keskiviikkona, elokuuta 25, 2004

Keskiviikko - melkein 40 sekalaista ajatusta


En tällä kertaa ikävystytä arvon lukijoitani kovin paljoa alkuviikon seminaarin koulutuspoliittisilla huomioilla. Todettakoon kuitenkin yksi asia. Koulutuspolitiikka kuuluu EU:ssa kansalliseen päätöksentekoon, eikä jäsenmailla ole ollut suurtakaan intoa esimerkiksi rahoitusta vastaan luovuttaa koulutuspoliittista päätösvaltaa unionille.

Akateemisessa maailmassa ilmeisesti hyvin tunnetun Bolognan prosessin - virallisemmin Euroopan korkeakoulutusalueen - lisäksi käynnissä on vastaava ammatillista koulutusta koskeva Kööpenhaminan prosessi. Yhtenäisen tutkintorakenteen ja opintosuoritusten siirtojärjestelmän kaltaisista harmonisointitavoitteistaan huolimatta nämä eivät ole eurooppaoikeudellisen direktiivin sovelluksia vaan jäsenmaiden vapaaehtoista yhteistyötä, joka muokkaa kansallista lainsäädäntöä.

Osittain näihin prosesseihin liittyen unioni on aikanaan asettanut vuodelle 2010 tavoitteita, joiden toteutuminen saattaa olla joillekin jäsenmaille vaativaa. Suomen osalta työtä saanee tehdä ainakin siinä, että tämän vuosikymmen lopulla koulunsa peruskouluun jättävien määrä ei nousisi yli 10 %:iin ikäluokasta ja että matemaattisen, luonnontieteellisen ja teknillisen alan tutkintoja suoritettaisiin 15 % enemmän kuin vuosikymmenen alussa.

Enemmän koulutuspolitiikan sijaan hieman työmarkkinapolitiikkaa sivuten aihetta, josta aikanaan newsseissa vänkäsin erään toisen peräänantamattoman vänkääjän kanssa siinä määrin, että kummallakaan ei ollut enää mitään todellista sanottavaa.

Fakta on, että kuntasektorin työntekijöiden palkkakehitys on selvästi jäljessä yksityisestä sektorista ja valtiosta. Palkkaohjelman ansiosta valtion palkkakehitys (tässä tarkoitetaan kasvua, ei absoluuttista tasoa) on itse asiassa nyt yhtä hyvä kuin yksityisellä sektorilla. Syynä ovat ensisijaisesti palkkaliukumat, jotka tarjoavat menestyville ja osaaville työntekijöille taloudellisia palkkioita.

Kuntasektorilla palkkaliukumia ei tunneta, ja kunta-alan palkkakehitys näyttää olevan juuri palkkaliukumien tuoman määrän verran jäljessä valtioon tai yksityiseen sektoriin.

Kuntasektorin sisällä koulutetun työväen palkkakehitys näyttää vielä kunta-alan yleistä kehitystä heikommalta. Tämä johtuu siitä, että kuntasektorilla tarkistukset on tehty lähinnä ns. KTV:läisiin ammatteihin.

Viimeksi mainittu seikka on asia, jota en osaa pitää epäkohtana. En näe mitään ongelmaa siinä, että jos jaettavaa on vähän (monien kuntien ja kuntayhtymien vuosikate näyttää hyvältä, mutta paljon on myös niitä, joiden ei), sitä jaetaan eniten tarvitseville. En pidä kovin rakentavana sellaista ammattiyhdistyspolitiikkaa, jossa yksi työntekijäosapuoli arvostelee toista. Pitkällä tähtäimellä mahdollisesti vielä ikävämpää on se, että hajotettua on helppo hallita. Voi olla, että kuntasektorin ns. koulutetun työvoiman kuuluvimmat äänitorvet sahaavat omiensa oksaa.

Pikku reissu ei kestänyt kuin kaksi päivää, mutta kotiinpaluu oli mitä mukavinta. Ehdin leikata ruohon ennen illan harrastekokousta. Huolimattomuuttani vielä poimimattomien marjapensaiden juurella leikkurin terä tarttui rastasverkon helmaan, mistä tuli moitteita hallitukselta ja aivan ansiosta. Kampiakselin päässä oleva istukka pääsi pyörähtämään muutaman kerran tyhjää, mikä kulutti istukan ja terän välisen tartuntapinnan prikan sileäksi. Sopiva löytyi kiitosta vastaan maatalousliikkeestä, ja loppukin heinä taittui.

Illan kokouksen yhteydessä pääsin tutustumaan Päivölän kansanopiston tiloissa Sääksmäellä sijaitsevaan viime talvena avattuun Mannerheim-kokoelmaan. Kyseessä ei ole museo, koska juuri yksikään esine ei ole autenttinen, vaan paikkakuntalaisen kartanonisännän lahjoittama yksityiskokoelma. Julkisuuteen siirretty kokoelma on asetettu näytteille varsin ammattitaitoisesti. Matematiikka-, kieli- ja matkailulinjoistaan tunnettu kansanopisto kuuluu perusarvomaailmaltaan maan perinteisimpiin oppilaitoksiin - eikä sitä salaile. Luulen, että Mannerheim tuntisi olonsa siellä verraten kotoisaksi, jos paikalla sattuisi itse pistäytymään.

Tänä aamuna viiden aikoihin lämpötila oli nollan tienoilla. Syksyistä. Linja-autoasemalle kävellessä olisi voinut olla jo enemmän päällä. Kotiin tullessa oli kyllä lämmin.

Illan vietin dojolla pitkästä aikaa. Väkeä oli paikalla vain vähän. Lihakset tuntuivat heikoilta ja jäykiltä, ja tekniikka oli hakusessa. Ahti antoi paukuttaa itsensä mattoon muutaman kerran oikein reippaasti. Tyylilleni ominaisesta tiukasta etukenosta on joskus hyötyä. Matossa sitten vietiinkin minua. Polveni sain pidettyä ehjänä, mutta en ihmettele, jos huomenna lihakset ovat kipeät.

Lopuksi vähän inter-b:tä kärkiblogien kahden marjan uusista teksteistä.

Henry ihmettelee, millainen on tavallinen mies. Vanhanajan runoilijoiden ansiosta tiedämme lajin elämästä sen verran, että kun se kävelee, sen jalat liikkuu ja sen kädet menee takin taskuun.

Sieltähän se näkyy, tämän sivun yläreunasta, ja lisää voi lukea tästä alta. Tavallisuudessa ei ole mitään hävettävää tai marginaalista, päinvastoin. Se kun on vallitseva ominaisuus :-) Lähimmäisensä tavallisuutta kritisoivan on hyvä muistaa meren taakse menneen Blogistanin viisaan miehen muinaiset sanat renkipojista ja maitotytöistä, joihin me itse kukin mitä moninaisimmin tavoin aina palaudumme. Se jos mikä on pohjimmiltaan hienoa, tasa-arvoista ja lähimmäisen kunnioitusta (ja sitä kautta ihmissuhteita) edistävää.

Minna Hapuli puolustaa oikeutta olla vihainen. On totta, että väkisin tukahdutettu viha ei ole hyvä. Mutta on paikallaan miettiä, mikä on soveltuva tapa tai kohde vihaisuuden purkamiselle. Oli tunteen syy mikä tahansa, toinen ihminen (tai eläin - tai välttämättä mikään fyysinen) ei ole ainoa mahdollinen purkautumiskohde, eikä edes oikea, oli sitten kyse vaikka vain lievistä sanattoman viestinnän keinoista vihaisuuden purkamisessa. Tukahdutettua vihaa ei ole sellainen, joka puretaan johonkin muuhun kuin sen aiheuttajaan tai muuhun oman senhetkisen tunteen valitsemaan kohteeseen. Ihmisten välisissä suhteissa vihaisuuden osoittaminen on kielteinen piirre ja niin sen pitääkin olla.

Vihaiset ihmiset, ryhtykää vaikka kuntonyrkkeilemään tai harjoittamaan jotakin kamppailu-urheilua. On rakentavampaa purkaa vihaisuutta fyysisesti - ulkoa asetettujen rajojen sisällä - ohikiitävään hetkeen kuin ruokkia omaa ja muiden vihaisuutta tallentamalla sitä säilyviksi merkkijonoiksi.

Edellä kirjoitettua älköön pidettäkö kohdistettuna yksilöihin, vaan muistutuksena kirjoittajalle itselleen.

Kolmas blogibongaus. Aivan kuin allekirjoittaneellakin olisi kunnia tuntea tuo espoolainen linja-autonkuljettaja :-)

1 kommentti:

Henry kirjoitti...

Joo, olisit kelvannut tavallisten miesten mannekiiniksi, mutta en viitsinyt käyttää blogistanilaisia...