maanantaina, huhtikuuta 04, 2011


Uusia reittejä asfaltilla ja radioaalloilla


Työpäivän alkupuolisko meni omalla työmaalla, ja iltapäiväksi linja-autoilin Tampereelle kokoukseen. Paikka oli ammattiopiston terveydenhuolto-oppilaitos, vanha yleinen sairaala. Vasta nyt keksin, että Valkeakosken suunnasta tulevasta linja-autosta kannattaa jäädä pois aikuiskoulutuskeskuksen pysäkillä Tampereen valtatiellä, koska Jyväskylän radan ali pääsee Naulakadun jatkeena olevan kevyen liikenteen alikulun kautta, jonka jälkeen ollaan käytännössä yliopiston pihassa. Siitä puolestaan on enää vähän matkaa terveydenhuolto-oppilaitokselle. Olen kulkenut linja-autolla Valkeakoskelta Tampereelle säännöllisen epäsäännöllisesti vuosia, ja melko usein juuri yliopiston kulmille. Jos on sattunut olemaan kiire, on Jyväskylän rata jättänyt päämäärän harmillisen etäälle pysäkiltä. Onkohan tuo Naulakadun alikulku ollut olemassa pitkään?

Kokous sujui ennakoitua nopeammin, mutta katsoin tuottavammaksi mennä kannettavan tietokoneen kanssa yliopiston kirjastoon etätyöskentelemään kuin lähteä tunniksi busseilemaan takaisin työmaalle. Matka-aika olisi mennyt käytännössä hukkaan, koska toisin kuin junassa, linja-autossa en pysty työskentelemään.

Kirjaston langattomat LAN-verkot ovat verkkoavainten takana, eikä satunnaisella vieraalla sellaisia ole . Ei hätää, ajattelin, onhan meillä 3G. Mutta tietokoneen WAN-sovitin - teletekniikan perinteistä Ericsson-nimeä kantava muuten - ei nytkähtänytkään käyntiin. Laitetta ei löytynyt edes ohjauspaneelin laitehallinnasta. BIOS sen sijaan ilmoitti sen olevan kytkettynä päälle. Vastahan eilen illalla olin päivittänyt laitteen ajurin. Niinpä niin, taisi olla huono päivitys, ajattelin ja valitsin järjestelmän palautuksen ajuripäivitystä edeltäneeseen tilaan. Vaan eipä auttanut. Kaivoin SIM-kortin koneen uumenista ja laitoin sen USB-liitäntäiseen "mokkulaan", jonka ohjelmistolla yhteys syntyi. Latasin koneen oman WAN-sovittimen ajurin uudelleen ja asensin sen. Sovitin pysyi edelleen mykkänä. Googlen tarjoaman tiedonjyväsen opastamana kävin asettamassa BIOSiin tehdasasetukset. Johan heräsi Eerikinpoikakin eloon. Joten tässä vinkki: jos Lenovo-kannettavan 3G-sovitin lakkaa ajuripäivityksen jälkeen toimimasta, kannattaa kokeilla niinkin epäloogiselta tuntuvaa korjausta kuin BIOSin tehdasasetusten palauttamista.

Vaikka aikaa tuhrautui ja kirjaston asiakkaat luultavasti hämmästelivät tietokoneasennuksia harjoittelevaa nörttiä, tulivat akuutit työtkin tehdyksi. Voi olla, että työmaalle palaaminen olisi lopulta ollut ajankäytöllisesti tehokkaampi ratkaisu. Toisaalta WAN-sovitinongelma olisi joka tapauksessa ollut korjattava ennen seuraavaa pidempää reissua, ja ainakin junamatkalla se olisi luultavasti ollut vielä hankalampaa.

Kirjaston varsinaista tarkoitusta hyödynsin lainaamalla kurssikirjaosastolta maankäyttö- ja rakennuslain kunnioitettavan kokoisen kommentaarin. Onneksi ei ole tarpeen tavata sitä kannesta kanteen.

Ei kommentteja: