Interaktiivista teknologiaa koulutuksessa

Muutaman viime vuoden aikana tavaksi on tullut viettää yksi työpäivä Hämeenlinnan perinteikkäillä ITK-konferenssissa. Näytteilleasettajien tarjonta Aulangolla tuntui olevan pitkälti samaa kuin viime vuonnakin: interaktiivisia tauluja ja muita liitutaulunkorvaajia, eri alojen opetusohjelmistoja ja sen sellaista. Tabletit ovat tänään nähdyn perusteella vasta raottamassa luokkahuoneiden ovea. Tällä kertaa en bongannut kuin kolme tuttua: kollegan, Jyväskylään opettajankouluttajaksi siirtyneen entisen kollegan ja myyntipuuhissa olleen, omallekin koululleni laitteita toimittaneen myyntiedustajan.

Luentotarjonnassa Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion osuus yritysmaailmaa edustaneine luennoitsijoineen ei taaskaan pettänyt. IBM:n edustaja kertoi DeepQA-teknologiasta, jonka melko rajoitettuine off-line-tietovarastoineen mutta pitkälle kehitettyine päättelysääntöineen kehui päihittävän Googlen mennen tullen. Tämä takavuosikymmenten shakkimestarin jälkeläinen osaa analysoida luonnollista kieltä niin, että se on voittanut ihmiset tietovisassa, jossa annetun, kompia ja kielikuvia sisältävän vastauksen perusteella piti päätellä, mikä on ollut kysymys. Käytännön sovellusalueita pitäisi löytyä ainakin terveydenhuollon ja liiketoiminta-analyysien puolelta.

Dicolen nuori nokkamies valotti kansalle pilvipalveluiden sovellusalueita koulutuksessa ja tietotyössä. Oli helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että perinteisten enemmän tai vähemmän räätälöitävien mutta valmissovelluksiin pohjautuvien oppimisalustojen olisi jo korkea aika väistyä käyttäjän itsensä verkosta saatavissa olevista työvälineistä kokoaman ympäristön tieltä. Valmiissa oppimisympäristöissä ensimmäinen askel on yleensä tuon työ- tai muulle käytännön elämälle vieraan järjestelmän käytön ja erityispiirteiden opiskelu. Jos motivaatiota sen jälkeen riittää, saattaa hyvällä tuurilla jäädä vielä pieni kapasiteetinmurunen varsinaiselle oppisisällölle.

Niin vanhakantainen kuin joissakin ATK-asioissa olen, allekirjoitan myös vaatimuksen siitä, että työntekijöiden tule saada mahdollisimman vapaasti valita käyttämänsä vapaasti saatavilla olevat työvälineet. Vakiointi on menneisyyttä siinä missä uniformiteettipolitiikkakin: jäänne siltä ajalta kun kömpelön jättiläisen joutuessa ongelmiin synnytettiin kivulla ja vaivalla uusi jättiläinen törmäämään hetken päästä uusiin vaikeuksiin.

Uusi pilvikulttuuri tuo paljon hyvää, mutta myös asioita joihin on hyvä varautua. Viimeistään blogien myötä tuli tavalliseksi antaa henkilökohtaisia arvioita kuluttajatuotteista ja -palveluista, minkä pohjalta verkkoon on syntynyt pitkä- tai listattavaksi. Työvoiman liikkuvuus, ns. epätyypilliset työsuhteet ja ylipäätään työelämän muutos on johtanut siihen, että verkosta on jo nyt saatavissa ranking-listoja niin työnantajista kuin työntekijöistä. Verkkopedagogiikassa puhutaan paljon yhteisöllisyydestä, mutta käytännössä verkkoteknologiat lienevät lisänneet lähinnä yksilöllisyyden toteuttamismahdollisuuksia. Yhtenä sen seurauksena yksilö on verkossa vallankäyttäjä ja arvioija mutta myös muiden vallan ja arvioiden kohde.

Dicolen valinnanvapautta ja yksilöllisiä oppimis- ja työtapoja nostattavan vision jälkeen oli jokseenkin hupaisaa kuunnella Aalto-yliopiston professoria kertomassa - arvatenkin suurella julkisella rahoituksella toteutetusta - eurooppalaisesta hankkeesta, jossa näppäimistöt sauhuten laadittiin jälleen muutamaa uutta "oppimista tukevaa" valmissovellusta.

Päätösluennossa suomen kielen tutkija tarjoili herkullisia analyyseja sosiaalisen median kentästä. Blogit ovat tehneet kuolemaa - kuten olen kai muistuttanut ensimmäisestä kirjoituksestani alkaen - jo ainakin kahdeksan vuotta, mutta silti niiden määrä blogilistalla vain kasvaa. Tämän hetken suosituimmat bloggaajat, muodista ja tyylistä kirjoittavat, pyrkivät maastouttamaan mutkikkaimpienkin kirjoitus- ja kielioppisääntöjen suvereenia hallintaansa puhekielisiin persoonapronomineihin ja verbimuotoihin. Aluemurteet ovat kokeneet uuden nousukauden, kun chatissa halutaan tehdä pesäeroa pääkaupunkiseutulaisiin. Loppusanoikseen tutkija ei sanonut pelkäävänsä verkkosuomen koituvan suomen kielen rappioksi - päinvastoin Internet on tarjonnut huomattavan määrän uusia mahdollisuuksia käyttää kirjoitettua suomen kieltä. Sen sijaan suomen kielen ykkösvihollinen on tiedekorkeakoululaitoksessa tapahtuva englannin kielen merkityksen korostaminen.

Joskus kuulee sanottavan, että opettajien on vaikeaa ottaa haltuun tämän päivän verkkoviestimiä. Tekninen osaaminen on pullonkaula joillekin, mutta käyttöliittymien kehitys madaltaa kynnystä. Monelle varttuneemmalle DOS-tietokoneen käytön opettelu aikanaan on taatusti ollut monta kertaluokkaa vaativampaa kuin muutaman sosiaalisen median välineen käyttöönotto. Nykypäivänä haastavuus liittynee laajempiin kokonaisuuksiin kuin teknisiin käyttötaitoihin. Kyse on paitsi viestinnän tavasta yleiskielestä poikkeavine kirjoitustapoineen myös kokonaisesta kulttuurista.

Lopuksi hiven omaa äärimmäisen epäortodoksista verkkopedagogista ajattelua. Rohkenen väittää, että verkkomaailmaa kulttuurisesta näkökulmasta vieroksuvia opettajia auttaisi vaikkapa muutamaan ns. verkkomeemiin tutustuminen. Tässä yhteydessä meemi ei tarkoita dawkinsilaista itsekopioituvaa kulttuurista tuotosta ainakaan kovin ylevässä mielessä, eikä se tarkoita myöskään blogien alkuaikoina suosittuja verkkopäiväkirjasta toiseen kopioituja harmittomia mutta kirjoittajasta jotakin muka-mielenkiintoista paljastavia kysymyspattereita.

Monelle opettajalle olisi hyödyllistä tutustua "kahden kilon siikaan", "Sierraan kolmosen kautta nelosen puhaltimella", "Jonneen" ja tietysti edellämainittuja ajankohtaisempiin meemeihin. Jos niiden sisältö onkin melkoista idiotiaa, rohkenen väittää, että verkkomeemien synty- ja kehitysprosessi opettaa nuorten Internet-kulttuurista enemmän kuin kasvatustieteelliset tutkimukset. Verkkoviestinnästä kiinnostunut nuoria opiskelijoita opettava voisi perehtyä asiaan regressoitumalla asianmukaisen verkkosivuston käyttäjäksi ja tutustumismatkansa päättötyönä luoda itsestään joukkoon sulautuvan hahmon, itseopiskeluohjelman priimukset jopa luoda uuden verkkomeemin.

Matkustajaliikenteen ammattilaisia

Konferenssin loputtua osastojaan purkavat näytteilleasettajat olivat täyttäneet pihan autoillaan. Konferenssivieraita kaupunkiin vievä Vekka-bussi jäi satimeen. Harmaapäinen kuljettaja peruutti tyynesti pitkän matkan ajotielle linja-auton kylki tukkeeksi pysäköidyn jakeluauton vain muutaman sentin päästä sivuuttaen ja jollain ilveellä vielä peilien törmäyksenkin ehkäisten. Suorituksensa päälle kuljettaja sai bussiin ahtautuneen opettajajoukon raikuvat aplodit. Ammattimies.

Toinen ammattimies alallaan oli IC² 175:n konduktööri, joka pian Hämeenlinnaan jälkeen kuulutti siihen saakka täpötäytenä kulkeneen junan seisomapaikkalaisille kolmosvaunun yläkerrasta vapautuneen runsaasti paikkoja.