Sananen kiirastorstain illaksi

Kevät on muuten kelpo vuodenaika, mutta kostealla hiekalla on ikävä taipumus kulkeutua kenkien pohjissa ei-toivottuihin paikkoihin. Eteisen portaikon ala-askelma on kuin eilen ei olisikaan siivottu.

Pääsiäinen alkoi perinteiseen tapaan kiirastorstain messulla. Kävimme naapurikunnan kyläkirkossa. Kansaa oli melko paljon, muutama tuttukin joukossa. Seurakunnan paria edellistä pappia - veljeksiä muuten - olisi kaivannut saarnastuoliin. Uusi sielunpaimenkin kyllä kaatoi tuhdin annoksen viiniä.

Kirkonmenojen jälkeen ehdimme vielä käydä kaupassa. Pääsiäisen seudun pyhäpäivien aloitusperinteeseemme kun kuuluu myös jäätelötuuttien ostaminen. Taitaa olla jonkin viime takavuosien lämpimän pääsiäisen peruja. Suosikkimakuani isoa kirpeää päärynätuuttia näemmä saa edelleen.

Minulla on ollut - osittain sfnetin vanhojen Survo-sotien muistot mielessä pitäen (anteeksi, jos nimitys on tahditon) - tarkoitus välttää tämänkaltaisia aiheita weblogissani, mutta pitkien pyhien edellä aihepiiri sallittakoon:

Tukevan paketin muodossa sanasen viikonvaihteeksi tarjoaa myös Kotimaa-lehti. Sveitsiläinen teologi Ulrich Duchrow ravistelee omaan erinomaisuuteemme tuudittautunutta keskiluokkaa. Globaalissa liberalistisessa taloudessa keskiluokan enemmistö kuuluu hänen mukaansa nettohäviäjiin. Sellaisen keskiluokan aseman laskun kuin on tapahtunut Argentiinassa, Duchrow ennustaa ennemmin tai myöhemmin myös Eurooppaan. Duchrowin näkemys on sellainen, että keskiluokalle on tarjolla lähinnä kuvitelmia vailla reaalisia toteutumismahdollisuuksia. Näkemys on mielenkiintoinen. Perinteisesti on ajateltu - joskus kotoisessa Blogistanissakin - että uskonnon yhteiskunnallinen tehtävä on tyytymättömien ihmisten rauhoittaminen tuottamalla odotuksia tulevasta hyvästä. Duchrowin edustama kristillis-yhteiskunnallinen Kairos-liike puolestaan syyttää uusliberalistisia talousideologioita turhien unelmien tehtailusta ja keskittyy kritisoimaan sitä ankarin sanoin yhteiskunnan ajamisesta saalistuskentäksi.

Kairos-liikkeen piiristä esitettävät näkemykset ovat kovaa purtavaa perinteiselle stabiliteettia ja sitä kautta yhteiskunnan vallitsevia arvoja tukevalle kristillisyydelle. Yhä hankalammaksi palaksi ne muuttuvat sitä mukaa, mitä kovempia taloudellisia ja kilpailullisia arvoja yhteiskunnassa korostetaan. Erityisen kiusalliseksi näkemyserot talouden kovat arvot hyväksyvän kristillisyyden ja muutoksia vaativien liikkeiden välillä nousevat näihin aikoihin vuodesta, kun vietetään erään muinaisen muutosta vaatineen "kapinallisen" likvidoinnin muistopäivää. Historia ei tunne jossittelua, mutta jos Jerusalemissa reilut 1970 vuotta vuotta sitten pidetyn oikeudenkäynnin primäärisiä dokumentteja olisi säilynyt, miten olennaisesti syytteiden tai tuomion perusteiden henki mahtaisi erota vaikkapa Tampereella 86 vuotta sitten toimitetuista ja niinikään likvidointeihin johtaneista oikeudenkäynneistä? Uutta Testamenttia - nimenomaan evankeliumeita - lueskelemalla ei ole vaikeaa tulla päätelmään, että yhteiskunnalliselta sanomaltaan kristinusko on pohjimmiltaan jotain aivan muuta kuin turruttavaa oopiumia kansanjoukoille. Yhtä lailla maksaa vaivan huomata, että vaadittujen muutosten toteutusvälineeksi ei kuitenkaan tarjota puukkoja ja puntareita.

Päivän saldo logaritmisella asteikolla

Työmaalla päästiin opetustöiden osalta päivän lopuksi eksponentti- ja logaritmifunktioihin. Mihinkö tietokoneasentaja tarvitsee sellaisia? Ei suoranaisesti ehkä mihinkään, mutta on hyvä tietää, mitä on kaapelianalysaattorin ilmoittaman vaimentumis- tai ylikuulumislukeman takana. Se on sitä paljonpuhuttua humanismia. Nihil humani a me alienum puto, kuten Viialassa sanotaan.

Toisin kuin nykyisiin ammatillisiin perustutkintoihin, ei astetta ylempiin ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin kuulu yleensä erillisiä yleisaineita. Näin ollen näiden nimenomaan aikuisille suunnattujen ylempien toisen asteen tutkintojen suoritusajat pysyvät kohtuullisen lyhyinä. Tämä on ollut toisen asteen uuden tutkintojärjestelmän tarkoitus erityisesti työn ohessa suoritettavia ammattipätevyystutkintoja - jollaisiksi ammatti- ja erikoisammattitutkinnot on alunperin kaavailtu - ajatellen.

Käytännön pätevyyksiin tähtäävissä opinnoissa on paikallaan käsitellä asioiden taustoja sovellusaiheiden yhteydessä, ei välttämättä erillisillä yleisaineiden tunneilla. Olen joskus pohdiskellut, mitä uutta perusopetuksen yläasteen matemaattisten aineiden opetus saisi, jos opettajalla olisi puhtaan matemaatikon taustan sijasta soveltavan alan, kuten jonkin insinööritieteen, asiantuntijan tausta.

Mitenkäs minulta on jäänyt huomaamatta, että weblog-markkinoiden kirjallisuusosastolle on syttynyt uusi tähti. Arto Salmisen ja Ilkka Heilän arkinen inhorealismi tulee mieleen ensimmäisenä vertailukohtana. Viimeksimainitusta puheenollen myös Henryn sarjakuvat sopisivat paljon laajemmankin joukon kuin weblogistien nautittaviksi. Henryn sankareista kissamies Velmu on oma suosikkini.

Malkamaanantain mainintoja

Aamuisin on liian viileää vaihtaa talvitakki kevyempään. Iltapäivällä on kuuma, ja päähineen ja käsineet saa tunkea taskuun.

Perjantainen arvaukseni vahtikarhun bitinsulatushäiriöistä osui oikeaan. Pandan sisäkalut eivät sulata truncina syötettävää liikennettä. Sääli, koska laite vaikutti ideana mielenkiintoiselta.

Työmaalla oli turhan kova kiire, mutta erinäiset asiat löysivät paikkansa kalenterista. Se helpottaa ajankäytön suunnittelua. Opetustyölle ei jää niin paljon aikaa kuin toivoisin. Lieneekö jotakin agraarisen ajan- ja elämänkäsityksen kollektiivista perintöä se, että keväisin - samoin kuin usein alkusyksystäkin - ryhdytään toteuttamaan jos jonkinlaista asiaa, ja elämä saa kiireisen rytmin. Tätä tapahtuu monissa muissakin ympyröissä kuin oppilaitosmaailmassa; siellä koko esittämäni kysymys on triviaali lukukausiin rytmittyvän vuodenkierron takia.

Iltapäivällä säilytettiin taas historiaa. Veturitallin kunnostusprojekti on paisunut toiveiden tynnyriksi, vaikka vesitornin suhteen paljosta on onneksi jo luovuttu. Käytiin paljon keskustelua tallin mahdollisesta ovien entisöinnistä. Olisivathan nämä lasiovet kauniimmat kuin nykyiset, mutta yhdistettynä pulpettikattoon ne edustavat rakennuksessa vain lyhytaikaista ja rakennushistoriallisesti epätyypillistä vaihetta. Kunnossa- ja puhtaanapito-ongelmiakin isot ikkunat tarjoavat tarpeeksi. Oviongelma saattaa raueta itsekseen eurojen puutteeseen.

Ovien yläpuolella olevien 12-ruutuisten ikkunoiden korjauksen haluaisin tavalla tai toisella saada toteutettua. Ilman nostolavaa ja muita ammattilaisten vimpaimia niitä ei hevin kunnosteta.

Kiireisen päivän päätteeksi oli mukava poiketa hiljaisen viikon iltatilaisuuteen kirkolle. Näillä tilaisuuksilla on vekkuli nimi: ahtisaarna. Seurakuntatalon viherkasvi oli saanut luovuttaa kasvannaisiaan maljakkoihin pajunkissojen kaveriksi eilispäivän nimissä. Olivat ne kai paikallaan jo eilen. Silloin katseeni viihtyi kuoronjohtajattaren hiuksissa, joihin lasimaalausten läpi siivilöityvä valo antoi entistä punertavamman sävyn. Tänä iltana ei moiseen epäkirkolliseen ajatukseen ollut mahdollisuutta.

Virpojat vähissä

Virpojia ei ole liikuskellut enää pariin vuoteen. Näillä kulmilla asuu vain harvoja lapsiperheitä, ja näidenkin lapset ovat jo ylittäneet virpomisiän. Uudella asuntoalueella toisella puolella kylää asuva tuttava kertoi heillä käyneen aamupäivän aikana jo 19 pikkunoitaa. Tasan eivät käy koivunoksat.

Toiveikkaina varasimme hyvän määrän suklaamunia virpojille. Tulisi nyt joku trulli, jotta emme ahmi yliannostusta viikon päästä.

Vähitellen voisi alkaa harkita kirkkomatkaa pitkästä aikaa. Useimmissa seutukunnan kirkoissa on tänään iltamessu.

Koko päivä kotosalla

Päivä kului pienissä kotitöissä. Auton kevätsiivous täytti pölynimurin pussin hiekalla. Kesärenkaita en uskaltanut vielä vaihtaa alle. Yöpakkasten jälkeen notkelmissa kulkevan tieosuudet ovat vielä jäisiä.

Hiihtämään ei ole päässyt puoleentoista viikkoon, ja vaikka takatalvi vielä tulisikin, joutivat sukset kesäteloille. Oli aivan kelpo talvi niiden käytön kannalta. Teini-iässä jäi tavaksi latujarmojen jäljittely laskemalla suksittuja kilometrejä. Tämän talven saldo noudatteli muutaman edellisen linjaa: kuusi ja puolisataa kilometriä. Riittää sunnuntaihiihtelijälle. Sulatin pohjavoidetta kesäsäilytyksen suojaksi. Pohjat alkavat olla käytetyn näköisessä kunnossa.

Auringonpaiste ja lännen puolelta käynyt tuuli suosivat pyykkipäivää. Leppoisalla saunalenkillä valoisa, hiljainen maisema muistutti jo kesälauantai-illoista, mutta tuuli tuntui illan tullen viileältä. Keskiviikkona vääntynyt polvi jaksoi muistuttaa itsestään.

Vilma on malttanut ottaa päivän levon kannalta. Neiti pötkötteli pitkään sängyn päällä iltapäivän auringon lämmössä. Vaikka ystävämme ei jaksanutkaan tapansa mukaan kulkea kotona olevien ihmisten perässä huoneesta toiseen, oli kotiväki tervetullut katsomaan toipilasta, ja tyytyväisyys rapsuttelusta kerrottiin kehräämällä. Illan tullen ruokakin maittoi jo vähän.

Kevään tullen moniin ihmisiin iskee moottorikuumeen erilaisia muotoja. Niistä autokuume lienee yleisin. Minun sen sijaan tekisi mieli tällaista. Onko kellään kokemuksia moisesta? Onko laitteesta pienten alojen kevyeen harrastelukäyttöön, vai kelpaako se vain jänisräikäksi?

Avaruuskissa

Vilma-kissamme joutui tänään luopumaan pentujentekomahdollisuudesta. Kauniilla ja hyväkäytöksisellä bengalilais-maatiaisella olisi varmasti ollut hyviä geenejä tarjottavana jälkipolville, mutta kissafarmia emme kuitenkaan voi perustaa.

Eloisan eläimen luontaisen kiipeilyvietin hillitsemisessä saa toipilasaikana olla tarkkana. Alakerrassa hankalasti kiivettävä saunan leveä ikkunalauta viehätti kovasti jo muutaman tunnin päästä heräämisestä. Leikkaushaavan nuolemista estävä kaulus on veikeän näköinen. Ennen sellaisen sijasta käytettiin eräänlaista haalaria, mutta tämä päältä avonaisen avaruuskypärän mieleen tuova ratkaisu on kuulemma parempi, kun haavan päällä ei ole hautovaa kangasta. 2000-lukulaisen avaruusajan lemmikki.

Tao-Tao, liian suuri pandakarhu

Työmaalla testattava Panda-merkkinen virustorjuntalaatikko ei ollut yhteistyöhaluinen. Monenmoisten kytkentä- ja konfigurointiyritysten jälkeenkin laite halusi estää kaiken verkkoliikenteen. Panda toki on pyöreä otus, mutta ei kai sen pitäisi sentään sadan miljoonan bitin levyistä väylää pystyä tukkimaan? Pelkään, että ongelmalla on jotain tekemistä sen kanssa, että vahtikarhua ei yritetä asettaa luontaiselle elinalueelleen puhtaasti sisäverkon ja ulkoverkon rajalle, vaan sisäverkon ja seutuverkon - eräänlaisen välimuodon - rajalle, jossa sisääntuleva liikenne tulee virtuaaliverkkotietoineen kuitumuuntimen kautta ns. truncina kytkimelle. Niin laitetoimittajan kuin omankin järjen mukaan laitteen pitäisi toimia kuitumuuntimen ja kytkimen välissä yhtä lailla kuin oppikirjamallissa reitittimen ja kytkimen välissä, mutta kun ei niin ei. Blogistanissa kun vähintään joka toinen lienee atk-ammattilainen, rohkenen kysyä, olisiko teillä hyvät lukijat ongelman ratkaisuun ideoita? Vai pitäisikö vahtikarhua ruokkia ensin bambunversoilla?

Laite on fyysisiltä mitoiltaan vaikuttava. 19-tuumaisessa laitetelineessä saisi olla syvyyttä kaksin verroin tavallisten kytkinten mitoitukseen verrattuna, jos niiden turvaksi haluaa ruuvata vahtikarhun.

Pikainen Tampereen käynti

Talvella suorittamani tietoturvallisuuskurssin koetehtävänä ei onneksi ollut vahtikarhun kesyttämistä. Olisi tulos jäänyt tämän päiväisen kokemuksen perusteella heikonlaiseksi. Taisin taannoin mainita, että kurssin loppukoe oli monivalintatehtäväpainotteinen. Työpäivän jälkeen poikkesin Tampereella katsomassa, josko tenttituloksia olisi julkaistu. Lieneekö ollut arpaonnea, kun olin näemmä onnistunut arvosanalla 2+. Kalevankankaan akatemiassa on voimissaan arviointiasteikko 0 ... 3. Helsingin vastaavassa sitä kuulemma ollaan muuttamassa välille 0 ... 5.

Mukaan tuli otettua jälleen nuo mainiot ilmaisjakelulehdet. Aikalaisessa oli iso juttu itsestään Blogistanin presidentistä.

Kotiin palatessa rautatieasema vilisi ihmisiä, mutta lipunmyyntijono eteni nopeasti. Nopeammin kuin lippuautomaatin jono. Moni halusi Turkuun päin junan täyttöasteesta päätellen. Turun junilla matkustaessa tulee toisinaan mieleen, että jos Ratahallintokeskukseen ja VR Osakeyhtiöön lähettäisi oikein hienolla veturinkuvalla varustetut anomuspostikortit, suostuisivatkohan he avaamaan uuden seisakkeen Tl-Tku-rataosuudella noin kilometrillä 150+500 :-)

Ohjelmisto-ongelmia ja matkustelua

Työmaalla pidettiin taas näyttö parin kuukauden hiljaisemman jakson jälkeen. Kyseessä oli tietokoneasentajan ammattitutkinto ja aiheena ohjelmistojen käyttö ja asennus. Toisinaan kritisoidaan ohjelmisto-osaamisen sisältymistä tietokoneasentajan ammattitutkintoon, mutta itse olen sitä mieltä, että kyseessä on tärkeä aihe. Mikäli tietokoneasentaja sijoittuu atk-tukitehtäviin - kuten usein sijoittuukin - on tärkeää tuntea yleisesti käytössä olevia työvälineohjelmistoja, jotta osaa avustaa ja neuvoa niiden käyttäjiä, räätälöidä ohjelmia asetusten muokkauksen ja makrojen avulla ja ratkaista ohjelmien käyttöön liittyviä ongelmia. Toisin kuin niin sanotut rautapuolen osaajat usein ajattelevat, ei nykyaikaisten laajojen toimisto-ohjelmistojen ammatillinen osaaminen ole myötäsyntyinen piirre. Tämän päiväinen puhui melko karua kieltä: kahdestatoista osallistujasta viisi suoritti tehtävät hyväksytysti. Vaikeita nuo arkipäivän käyttöön ja perusasetusten muokkauksiin liittyvät tehtävät eivät minusta olleet, mutta vaativat runsaasti huolellisuutta.

Testikäyttöön tilaamani uusi vimpain seikkaili kuljetusfirman mukana pitkin eteläistä Suomea. Portinvartijan karkumatka tuntui ärsyttäneen kovasti laitetoimittajaa. Yritin rauhoitella kertomalla erään kaapelianalysaattorin matkailuharrastuksesta. Kohtuullisen puhelin- ja sähköpostiliikenteen jälkeen selvisi, että laitteen Hyvinkään reissusta oli kehkeytynyt Slovenian ulkomaanmatka.

Mun kasa ei ole hyvä kasa

Illalla puolisoni lähdettyä kuorotytöksi sain hetken mielijohteesta päähäni lähteä poikkeamaan ampumaradalla. Paikalla sattui olemaan puolituttu mies ammunnanjohtajana. Käteen olisi tarjottu ison näköinen pyssy. Pyysin josko sen voisi vaihtaa ilma-aseeseen, mikä kävi päinsä. Sain urheilullisen näköisen ilmapistoolin. Olen harjoittanut ammuntaa äärimmäisen harvoin, oikeastaan vain kertausharjoitusten tai vastaavien yhteydessä, ja vielä harvemmin lyhyellä aseella. Radan vakiokäyttäjät seurasivat jonkin aikaa silmä kovana uuden tulokkaan ensimmäisiä yrityksiä. Mikäs siinä, varsinkin kun sain hyviä neuvoja. Kun herrat huomasivat, että ei tässä ainakaan kilpa-ampujakandidaatti ole kyseessä, he jatkoivat omia ammuntojaan ruutiaseilla.

Ihan mukavaahan tuo oli, vaikka tuuli tuntui vievän osumat mihin sattui ;-) Kasaa ei oikein päässyt syntymään. Käsi ja silmä väsyivät nopeasti. Harjoituksen puutetta.

Aikani poksauteltuani kysyin asevuokran, luotien ja taulujen hintaa. Maksuksi riitti maininta soveltuvasta jäsenkortista.

Arvot tasan

Radiouutiset tiesivät kertoa, että Hämeen monitiedekuntaisen yliopiston rehtoriksi valittiin professori Krista Varantola. Hänen kerrottiin olevan ensimmäinen nainen kyseisessä virassa. Minulle jäi mieleen, että kun ehdokkaita esiteltiin jossakin lehdessä (olisikohan ollut Aikalainen), hän oli ainoa, jonka puolison tieteelliset ansiot erikseen mainittiin. Se ei näyttänyt kovin reilulta Varantolaa itseään kohtaan.

Joka tapauksessa lähes minkä tahansa oppilaitoksen rehtorin tehtävä on yksi niistä mitä monituisimmista ammateista, joissa sukupuolella ei ole merkitystä ammatissa menestymisen kannalta.

Mediassa asioita mielellään sukupuolistetaan. Miksi?

Entä parantaako tasa-arvoa se, että sukupuolta usein erityisesti korostetaan, jos nainen on tullut nimetyksi korkea-arvoiseen tehtävään. Eikö tuollainen ylläpidä sitä ajattelutapaa, että naisten eteneminen työuralla niin pitkälle on harvinaista? Kun näkemystä tuolla tavoin uusinnetaan, siitä tulee normaalina pidettävä asiaintila.

Pilailevat piskit

En ole keksinyt minkäänlaista aprillijuttua, mutta Pinseri-logo oli hauska. Se oli hauska jo siitäkin syystä, että web-sivuilla olevat virallisen oloiset logot ovat hienoja. Pinseri-noteerauksesta kertovahan oli kuin aktiiviharrastajan pinssi pikkutakin rintapielessä. Ammattilaisten weblogissa sellainen olisi sopinut HTML- ja CSS-validointimerkkien rinnalle. Ja olisihan se samalla lohduttanut meitä, joilla ei ole kuukkelinkuvaa ripustettavaksi näytille. Tuosta viimeksi mainitusta näkökohdasta - varsinkin Pinseri-logon kevyen muodonmuutoksen jälkeen - tulee mieleen jossakin kärkipään huumoriblogissa kirjoitettu sanaleikki huputetuista huippumiehistä vs. huiputetuista huppumiehistä :-)

Ei ihan pehmeän päivän ilta

Tänään en ole juuri ehtinyt olla kotona. Töistä kotiuduin vähän ennen kuutta (ei niin, että töissä olisi ollut koko ajan vauhti päällä, ehdinhän kokousten välillä saivarrella laajakaistastakin).

Historiatyöryhmän kokouksessa saatiin viimein valittua pitäjähistorialle kirjoittaja ja alallaan vielä nimekäs sellainen. Tämän kaltaisissa projekteissa kokeneet ja konkreettisia näyttöjä antaneet tekijät lähestulkoon aina päihittävät nuoret lupaukset. Nuorten tekijöiden kannalta peli on raakaa sikäli, että heidän ainoaksi kilpailuvaltikseen voi jäädä hintapyyntö. Hinnalla kilpailukin on vaikeaa, jos nuoren tutkijan pitäisi saada kirjoittamisesta elantoa tai edes suolarahaa, ja kokenut kirjoittaja taas voi kirjoitella entisestä virastaan nostamansa korkean eläkkeen turvin. Tohtorinmiekallakaan ei käydä voitollista kamppailua, jos maisteri seisoo metrin korkuisen, Tilaushistoriakeskuksen tunnustaman, kirjapinonsa päällä ja tohtorilla on jalustana vain väitöskirjansa. Tässä tapauksessa ei ongelmallisen aikataulun vuoksi kilpailua tekijäehdokkaiden välille juurikaan syntynyt. Lieneekö pelkkää urbaanilegendaa se, että 1980-luvun lopun kasinotalousvuosien yksi ikoni, pankkiiri Jukka Keitele, olisi siirtynyt ylikuumille rahoitusmarkkinoille historiantutkijan tehtävistä, koska siellä peli oli liian rankkaa?

Tämän tyyppisissä kokouksessa ei onneksi ole kravattipakkoa, joskaan ei siellä kai ole verkkareissa kovin korrektia esiintyä. Mutta ehdin kuin ehdinkin vielä harjoituksiin. Nimihirviö sode tsurikomi-goshi - animoiduissa piirroskuvissa useimmat pystytekniikat näyttävät keskenään samanlaisilta - on kaunis liike paitsi katsojalle myös tekijälle (silloin kun se sattuu onnistumaan, mikä varaus allekirjoittaneen kaltaisen satunnaisen harrastelijan on aina hyvä muistaa). Fysiikan lakien sujuvassa toteuttamisessa omilla jäsenillä ja liikkeillä on oma kauneutensa. Mutta jätetään tällä kertaa kirjahyllyyn se amerikkalainen psykologi, jolla on vekkuli nimi, ja virratkoon flow-juttujen vuo joskus toiste. Hyvää yötä.

Bitit vauhdissa

Laajakaista on termi, jota on totuttu käyttämään synonyymina nopeille Internet-yhteyksille. Esimerkiksi yleistä puhelinverkkoa siirtotienään käyttävät xDSL-tekniikat ja kaapelitelevisioverkkoa käyttävät tekniikat lienevät mainoksista tuttuja laajakaistatoteutusten muotoja. Määritelmä on yksinkertaisena käyttökelpoinen kuluttajamarkkinointia ajatellen.

Hieman pintaa syvemmältä katsottuna laajakaista tarkoittaa tiedonsiirtotapaa, jossa samaa fyysistä siirtotietä pitkin siirretään tietoa eri taajuuksilla. Tietoliikennetekniikan perusoppikirjoissa idea joskus redusoidaan vertaukseksi atk-ihmisille muista yhteyksistä tutun rinnakkaissiirron kanssa: laajakaistasiirrossa siirretään monta bittiä kerralla, kun joka bitillä on oma kaistansa.

Teknisesti katsottuna laajakaistan perinteinen "vastakohta" on kantataajuussiirto, jossa käytössä on monen kaistan sijasta vain yksi. Ethernet-verkot perustuvat kantataajuussiirtoon. Eri ethernet-määritysten nimissä esiintyvä sana Base (täsmällisemmin baseband) viittaa tähän. Esimerkiksi IEEE 802.3ab-standardin mukainen ethernet-määritys tunnetaan myös nimellä 1000Base-T.

Kantataajuustekniikallakin päästään suuriin siirtonopeuksiin. Mainittu 1000Base-T (markkinointinimenä usein Gigabit Ethernet) siirtää nimellisesti miljardi bittiä sekunnissa. Lähellekään tällaista siirtonopeutta eivät pääse edes nopeimmat yleisesti saatavilla olevat xDSL- tai vastaavat laajakaistatekniikat, kun taas Gigabit Ethernet on kaupan hyllyltä saatavaa tavaraa.

Ethernetiä käytetään perinteisesti paikallisverkkojen siirtotekniikkana. Pitkien etäisyyksien ongelmana on ollut nopeiden yhteyksien edellyttämä korkea tiedonsiirtotaajuus, joka - kuten ammattikoulu- tai lukiofysiikasta muistetaan - vaimenee matalia taajuuksia nopeammin. Tiheään asutulla alueella, jossa etäisyydet eivät ole pitkiä, voidaan Internet-liitäntäverkoissakin hyödyntää ethernet-tekniikkaa.

GSM-verkon päällä toimiva GPRS-pakettiradioverkko ei suoraan kuulu tähän aihepiiriin, mutta sananen siitäkin käyttäjän kannalta. Kun on tottunut töissä ja kotona normaaliin kiinteään yhteyteen, aiheuttaa GPRS:n käyttö yllättäviä kustannuksia. Viime viikon työmatkan GPRS-saldoksi näytti tulleen satakunta euroa. Liittymää laskutetaan siirretyn datan mukaan. Enhän minä surffaillut kuin parin weblog-merkinnän verran. Ja hoitelin sähköpostia. Niin, siinäpä se. Ei surffailussa, koska selaimessa oli tullut estettyä kuvien lataaminen verkosta, vaan sähköpostissa ja erityisesti sen liitetiedostoissa. Muutama lähetetty sekä postipalvelimelta työasemaan imuroitu reilun kokoinen Word- tai PDF-asiakirja aiheuttaa melkoisen siirtoliikenteen.

Suunnittelua

Ilkka oli sopinut tapaamisen arkkitehdin kanssa veturitallille iltapäivällä. Menin paikalle suoraan töistä. Lämmittelimme etelään avautuvan tallipihan lämmössä ennen sisään menoa. Paksuseinäinen talli on ulkoilmaa viileämpi pitkälle kesään. Muistelimme, että viime vuonna taisi olla elokuu ennen kuin tallin sisätilat olivat saman lämpöiset ulkolämpötilan kanssa. Kirjasto, taukotupa ja muutama muu soppi on kyllä lämmitetty sähköpatterien avulla.

Ehtaa ad hoc -suunnittelutapaa noudattaen tilasimme siinä jutustellessamme arkkitehdilta suunnitelmat pihalla seisovan EFi-matkustajavaunun ja lumiauran kattamiseksi. Puukoristen vaunujen säilyvyyden kannalta taivasalla seisominen ei ole hyvä ratkaisu. Ainakin Lohjalla on kuuleman mukaan viime vuosina saatu asiasta karvaita kokemuksia. EFikin on ympärivuotisesti lämmitetty sisältä, mutta se yksin ei riitä. Käyttöaikanaan vaunujen kuivuminen perustui paljolti ajoviimaan. Paikallaan seisottaessa ilmavirta ei puhalla vaunua kuivaksi.

Ilkka ja arkkitehti ryhtyivät tutkimaan kirjaston arkistolaatikon piirustuksia. Siirryin asiantuntijoiden tieltä taukotupaan kahvinkeittoon. Kahvihetken jälkeen (paastonajan lakkoni ei ole täysin pitänyt; tosin kotona ja töissä ei sentään tule keiteltyä kahvia) tutkailimme vielä tallin rakenteita silmämääräisesti. Suunnittelutyön kannalta relevantteja yksityiskohtia, kuten eri ikäkausien muuraustyylien rajapintoja, siirtyi filmille ja muistikortille. Niin metkalta kuin saattaakin kuulostaa, monet historiallisen ajan arkeologian metodit ovat täysin käyttökelpoisia vain 130-vuotiaankin rakennuksen tapauksessa.

Ai niin. Siitä ei ollutkaan puhetta, kuka maksaa vaunun ja lumiauran kattamisen suunnittelutyön ellei sitä saada ympättyä EU-projektiin. Tarvinnee tarjota ensi kerralla vähän paremmat pullakahvit.

Arki-illanviettoa

Talven päättyminen ei ole kivaa ulkoilun kannalta. Ladulla viihtyi hyvinkin sen verran kuin ulkoreippailua sisätyöläisille suositellaan, mutta tänään kevään ensimmäinen hölkkälenkki oli taas tervanjuontia, vaikka pidimme varsin rauhallista vauhtia. Lajista en ole oikein koskaan suuremmin pitänyt, mutta jotain liikettä jäsenille täytyy yrittää järjestää.

Kaupasta olivat perunapiirakat loppu. Se oli pettymys.

On paha(?) tapa jäädä lueskelemaan Pinseri-noteerattuja blogeja pintaa syvemmältä. Siihen ajanvietteeseen voi jäädä koukkuun. Tämä ilmeisen tuore tulokas listalla on suorastaan hellyttävä :-) Mikähän kovien jätkien uusi muumi tämä tunteiden kieltäminen oikein on?

Edelleen blogimaailmassa pysytellen Henri Blockilla oli painavaa asiaa kirjoitusten valokuvittamiseen liittyen. Minäkin olen toisinaan tullut linkittäneeksi blogiini ihmisten kuvia, jotka toki on julkaistu luvan kanssa asianosaisella muulla (yleensä ko. harrasteen) sivustolla, mutta linkkien suhteen täytyy selvittää ja harkita asioita yhä tarkemmin.

Patenttiratkaisuna Khiloun esittämään ongelmaan on oman naamataulun liittäminen blogin etusivulle :-) Kuka heittää ensimmäisen kiven? Eikun kuvan? Vaikka ovathan jotkut rohkeat tätä jo harjoittaneetkin. Muuten olen sitä mieltä, että - Tommi Perkolan tämänpäiväistä ajatusta mukaellen - ulkoinen olemus on kaikkein merkityksettömimpiä subjektin ominaisuuksia kirjoitusten tai sanomisten totuus- tai muun arvon kannalta. Jokunen päivä sitten naureskelemani Maalaisen maitotyttö- ja renkipoikaidea taisi loppujen lopuksi olla ihmisläheisimpiä ja lämpöisimpiä weblogistiikkaa koskevia viisauksia pitkään aikaan. Jos yltiöanonyymi ja tarkoin vaalitun kuvan rakentamiseen tähtäävä weblog-harrastus olisikin alkuun viehättävää eskapismia, se voi muuttua ajan myötä hengästyttäväksi pakoonjuoksuksi.

Yhtenäinen linja

Tämä menee hieman sumpittelu foreverin toimialueelle, mutta kilpailevaa bloggaustoimintaa ei suinkaan ole tarkoitus ryhtyä harjoittamaan.

Miten syntyy yhtenäinen seutukunnallinen linja tavoitteen x suhteen? Oletetaan, että innokas nuori virkanainen, kutsutaan häntä tässä vaikka Mariaksi, kartoittaa ukkokruunun toimeksiannosta seutukunnallisia kehitystavoitteita, strategioita, toimintasuunnitelmia, missioita, krooh, visioita, agendoja ja muuta tärkeää.

Ollaan iltapäiväauringon valaisemassa neuvotteluhuoneessa, Maria, kaksi työtoveriani - kutsutaan heitä tässä vaikka Jaanaksi ja Matiksi - ja allekirjoittanut. Maria haluaa tietää, mitä seutukunnallisia agendoja, toimintasuunnitelmia, krooh, missioita, kehitystavoitteita, strategioita, visioita ja muuta tärkeää meillä on mielessä. Kukaan ei kehtaa tunnustaa, että ei ymmärtänyt oikeastaan mitään johdantopuheesta, jossa vilisi missioita, visioita, toimintasuunnitelmia... ja tiedättehän te. Ja lisäksi kuudes artikla. Kuutosen voisi kääntää yhdeksiköksi, ja yhdeksännellä artiklalla oli eräässä toisessa paperissa kolkohko kaiku, mutta maltan pitää suuni kiinni.

Kun Maria on katseellaan piirtänyt ilmaan kysymysmerkin, kestää lyhyen hämäläisen tovin (lyhyt hämäläinen tovi=muun maakunnan kiusallisen pitkä hiljaisuus) ennen kuin Matti aloittaa. Verkkaisella, aidolla, vanajanhämeellään hän piirtää kauniita laajoja kaaria hyvistä asioista. Maria kirjaa tyytyväisenä muistiin. Jaana jatkaa ja Maria kirjaa edelleen. Tulee minunkin aika sanoa jotakin. Matin ja Jaanan jälkiä seuraten kaivelen muistini lokeroista asioita, joiden yhteinen tekijä on strategia, missio, kehitystavoite. Olen ylpeä, kun muistan jopa termin "muutosagentti". Tyytyväiseltä näyttää Mariakin. Lopuksi hän julistaa ilosanoman: ollaan samoilla linjoilla kuin muukin seutukunta.

Ei ole vaikea arvata, millä menetelmällä alueen muutkin toimijat ovat linjaa luoneet. Hevonkakkabingon pelimerkeistä muodostuu helposti havaittava vana, jota voi linjaksikin kutsua. Oli kiva saada olla mukana.

Edelläsanotusta älköön kukaan loukkaantuko. Olkoon se vain osoitus kirjoittajan huonosta mausta.

Yhteisöllisyyttä

Illalla kävin puolisoni kanssa paikallisessa Kinossa katsomassa Markku Pölösen "Koirankynnen leikkaajan". Veikko Huovisen pian neljännesvuosisadan ikäinen tarina sijoittuu jälleenrakennusajan savotoille (aina tarkka kultani haarukoi elokuvassa esiintyneiden sotakorvausviitteiden perusteella vuodeksi 1947).

Elokuva on oodi yhteisvastuulle ja lähimmäisyydelle. Julistuksellista teemaa korostavat muutamat raamatulliset ja yltiöisänmaalliset kuvakulmat. Komein kuvakulma on kyllä haettu filmin alkupuolella Joensuun-Lieksan maisemien erämaaradalla junaa vetävään "Pikku-Jumboon" eli Tk3 nro 1150:een. Nykyisin Suolahdessa majaileva veturi on tottunut filmitähti.

Elokuvaa on kehuttu yksityiskohdiltaan tarkaksi ajankuvaksi. Rähjäiset vaatteet, karkeat työkalut ja painuneet asumukset ovat sitä itseään. Nuoret miehet ovat laihoja, kapeakasvoisia, kuin ajan valokuvissa. Jos on ihan pakko viisastella jostain, niin Tk3 nro 1150 rullasi ulos Frichsin tehtaalta Århusista (veturi on supisuomalaista suunnittelua, mutta kotimaan teollisuuden tuotantokyky ei yksin riittänyt täyttämään tarvetta) vasta vuonna 1949. Ja näyttelijöiden puhe vain vaivoin tapailee murretta. Kainuussa väännettiin takuulla eri tavalla. Elokuvan varsinaista sankaria esittävä Taisto Reimaluoto kyllä väläyttää osaavansa vaan ei taia kehaata, koska pidemmät monologit lähes kirjakielellä saavat katsojan suunnilleen vaivautuneeksi. Inhimillistä työnjohtajaa esittävän Ville Virtasen ypäjäläinen tavoittaa oikean nuotin vain paikoin.

Ei 1940-luvun lopun ajanhenki kauttaaltaan ollut läheskään sellainen kuin elokuva antaa ymmärtää, mutta tarkoituksella Pölönen (ja aikanaan Huovinen) on heittänyt oman haasteensa nykyajan yksilökeskeiselle ajatusmaailmalle. Ainakin se tuo esiin sen tosiseikan, että yhteisöllisyys oli vielä viitisenkymmentä vuotta sitten jotakin aivan muuta kuin nyt. Miten 1940-luvun savotan yhteisöllisyys eroaa weblog-yhteisöllisyydestä?

Hyvä filmi.

Elokuvanautinnon interiööri oli mitä sopivin. Pienen kylän elokuvateatteri tuskin vuosikymmeniin on koonnut salia täyteen. Sali on samanlainen menneen ajan yhteisöllisyyttä korostava tila kuin samaisen kylän nykyajan mittapuun mukaan kohtuuttoman suuri kirkkosali. Filmikoneetkaan eivät kuulemma ole montaa vuotta nyt nähdyn elokuvan tapahtuma-aikoja nuoremmat.

Aidoista vaan ei seipäistä

Päivän patikointi suuntautui maaseudulle. Vanhaa, vuosina 1876-1968 Turkuun päin johtanutta ratapohjaa peltomaisemien keskelle ja maanteiden varsia pitkin takaisin. Tuomisiksi löytyi kimppu koivunoksia kukkamaljakkoon.

Kuvan kiviaita on tasaisuuden, loivien kaarteiden ja jykevien siltarumpujen ohella niitä tuntomerkkejä, joista vanhan ratapohjan erottaa vanhasta maantielinjasta. Ratojen viereen rakennettuja kiviaitoja pidetään joskus esimerkkinä työstä, jota tehtiin vain työn itsensä vuoksi vailla mitään konkreettista hyötyä. Käsitykseen vedetään mukaan usein 1860-luvun nälkävuodet ja työllisyystyömaat. Totta on, että suurella nälkävuosien hätäaputyömaalla, Riihimäki-Pietari-radan rakennuksella, esimerkiksi naiset ja lapset rakensivat kiviaitoja. Yhtä lailla niitä on lähes kaikkien vanhojen ratojen varsilla siitä yksinkertaisesta syystä, että niillä oli konkreettinen merkitys. Kiviaitojen päätehtävä oli estää kesäaikana höyryveturin piipusta nousevien kipinöiden aiheuttamat maastopalot. Niitä ei rakennettu aivan ratalinjan viereen, jotta kipinät eivät olisi lentäneet korkealta veturin piipusta niiden yli. Sen sijaan ratapenkan suhteellisen vähäisen aluskasvillisuuden mahdollisesti syttyessä aidat estivät maastopalon leviämisen kauemmas metsään tai pellolle. Niillä oli myös symbolinen merkitys kruunun maa-alueen ja yksityisen maa-alueen raja-aitana. Symbolinen merkitys konkretisoitui lainsäädännössä sikäli, että rautatiealueella - linjalla juuri kiviaitojen rajoittamalla kaistalla - luvattomasta kulkemisesta rangaistiin sakoilla.

Kiviaitoja on tarpeettomina purettu ratojen viime vuosikymmenten perusparannustöiden yhteydessä, mutta paikoin katkelmia niistä voi nähdä jopa pääradan varressa.

Ennen päivällisen tekoa päätimme leikata kuusiaidan. Lyhyessä ja vielä varsin matalassa aidassa ei kahdelta saksikädeltä kauaa aikaa kulunut. Uusien kasvannaisten puolittaminen antoi aidalle hieman aiempaa hoikemman ilmeen. Latvoihin ei arvaa koskea vielä aikoihin, mutta toiveena on aidan tuuheutuminen. Yksi kuusenalku oli menehtynyt.

Käskettiin tehdä tällainenkin

Rikkinäisiä polkupyörän renkaita: 0 kpl.
Paikattuja polkupyörän renkaita: 0 kpl.
"Kevät, kuljen Hakaniemen rantaa" -biisin päässä soimista: 0 kpl.
Hevospoolo-otteluita: 0 kpl.
Heitettyjä kevään viimeisiä lumipalloja: 0 kpl.
Kesken päiväunien puhelinsoittoon heräämisiä: 0 kpl.
Kivuliaita parranajoja ja harmittelua, että partavaahto unohtui taas ostaa: 0 kpl.
Epäonnistuneita valokuvia Esslingen-tyypin vaunuilla varustetuista pikajunista: 0 kpl.
Onnistuneita valokuvia Esslingen-vaunuisista pikajunista: 0 kpl.

Dominus tecum

Nyt on se sunnuntai jolloin lähdemme kävelylle.
Sataa räntää ja vettä.
Peltikatot kiiltävät
ja ovat, harmaat,
kevään iloisia merkkejä luonnossa.
(Hannu Mäkelä 1966)

Taisi olla toinen kerta runonlausuntaa tässä sepustuksessa. Ei ole vaaraa tulla tavaksi. Mutta ainakin Betonimylläriä lupaan joskus, sopivan tilaisuuden tullen, lausua.

Ei sada räntää ja vettä, mutta peltikatot kiiltävät marianpäivän aamuauringossa. Kävely tekisi hyvää. Eilinen kokonaisvaltainen lepopäivä nitisti flunssan lieväksi tukkoisuudeksi.

Eilen oli aikaa tapettavaksi. Tappovälineenä käytin Pinseriä ja viime vuoden Finlandia-voittajaa. Tappamisesta tuli taidetta, mutta ei niinkuin roskaviihteessä. Internet tarjosi moniulotteisen kevätkuvauksen, joka hyvinkin vetää vertoja Hannu Mäkelälle. Tai Waltarille, joka tanssittaa Eerik XIV:ttä teinien mukana Tukholman toreilla ja kujilla. Ammattinainen on ammattilainen.

Saisio kirjoittaa palkitussaan erikoisesti. Eri tavalla kuin "Elämänmenossa" (ainoa hänen teoksensa, jonka olen aikaisemmin lukenut) mutta erikoisen tutusti. Sitten keksin, ketä päivittäin lukemaani hänen tekstinsä muistuttaa. Ammattimies on ammattilainen.

Toivon, että edellä esittämäni vertaukset eivät herätä pahennusta. Se ei ole tarkoitukseni. Minulla on huono tapa ilmaista itseäni epäselvästi. Keuruun suuntaan pahoitteluni eilisestä moisesta. Ilmoittelen toki, jos tältä ilmansuunnalta löytyy asiallista hommaa. Viitteeni oli tarkoitus koskea ronskihkosti laitettua mainintaa maitotytöistä ja renkipojista. Aihetta sivuavat flame-sodat (ei taida olla relevantti termi?) on käyty muilla rintamilla, mutta minusta pellonraikas maitotyttö tai renkipoika on hyvin myönteinen käsite pessen mennen tullen kaikenmoiset trendikkäät ilmiöt Hellaan helluista Pohjankurun puujumalaisiin.

Lyhyt kirjoitus kirjoittamisesta ja sen vierestä

Hyvät veljet ja sisaret weblogistiikassa, onko bloginne koskaan tullut niin sanotusti löydetyksi? Tarkoitan tapauksia, joissa tuttu ihminen löytää Internetin kätköistä hengentuotoksenne, jonka olemassaolosta ei ole ennen tiennyt?

Jos näin on käynyt, millaista on ollut suhtautuminen? Itse olen huomannut asiassa mielenkiintoisen piirteen. En ole omaa sepustustani sen paremmin mainostanut kuin piilotellutkaan. Pikku hiljaa yksi ja toinenkin tuttava sen on verkosta keksinyt. Monesti asia otetaan puheeksi ikään kuin arkaillen. Kuin olisi luettu jotain yksityistä, jota ei olisi hyvän tavan mukaista lukea. Tuollainen ajatustapa on ymmärrettävä, mutta tarpeeton. Jos joku ei halua tekstejään luettavan, hän ei julkaise niitä Internetissä. Ja jos julkaisee, mutta ei halua tulla tunnistetuksi, hän pitää siitä huolen anonymiteetillä ja jättämällä kirjoittamatta tunnistamista helpottavat asiat. Itse en toteuta näitä salausoperaatioita, eikä kenenkään kannata kokea itseään yksityisyyden loukkaajaksi juttujani lukiessaan.

Sitten, hyvät veljet ja sisaret. Olemme kaikki älyllisesti ja kirjallisesti suuntautuneita henkilöitä. Niin sanotaan oikein painetussa sanassa. Ei missään netissä, vaan ihan paperilla ja painomusteella. MikroPC nro 4/2004 on uhrannut weblogistiikalle kokonaisen aukeaman (Pekka Tolonen Parhaat linkit -palstalla). Mainittakoon vertailun vuoksi, että vuosi sitten Kari Haakana kilpailevassa lehdessä piti koko genreä jo väistyvänä ilmiönä, mikä oli yksi itseänikin weblogistin uralle rohkaissut tekijä.

Että oikein kirjallisesti ja älyllisesti suuntautunut. Nytpä painettiin raskas viitta harteille. Ei muuta kuin selkä suoraksi ja älykäs ilme naamalle (allekirjoittaneelle mission impossible). Maisteri Melaranta, tulkaahan tekin sieltä aidan vierestä älyllisesti ja kirjallisesti suuntautuneita naapurikylän piikatyttösiä härnäämästä. Siirtykäämme salonkiin polttelemaan iltasikaria ja keskustelemaan älyllisesti vaikkapa kunnian ja häpeän suhteesta Maupassantin novelleissa.

Lopuksi vielä vakavoituminen hyvien uutisten merkeissä. Epäviralliset Cebit-uutiset tiesivät kertoa, että Nokia ei tänä vuonna hyödyntänyt osastollaan niin sanottuja messumisuja. Siitä hatunnosto. Elektroniikkaahan siellä pitäisi myydä eikä ihmisiä.

Ensin SYL, sitten SEL: suurten adressien aikaa

Suuriruhtinaskunnassa venäläistämistoimenpiteet aloittanutta vuoden 1899 helmikuun manifestia vastaan lähtivät suomalaismieliset nimenkerääjät liikkeelle suksin ja hevospeleillä. Internet tekee maakuntamatkat tarpeettomiksi nimienkeruussa. Ei ole kauaa siitä, kun verkossa kerättiin adressia tiedekorkeakoulujen opiskeluaikojen rajoittamista vastaan.

Nyt Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry kerää kansalaisadressia, jolla pyritään tukemaan vaatimusta elintarvikkeiden valmistusmaan ja valmistuttajan yhteystietojen merkitsemisestä tuotteeseen.

Valmistusmaan merkitsemistä jotkut pitävät markkinatalouden ja vapaan kaupan periaatteiden vastaisena, mikä on virheellinen käsitys. Markkinatalouden yksi peruspilari on kuluttajan vapaus tehdä valintoja. Markkinataloudessa julkisen vallan sen paremmin kuin tuottajajärjestöjenkään ei tule rajoittaa sitä, millaisin kriteerein kuluttaja saa päätöksensä tehdä.

Markkinoiden vapautta voidaan edistää antamalla kuluttajalle mahdollisimman paljon informaatiota päätöksenteon pohjaksi. Markkinatalous ei ole tuomioistuin, joka määrää, millaiset valintaperusteet ovat relevantteja. Informaation oikeellisuuden takaamisessa julkisen vallan interventio lainsäädännön muodossa on paikallaan. SELin adressin tapauksessa halutaan julkisen vallan puuttuvan myös tarjottavan informaation määrään. Ammattiyhdistyspoliittisesti liitto luonnollisesti katsoo alkuperämerkintöjen palvelevan myös kotimaisen elintarviketeollisuuden työllisyyttä ja muita etuja.

Sen, että kuluttaja haluaa ostaa mieluummin suomalaista kuin ruotsalaista maitoa, pitäisi vannoutuneimmankin vapaakaupan kannattajan ymmärtää aivan eri asiaksi kuin maitotuotteiden suojatullit.

Vielä vähän kuukkelitusta

Pisaraakaan alkoholia ei tullut reissussa nautittua lukuisista tilaisuuksista huolimatta. Silti olin aamulla oman ryhmämme huonovointisin. Kyseenalainen kiitos tästä ilman harjoittelua saavutetusta tuloksesta kuuluu sopivasti alkaneelle flunssalle ja sen aiheuttamalle vilunväreiselle ja huonosti nukutulle yölle. Päätin tulla asemalta suoraan kotiin.

Myöhästyneet onnittelut eilisille kuukkelikisan voittajille ja virtuaalinen kädenpuristus kanssakilpailijoille jalosta kisasta! Linnut löysivät laadukkaat kotipesät.

Kuukkelien onnelliset emännät ja isännät, tiedättekö mitä yhteistä on tipusenne luonnossa elävällä esikuvalla, joutsenella ja kiivillä (tarkoitan uusiseelantilaista vekkulia lintua, en herkullista hedelmää)? Vihje: Oliko raadilla piilo-opetussuunnitelmana kansakunnan yleinen moraalin nostaminen? ;-)

Päivän historia-annos nautittu

Torstaipäivän neuvottelupäiväasioista ei taida olla erityistä verkkopäiväkirjailtavaa. Sinänsä tärkeitä ammatillisen koulutuspolitiikan asioita, mutta vailla yleistä mielenkiintoa.

Uusmediafakiireille saattaa löytyä uusia leivänhankkimismahdollisuuksia julkisen sektorin kautta tai sen palveluntuottajana, kun Opetushallituksen virtuaalikouluhankkeessa on uuden Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelman puitteissa tarkoitus panostaa erityisesti sisällöntuotantoon.

Iltapäivä oli vapaata aikaa, ja kolmikko 2 x Seppo + allekirjoittanut päätimme käväistä kaupungilla. Kiertelimme aikamme keskustassa ihmettelemässä. Vanhankaupungin laidalla tiemme erosivat: minä lähdin katsastamaan Medeltidsmuseumia ja Sepot kaupunginosan muita nähtävyyksiä.

Kävin museossa ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 1987, jolloin se oli uusi. Tuolloin keskiaikatrendi oli jo selvässä nousussa, mutta ymmärtääkseni se pysyi tieteellispohjaisena arkeologian ja historiatieteen innoittajana. Uudemman kerran kävin paikalla joskus 1990-luvun alussa, jolloin museo oli laajentunut.

Pidän museon näytteilleasettelusta ja perusluonteesta. Se ei propagoi keskiaikaa pimeänä ihmissuvun helvettinä eikä romanttisena pilvilinnana. Olemassa olevan esineistön ja kirjallisten jäänteiden perusteella se pyrkii kertomaan ”wie es eigentlich gewesen”. Arkielämällä, erityisesti elinkeinojen harjoittamisella, on keskeisin sija. Ritariromantiikkaa edustaa yksi levyhaarniskarekonstruktio (harvinaisia ne Ruotsin valtakunnassa varmasti olivatkin silloin myöhäiskeskiajalla, kun niitä käytettiin) ja pimeämmän puolen edustajana toimii Galgbacken. Jälkimmäinen tosin antaa keskiajan elämästä oikeuslaitoksen osalta hieman yksipuolisen kuvan keskittyessään myöhäiskeskiaikaan, jossa vanhan germaanisen oikeustavan syrjäyttänyt roomalainen oikeus toi käytännöllisten sakkorangaistusten sijaan pelotevaikutuksiin pyrkivät, usein julmat, rangaistustavat.

Itseäni viehätti Pohjoismaisen unionin ajan päättänyttä Brunkebergin taistelua (1471) kuvaavat dioraamat. Niin, ei hyvässä dioraamassa aina tarvita edes junia ;-) Erityisesti pienempi, jossa Sten Sturen avuksi matkaava pieni ritareista, huoveista, nihdeistä ja talonpoikaissotilaista koostuva joukko taittaa matkaa syksyisessä metsässä, on jopa kaunis. Dioraaman opastusteksti mainitsee vain ritarit ja nihdit, mutta jos ollaan tarkkoja, niin aatelittomat ratsusotilaat, joita dioraamassakin näyttäisi enemmistö ratsumiehistä olevan, olivat huoveja (koulutettuja ratsusotilaita) ratsastajaa alunperin tarkoittavan ritarin ollessa nimenomaan aateliarvo; nihdit olivat koulutettuja jalkaväkisotilaita ja erosivat varustuksensa puolesta ehkä huomattavastikin talonpoikaissotilaista eli vapaaehtoisista, pakko-otetuista ja värvätyistä.

Reaalimaailmassa itse taistelu ei varmasti ollut kaunis. Kaikkea muuta. Vanhan ajan aseiden vaikutuksia oli demonstroimassa Helgeandsholmenin kirkkomaasta löytyneitä ihmiskalloja, joita oli läpäissyt tai murskannut mahdollisesti jokin myöhäiskeskiaikainen ase, kuten musketin kaukaisen esi-isän kuula tai varsijousen nuoli.

Museosta jäi lompakkoon 190 kruunun loven jälkeen muistoksi Lars-Olof Larssonin kehuttu ”Kalmarunionens tid”. Ensikatsomalta se vaikuttaa Peter Englundin "Pultavan” ja ”Ofredsårin” populaarihistorialliselta tyyliperilliseltä.

Sähköpostilaatikon sisältö yllätti ja ilahdutti. Sen sijaan hiipivä kurkkukipu ei innostanut illallisen jälkeen lähtemään uivan huvituskeskuksen (vai uivan Babylonin?) illanviettotapoja katsastamaan. Sepon esimerkkiä seuraten taidan painua pehkuihin.

Reissun päältä

Tietokoneen ja matkapuhelimen välinen vika ei sitten ollutkaan tekninen, vaan käyttäjän huolimattomuusvirhe. Olin määrittänyt modeemiasetuksiin väärän alustuskomennon ja ennen kaikkea virheellisen komentosarjan ”soittosarjaksi”. Ihan ilman käytännön kokemusta en myönnä olevani väittäessäni, että melko moni atk-ongelma, jota jos ei muuta niin vain tavan vuoksi sanotaan ”koneiden” syyksi, johtuu itse asiassa käyttäjän huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestä. Niin tälläkin kertaa. Tosin niin koti-Soneran kuin työmaa-DNA:nkin peittoalue tuntui olevan pian Helsingistä lähdettyä melko heikko. Ja jostain ihmeen syystä Ruotsin puolella soneralainen rekisteröi itsensä automaattisesti Comviq-nimiseen verkkoon, jolla ei tietenkään ole mitään pakettiradioverkon roaming-sopimuksia Telia-Soneran kanssa.

Asiasisältö on ollut sitä itseään. Muodollista. Työministeriön johtajarouva lateli kovia tavoitteita, niitä samoja, joista saamme lähes päivittäin lukea lehdistä ja kuulla radiosta. Vuoteen 2011 mennessä työllisyysaste pitää olla 75 %. Nuorten tulee siirtyä työelämään vuotta nykyistä aiemmin ja varttuneempien jaksaa kolme vuota nykyistä pidempään. Teollisuustyöpaikkojen määrän uskotaan hitaasti edelleen laskevan vuoteen 2015 ulottuvalla ennustejaksolla, ja palvelusektorin työpaikkojenkin kasvun uskotaan pysähtyvän pienen maan rajallisen kotimarkkinakysynnän vuoksi. Kotimarkkinoitahan nämä usein palvelevat. Sen sijaan johto- ja asiantuntijatyöpaikkojen määrän uskotaan kasvavan, samoin kuin hoivatyöpaikkojen erityisesti yksityisellä sektorilla.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen esitelmöitsijä – tämä sallittakoon – lievästi sanottuna vesitti sanomansa haparoiden jatkuvasti keskeisissä termeissä. Jos kuntatyönantajan tiettyjä tulkintoja olisi sanatarkasti uskominen, ei opiskelijoilla tulisi olla oikeutta tehdä oikaisupyyntöjä ammatillisiin tutkintoihin valmistavan koulutuksen arvioinneista, vaikka opettaja olisi tehnyt ne mielivaltaisesti. Tässä kohden oli Hyvärisen Valkeakoskelta pakko avata turpansa, mutta mitenkään selvää vastausta ei tullut. Ehkä olisi sittenkin pitänyt ottaa matkaan viime kesän lukemisiksi ostettu koululainsäädäntokooste. Toisaalta ei vänkääminen yleensä vie asioita eteenpäin.

Ajatuksia herättävimmän puheenvuoron piti mediastakin tuttu kärkäs monialayrittäjä ja Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Eero Lehti. Yleisen pseudoyrittäjyysmyönteisen ilmapiirin mukaista hyssyttelyä tai yrittäjyyspropagandaa ei nyt kuultu, vaan tylyä tarinaa siitä, miten kenen tahansa ei todellakaan kannata ryhtyä yrittäjäksi. Madonlukuja tietenkin luettiin tupolle ja vahvalle sosiaaliturvalle, ja Suomen kansainvälistä kilpailukykyä hehkuttanut tutkimuskin sai kuulla kunniansa vain suuryritysten oloja kuvaavana selvityksenä. Työntekijän irtisanomissuojaa kritisoitiin antamalla esimerkki, jonka mukaan neljän hengen yrityksessä yhden työntekijän irtisanomiskustannukset syövät kokonaisen vuoden tuoton. Eikä suomalaiselle yritysjohtamisellekaan tunnustusta riittänyt. Suomalainen johtaja kuulemma ottaa mielellään nautittavakseen johtajan etuoikeudet, mutta ei motivoi alaisiaan hyviin suorituksiin. Ei voinut olla tulematta mieleen viikolla lukemani uusin B. Virtanen –albumi, jossa nimihenkilöstä tehtiin vähäksi aikaa projektipäällikkö. Ei saanut kehuja suomalainen koulujärjestelmäkään. Liian tietopuolinen opetus ei tuota menestymisessä vaadittavia taitoja. Vaikka kovat arvot tuntuivat olevan muuten pinnalla, oltiin inhimillisistä menestystekijöistä puhuttaessa varsin humaanilla linjalla. Menestyksen avaimet eivät Lehden mukaan juurikaan riipu perimästä tai älykkyydestä. Markkinatalouden menestyjältä vaaditaan tunneälyä, nöyryyttä myöntää ja korjata virheensä sekä sosiaalisia taitoja.

Niinhän se kai on. Kapea-alainen huippuosaaja ilman tunneälyä menestyy suljetussa talousjärjestelmässä, kun nomenklatuura päättää, että hänen osaamisensa on tärkeää. Vapailla markkinoilla menestyjän on lisäksi kyettävä pärjäämään kilpailutilanteessa ja myymään osaamisensa. Siinä pitää osata olla ajoittain vähemmän ehdoton ja tarvittaessa mukava heppu.

Mukavia heppuja on matkaseurana riittänyt. Missä lienevät nytkin hummaamassa (kello on hyvinkin torstai”päivän” puolta), kun tätä kirjoittelen liian tuhtia illallista sulatellessa ja yöpuulle valmistautuessa. Työmaan poliittista johtoa perinteisen poliittisen kentän kahdesta vastakkaisesta päästä on mukava seurata.

Lopuksi välitettäköön Lehden tarjoama vinkki heille, joiden mielestä rikkaus tuo onnea. Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä, koska rikastumisen todennäköisyys on pieni. Sen sijaan kannattaa sijoittaa 100 euroa kuukaudessa pörssinoteerattuihin osakkeisiin siten, että sijoitukset on hajautettu mahdollisimman laajasti. Osinkotuotot lisätään vanhoihin sijoituksiin. Näin saisi kohtuullisella todennäköisyydellä huomata 35 vuoden päästä olevansa noin 750 000 euron pääoman omistaja. Niin että ei muuta kuin spencer-puku päälle, raybanit naamalle ja 1980-luvun unelmaa toteuttamaan.

Huomisesta (eli tästä päivästä) voi tulla pitkä päivä.

Matkaan

Ei talvi aivan vielä loppunut. Eilen oli illansuussa mukava pikkupakkanen ja sen myötä kelpo suksikeli.

Olisi mukavaa nauttia luultavasti viimeisistä talvipäivistä kotipuolessa, mutta työmatka kutsuu laivaseminaarin muodossa. En tiedä, onko odotukseni parista tulevasta päivästä turhan pessimistinen, mutta luulen reissun olevan muodolliselta, valtakunnalliselta, sisällöltään köyhähkö lobbausmatka. Lobbausmatka tämä lienee erityisesti paikallisista koulutuspoliittisista näkökulmista katsottuna. Lyhyesti sanottuna ammattikoulumaailman tämän päivän yksi perusongelma monin paikoin - nyt en tarkoita mitenkään erityisesti paikallista näkökulmaa - on nuorten ikäluokkien suhteellinen pienuus (joitain resursseja saattaa olla edelleen mitoitettu suurten ikäluokkien ja ammattikoulujen kultakauden mukaan, mikä näkyy mm. kiinteistöjen ylläpitokustannuksissa) ja samalla tapahtuva korkeakouluopiskelupaikkojen, erityisesti ammattikorkeakoulupaikkojen, kasvu. Tästä seuraa toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa resurssien allokointikysymyksiä, joiden ratkaisut eivät ole välttämättä kovin yksinkertaisia. Esimerkiksi "Laakista vainaa" -sisäpiirivitsi perustuu päijäthämäläisiin tositapahtumiin.

Tämäkin asiakirja (PDF, 395 kB) on sitten ilmestynyt. Tietoyhteiskuntaa rakennetaan edelleen innokkaasti.

Torstaille olisi ollut tarjolla yllin kyllin muuta hyödyllistä ja mukavaa. Päivän olisi voinut toimia Jyväskylässä hanslankarina palomuurityömaalla tai Tampereella ihmettelemässä, miten tietokone auttaa opinto-ohjauksessa. Illaksi olisi ollut tarjolla tietysti tämä spektaakkeli tai kotikissamaisemmin pitäjäseuran elokuvailta. Turha jossitella. Turpa kiinni, tonni paperia salkkuun ja matkaan.

Päivitykset tähän sepustukseen jäänevät vähäisiksi perjantaihin saakka. En saanut kännykkää ja työmaalta lainaamaani vanhaa uskollista kannettavaa yhteisymmärrykseen keskenään.

Tehtaanportilta kotska porttaali sivuille

Perkolan mainitsema Valmet Oy Lentokonetehtaan tehdasrata Tampereella ei ole enää kovin helppo rautatiearkeologisen kiinnostuksen kohde. Se on purettu viime lokakuussa Tampereen kaupungin omistaman maapohjan osalta. Ratahallintokeskuksen omistamalta maapohjalta aina Sääksjärven vaihteeseen saakka kiskotus purettiin jo useampi vuosi sitten. Poikki on Lättähattujen ja Hurujen (hittolainen, kun komeaa veturia näkyy rumentamassa allekirjoittanut oranssissa pellepuvussa joskus nuorena miehenä) entinen kulkutie maailmalle. Kiskokalustotuotantoa ei kannata hakea verkosta ainakaan osoitteella http://www.valmet.com.

Isot Valmetin veturit muistetaan hyvin, ja näkyyhän niitä vielä pitkään rataverkollamme Dv12:n ja Dr16:n hahmoissa, mutta harvinaisen sympaattisia olivat muun muassa tällaiset killiäiset.

Linkitetyn kuvan veturi on teollisuuslaitoksille tarkoitettu kapearaiteinen (tilaajan toiveiden mukaan 600 tai 750 mm) Move4, jollaisia valmistettiin 17 kappaletta vuosina 1950-1959. Yksi leveäraiteinenkin (1524 mm) versio rakennettiin Riihimäen Saha Oy:lle vuonna 1952; tämä sai tyyppimerkinnän Move4N. Veturisarja tunnettiin myös nimellä Vdm4 (itse asiassa Vdm-sarjamerkki oli maalattu pienten Move-veturien kylkeen ja vastaava Move-merkintä näkyi vain paperilla). Kuka tietää tai arvaa, mitä tarkoittaa lyhenne Vdm?

Rautatiet ovat rautaa, mutta jotta verkkopäiväkirjailu ei menisi pelkäksi junailuksi, todettakoon lopuksi, että web-suunnittelun klassinen malliesimerkki (ja klassikkoainesta sisällöllisestikin; esim. Info-osan "Linuxs sivuni" ja "HTLM opakseni" ovat ilmeisen suurella sydämellä tehtyjä) on näemmä edelleen olemassa.

mua vitutaa kun telkkassa aina sanotaan INTER NET vaikka tarkotaan WEBBII!!!eix ne tajuu et INTER NET on pelk�st��n se johon menn��n necstape tai exploder ohjelmalla!!!!ja WEBBI on se koko systeemi jossa on kotska sivujen lis�ksi my�s esim MIRC ja UNIX!!!