Ei liian hapokasta

Työpäivän täytti seminaari Tampereella. En ole pariin vuosikymmeneen käynyt Varalan Urheiluopistolla. Silloin olin nuori ja virkeä ja jaksoin treenikassin kanssa asemalta ja takaisin ja siinä välissä möyriä koko päivän tatamilla. Ja seuraavana päivänä uudestaan. Nyt olin keski-ikäinen ja laiska ja istuin mennen tullen bussissa ja siinä välissä luentosalissa.

Tosin pysäkillä juttusille ryhtynyt samanmatkalainen ihmetteli, kun kerroin olleeni opetusalalla senkin ajan kuin olen ollut. Näytin kuulemma niin nuorelta.

Moinen huomio on kohdallani varsin harvinaista, mutta ihan hauskaa. Talon kauniimpaa asukasta on ei niin kauan sitten luultu milloin opiskelijatytöksi, milloin peruskoulun yläastelaiseksi, mistä joskus häntä kiusoittelen. Nyt on taas hiukan tasa-arvoisempi olotila, kun minuakin joskus.

Kotona lenkille, saunaan ja sima käymään. En malttanut olla maistamatta lusikallista mehua puristetusta sitruunasta. Piti olla kirpeää ja olikin, mutta ei ikävällä tavalla. Luomualkuperäkö sen tekee?

Naapurin Jussin kanssa vaihdettiin veturitekniikkakuulumiset pensasaidan yli. Nyt on kuulemma lausuntokierroksella EU-säädös, joka voimaan tullessaan edellyttää uudessa kalustossa ajonopeuden mukaan säätyvän hiekoitustehon ja estää hiekoittamisen vaihteissa. Lisää rikkimeneviä osia, oli meidän lausuntomme. Marko välitti tietopyynnön vanhojen matkustajavaunujen konepajakorteista. Kimmo tilasi vettä höyryveturille. Siltä osin menee taas yötöiksi. Onneksi ovat keväisiä öitä.