaatiolla sortumatta jossain vaiheessa poliittiseen korrektivismiin. Metodologinen perusta sen sijaan lienee hyvinkin mahdollista murentaa. Mutta se vaatii työtä. Kovaa, takapuolta kuluttavaa työtä, jota Vanhasen kaltainen kvantitatiivisen aikakauden oppinut on tottunut tekemään.

4 kommenttia:

Sedis kirjoitti...

Mitä Rytky sanoi? [Alaotsikosta: Hän on muistaakseni muuten Batman-kerhon hyvin varhainen jäsen, siis pienellä jäsennumerolla, sillä muistan hänen esitelleen ylpeänä jäsenkorttiaan n. vuonna 1980 Vanhan kuppilassa.]

Hyvärinen J. kirjoitti...

Syvimmät pahoitteluni, mutta lukaisin lehden kuin ohimennen nauttiessani päivällistä kebabintuoksuisessa gourmet-ravintolassa nimeltä Papachi. Näin jälkikäteen en osaa siteerata tarkasti yhtään lausetta Rydmanin kirjoituksesta. Sen perusajatuksena oli kritisoida tieteentekemiseen kohdistuvia yhteiskunnallisia vaateita. Täytyy hakea lehti esiin firman kirjastosta, kun maanantaina palaan kustannuspaikalle. Joten palaamme asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

http://valkeakoskensanomat.sps.fi/a/2004/08/13/936289.shtml

kolumni
Totta - tai soveliasta?

Kari Rydman


Professori Tatu Vanhasen haastattelusta nousi kova häly, kuten ilmiselvästi oli suunniteltukin. Iltalehdet aloittivat välittömästi yhdistetyn poliisin ja tuomarin työnsä, fundamentalistiset mielipidetalebanit ryhtyivät laulamaan kurinalaista taisteluvirttään, ja soppaa kiirehtivät tekopyhästi hämmentämään kaikki ne, jotka haluavat vahingoittaa pääministeriä tai hänen puoluettaan.

En ota kantaa siihen, ovatko Vanhasen ja hänen työtoveriensa mittausmenetelmät luotettavia. Älykkyys kun on sen verran monitahoinen ja vaikeasti määriteltävä ominaisuus, että sen tutkimisesta harvoin ollaan kovin yksimielisiä.

Minua huolestuttaa aivan toinen asia.

Entäpä jos Vanhasen teorioissa olisi jotain tottakin? Miten käy tieteellisen tutkimuksen, jos sen on otettava huomioon "poliittisesti korrektit" mielipiteet? Ei siitä ole niin kovin paljon aikaa kulunut, kun tiedemiehet joutuivat inkvisition eteen hämmentävine tutkimustuloksineen.

Jos tieteelliset tosiasiat näyttävät olevan yhteensopimattomia papiston, poliitikkojen tai yleisen maallikkomielipiteen kanssa, sen pahempi tosiasioille. Ja tiedemiehille, se on koettu moneen kertaan myös meidän aikoinamme.

Hyvärinen J. kirjoitti...

Nimetön salaisten sanain tietäjä ken oletkin, suuri kiitos :-)