112

Eilen illalla pääsin tutustumaan Pirkanmaan hätäkeskukseen VAPEPA-porukan mukana. Moisessa instituutiossa en ole ennen vieraillut. Keskuksen kakkosmies piti erinomaisen esitelmän hätäkeskuslaitoksen toiminnasta, ja pääsimme katselemaan - toki lasin takaa - keskuksen käytännön työskentelyä ja tutustumaan pintapuolisesti hälytys- ja tilannekuvatietojärjestelmiin.

Arki-ilta on hiljaista aikaa. Puheluita vastaanotetaan tunnin aikana yleensä 20-30. Vuorokaudessa Pirkanmaan hätäkeskus saa noin 900 puhelua, joista reilu kolmannes johtaa hälytystehtävään. Toimenpiteisiin johtavien puheluiden osuus voi tuntua vähäiseltä, mutta saapuvista puheluista alle puolessa on ylipäätään kyse hätäpuhelusta. Ilkivaltaisten soittojen määrä on pieni, mutta yllättävän paljon tulee kyselyitä hätätilanteisiin liittymättömistä asioista maan ja taivaan välillä ja paljon myös "taskusoittoja" tai muita vahinkoja. Matkapuhelinten yleistyminen, asenneilmapiirissä vaivihkaa tapahtunut vastuun siirtyminen yksilöiltä yhteiskunnalle ja jossain määrin myös mielenterveyspalveluiden saatavuuden heikkeneminen tarpeeseen nähden ovat vuosi vuodelta kasvattaneet hätäkeskukseen soitettavien puheluiden määrää. Keskimääräinen hätäpuhelu kestää 90 sekuntia, minä aikana päivystäjä saa kartoitettua tapauksen luonteen ja voi lähettää sinne tilanteenmukaista apua.

Matkapuhelimen paikannuksesta keskustellaan usein varsinkin kadonneiden henkilöiden etsinnöissä. Hätäkeskuksella on luonnollisesti suora yhteys operaattoreiden tietojärjestelmiin, ja soittajan matkapuhelimen paikantaminen kestää keskimäärin kuusi sekuntia. Mutta kuten etsintätilanteissakin on usein todettu, matkapuhelimen paikannus ei ole mikään patenttiratkaisu. Riippuen tukiasemaverkon tiheydestä sen tarkkuus vaihtelee sadoista metreistä useisiin kilometreihin. Vaatimattomimmillaan paikannus tarjoaa vain karkean arvion puhelimen etäisyydestä tukiasemasta, ei edes sitä, missä suunnassa tukiasemaan nähden puhelin on.

Hätäkeskusten toiminta on viime aikoina ollut silloin tällöin paitsi turhakelehdistön palstojen täytteenä myös politikoinnin välineenä. Monet pirkanmaalaiset eduskuntaan halajavat haluaisivat estää sisäasiainministeriön meneillään olevan uudistuksen, jossa Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskukset on vuonna 2013 tarkoitus yhdistää yhdeksi Porissa toimivaksi keskukseksi. Perusteita on monia, mutta keskuksessa työskentelevien ammattilaisten näkökulmasta ainakaan päivystäjien paikallistuntemukseen vetoaminen ei ole kestävä peruste. Lähellä kotipaikkaansa työskentelevien päivystäjien paikallistuntemuksella on ollut merkitystä kunnallisten aluehälytyskeskusten aikana vielä 1980-luvulla, kun lankapuhelinverkon aluejakoon pohjautuvia hälytysalueita oli maassa 58 kappaletta. Teletekniikan kehittyminen ja toiminnan tehostamistarpeet laajensivat alueita ja vähensivät niiden määrän 27:ään jo vuonna 1991. Paikallistuntemuksen merkitys väheni entisestään vuosikymmentä myöhemmin, kun hätäkeskuslaitoksen perustamisen yhteydessä niiden määrä jäi tämänhetkiseen 15:een. Uudistuksen kakkosvaiheessa määrän väheneminen seitsemään ei enää käytännössä vaikuta päivystäjien paikallistuntemuksen merkitykseen.

Uudistuksen myötä töitä on laitoksessa kuulemma tarjolla niin, että lähivuosina odotetaan työntekijän markkinoita. Hätäkeskuspäivystäjä lukeutuu niihin harvoihin ammatteihin, joille koulutus on varma tae työpaikkaan. Kelpoisuuden hätäkeskuspäivystäjäksi antaa joko hätäkeskuspäivystäjän puolitoistavuotinen koulutus Pelastusopistolla tai poliisin virkatutkinto. Toisaalta kolmivuorotyötahti on rankka.