Vappuaatto hiirenkorvilla

En muista, että kovin monena vappuaattona koivut olisivat olleet hiirenkorvilla. 1989?

Kotipihan viimeiset kaistaleet tuli haravoitua ja lintujen talviruokintapalvelu lakkautettua. Syötyjen kuorista vähäinen osa päätyi kompostiin, ja pääosalla täytin kuusiaidan taakse myöhäissyksyllä syntyneet leveät ja syvät renkaanurat. Maa aidan kuuluu kaupungille, mutta tietä vasten oleva kaistale tullut otettua omaan hoitoon. Syksyllä ruopinut kuorma-auto oli muistaakseni ollut asiallisella asialla, sähköyhtiön kai.

Talvikengät tuli lankattua ja harmiteltua kissojen talviajanvietteitä. Yksi kenkäpari joutunee poistoon. On hyvä, että veijarit huoltavat pitopohjiaan irtainten esineiden kanssa.

Ilmapallot on puhalleltu ja serpentiinit kaveriksi.

Ei liian hapokasta

Työpäivän täytti seminaari Tampereella. En ole pariin vuosikymmeneen käynyt Varalan Urheiluopistolla. Silloin olin nuori ja virkeä ja jaksoin treenikassin kanssa asemalta ja takaisin ja siinä välissä möyriä koko päivän tatamilla. Ja seuraavana päivänä uudestaan. Nyt olin keski-ikäinen ja laiska ja istuin mennen tullen bussissa ja siinä välissä luentosalissa.

Tosin pysäkillä juttusille ryhtynyt samanmatkalainen ihmetteli, kun kerroin olleeni opetusalalla senkin ajan kuin olen ollut. Näytin kuulemma niin nuorelta.

Moinen huomio on kohdallani varsin harvinaista, mutta ihan hauskaa. Talon kauniimpaa asukasta on ei niin kauan sitten luultu milloin opiskelijatytöksi, milloin peruskoulun yläastelaiseksi, mistä joskus häntä kiusoittelen. Nyt on taas hiukan tasa-arvoisempi olotila, kun minuakin joskus.

Kotona lenkille, saunaan ja sima käymään. En malttanut olla maistamatta lusikallista mehua puristetusta sitruunasta. Piti olla kirpeää ja olikin, mutta ei ikävällä tavalla. Luomualkuperäkö sen tekee?

Naapurin Jussin kanssa vaihdettiin veturitekniikkakuulumiset pensasaidan yli. Nyt on kuulemma lausuntokierroksella EU-säädös, joka voimaan tullessaan edellyttää uudessa kalustossa ajonopeuden mukaan säätyvän hiekoitustehon ja estää hiekoittamisen vaihteissa. Lisää rikkimeneviä osia, oli meidän lausuntomme. Marko välitti tietopyynnön vanhojen matkustajavaunujen konepajakorteista. Kimmo tilasi vettä höyryveturille. Siltä osin menee taas yötöiksi. Onneksi ovat keväisiä öitä.

Pihatyötön päivä

Tänään pidettiin vapaata pihatöistä, mutta tulevaa valmistellen käväisin kauppapuutarhalla nurmikkolannoiteostoksilla. Matkaa on sen verran vähän, että maitokärryt riittivät kuljetusvälineeksi. Ostosreissulla sorruin etukorttiobsessioon. Lannoitesäkkien ja sammalentorjuntapussin jälkeen ylimääräisestä etuleimasta jäi puuttumaan 70 senttiä. Niinpä puutarhuri sai myytyä vielä yhden orvokin. No, olipa kerrankin tuoda kullalle kukkanen kotiin tullessa.

Lenkillä käytiin iltapäivän auringossa. Parikymmentä plusastetta on talven jälkeen pätsi. Päällä ei ollut liikaa, mutta kotiin palattua ihmettelin, miten viime kesänä jaksoi hölkkäämistä edes ajatella. Sydänkesällä ei tainnut kovin usein jaksaakaan, jos tarkemmin muistelee.

Illansuussa ajeltiin huvin vuoksi lasitehtaalle Iittalaan. Puolisoni löysi käsityöpuodista näppärän leikkuualustan matonkuteiden tekemiseen. Lasimuseoon oli pääsiäisen kunniaksi ilmainen sisäänpääsy. Näyttelyt olivat jokseenkin ennallaan sitten viime näkemän. Vähän ennen sulkemisaikaa museovieraita oli vain vähän. Äänimaisemaa hallitsi hillitty jazz. Harmitti, että Veturimuseon uusia esitteitä ei tullut mukaan paikalle jätettäväksi.

Kevään terassikausi avattiin lasimyymälän kahvilassa. En tiedä, mahtuuko Pauligin latte samaan meemiin kuin 50-luvun taideteollisuus ja jazz, mutta hyvää se oli.

Turvallista matkaa biteille

Harrastusmielessä pidän yllä kolmen yhdistyksen tai sentapaisen WWW-sivuja. Ne kaikki pohjautuvat HTML- tai XHTML-koodiin - vanhimpien osalta täysin epästandardiin ja huonoon. Sivustot oli perustettu 90-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa kunnalliselle palvelimelle, joka tarjosi yhdistyksille ilmaiseksi perinteisen palvelintilan eikä yhtään enempää. Siihen aikaan enempää ei osattu kaivatakaan, kun edes tyydyttävästi toimivat julkaisujärjestelmät vasta aloittelivat. Kun kunnallinen palvelin pari vuotta sitten ajettiin alas, useimmat sitä käyttäneet yhdistykset olivat siirtyneet erilaisten julkaisujärjestelmien käyttäjiksi.

Pidän Bloggerista ja olen päässyt tekemään tuttavuutta myös joidenkin maksullisten, oikein asiallisten julkaisujärjestelmien kanssa, mutta yhdistyssivuja haluan hoitaa edelleen koodipohjaisesti. Päivitettävää ei ole niin paljon, että kirjoitustyö olisi kynnyskysymys. Toisaalta kontaktin säilyminen alkukieleen on terveellistä jo yleissivístyksen kannalta. Ei liene aivan väärin sanoa, että koska tärkeä ja ajankohtainen tieto yhä useammalta elämänalueelta on verkossa, vastaa XHTML-kielen syntaksi jokseenkin samaa kuin latinan kielioppi menneinä vuosisatoina tai kreikan vastaava antiikin aikana. Tekstien sisällön tuntemus on tietenkin ensisijaista, mutta ymmärrys ja tarvittaessa kriittisyys sisältöä kohtaan lepää osin riittävässä esitystavan tuntemisessa. Keskiajalla syntaksin tuntijoita pilkattiin skolastikoiksi. Nykyään nälvitään nörttejä.

Takaisin asiaan. Skolastiikkamieltymykseni vuoksi hankitutin kunnallisen palvelimen tilalle yksinkertaisen web-hotellipalvelun Nebulalta, joka ei ole läheskään halvin tarjolla olevista, mutta jota pidettiin ja pidetään hyvämaineisena isäntänä. Maine on ansaittu. Tekniikka on toiminut niinkuin pitää. Pari kertaa asiakastukea tarvitessani olen saanut sitä käytännössä viivytyksettä.

WWW-sivujen siirtämiseen omalta tietokoneeltani Nebulan hotelliin (samaten kuin joidenkin blogiin linkittämieni kuvien siirrossa Soneran personal.inet.fi-palvelimelle) käytin pitkään vuonna 2000 julkaistua ja vielä paljon vanhempaan maaperään juurensa juontavaa WS_FTP-ohjelman ilmaista LE-versiota. Hävettää tunnustaa, mutta tuo tietoturvaltaan kyseenalainen siirtotapa oli käytössäni tähän päivään saakka. Jo jonkin aikaa siirrossa Nebulalle kiusasi erään kohtuullisen runsaasti tekstiä sisältävän sivun siirto-ongelma. Usein osa sivusta jäi siirtymättä ensimmäisellä, toisella tai jopa kolmannella yrittämällä. Tiedostokooltaan isommat kuvat sen sijaan siirtyivät aina ongelmitta.

Tutustuin vapaalevitteisen WinSCP-ohjelman ensimmäisiin versioihin viime vuosikymmenen alkuvuosina jollakin avoimen yliopiston tietotekniikkakurssilla, mutta kätevyydestään huolimatta en viitsinyt ryhtyä käyttämään sitä WS_FTP:n tilalla. Viimeksimainitun siirto-ongelmien vuoksi päätin kokeilla WinSCP:n nykyversiota Nebula-siirroissa, ja sen kanssa ongelmasivukin siirtyy hienosti. WS_FTP LE palveli pitkään ja hyvin, mutta nyt on sen aika päästä eläkkeelle näistäkin kolmannen sektorin hommista.

Ei ole WinSCP:n ongelma, että Soneran personal.inet.fi-palvelu ei näytä tukevan lainkaan suojattua SCP-siirtotapaa eikä edes salattua FTP:tä. Toki WinSCP kykenee myös suojaamattomaan perus-FTP-siirtoon. Hieman kummastuttaa moinen, kun kyseessä sentään on suuri palveluntarjoaja. Toisaalta blogit ja muu sosiaalisen media on ajanut yksityishenkilöiden kotisivujen ohi jo kauan sitten, eikä suojaamaton siirto personal.inet.fi:hin liene kynnyskysymys monellekaan sitä vielä käyttävälle. Vaikka Bloggerin kuvanjulkaisutoiminto on hieno, aion jatkossakin tasata kuvakuormaa Bloggerin kahden megatavun ilmaistilan ja ADSL-liittymään kuuluvan hieman isomman levytilan kesken. Kulkekoot kuvat Soneralle edelleen suojaamattomana. Jos bittiväylällä väijyvä maantierosvo haluaa varastaa kuvastani pikselin tai pari, niin ottakoon. Huonosti rajattuja ne kuitenkin yleensä ovat.

Talkookauden alku, haravanlavan metsästys ja pääsiäinen

Lauantaina alkoi veturitallin talkookausi. En viipynyt kauaa. Päivä oli kulunut lähinnä pienten talvivaurioiden korjauksissa ja rautatieaseman esittelyvitriinin siivoamisessa. Tärkeitä töitä kaikki,ja erityisesti viimeksimainitun osalta selkeä kohennus moneen vuoteen.

Kotiin hain maatalousliikkeestä haravanlapaa. Muovisia oli saatavilla monenlaisia, puuvarteen ja ties mihin korkean teknologian hiilikuitukeppiin, mutta niin ergonominen ja tehokas työkalu kuin kotimainen muovinen harava onkin, kaipaa sammaluhan alla elävä kotinurmi karkeampaa kosketusta eritoten keväisin. Viime vuonna erehdyin hankkimaan halvan metallisen lavan, ja se kesti juuri ja juuri yhden kevään ja yhden syksyn haravoinnit. Kotimaista metallista oli saatavilla vain high-tech-varteen yhteensopivana mallina. Puiseen varteen sopiva perusmalli oli tarjolla vain pakettina varren kanssa. Ihmettelin ja arvelin, että näin tehdas saa paremman katteen, kun kokonaisesta tuotteesta kehtaa pyytää enemmän kuin varaosan kaltaisesta. Myyjä myönsi epäilyni oikeaksi, ja reiluudesta vaikuttuneena suostuin ostamaan tarvitsemani lavan ja ei-tarvitsemani puuvarren yhteishintaan 15 euroa.

Ennen haravointiurakan aloittamista käväisin puolisoni kanssa viereisellä kauppapuutarhalla. Mukaan lähti vielä kolme ruukkunarsissia parvekelaatikkoon ja keltainen timanttiananas keittiöön pääsiäisväriä tuomaan. Viime syksyn talven tulo osui optimaaliseen aikaan, kun hitaimmatkin pudottajat, vanha omenapuu ja kirsikka, ehtivät antaa lehtensä kompostiin ennen lumipeitettä.

Pääsiäisaamuna käytiin kirkossa Valkeakoskella. Seutukunnan ainoa kello seitsemän messu pidettiin siellä. Kovin suurta kirkkokansanjoukkoa ei aikainen jumalanpalvelus ollut saanut liikkeelle.

Sen jälkeen pääsinpäivä kului nurmikkoa talvitöhkästä päästäessä. Enää on haravoimatta kapea kaistale talon pohjoispuolelta, josta viimeinen luminokare suli eilen. Maa saa kuivaa vielä jonkin aikaa.

Pyhäpäivän kunniaksi laitettiin juhlapäivällinen: kikhernepihvejä ja Hasselbackan perunoita, viimeksimainitut luomuviljellystä yleisperunalajikkeesta, joka sopi tarkoitukseen erinomaisesti. Juustokuminan käyttö palkokasvipihvien pääasiallisena mausteena aluksi hukan epäilytti, mutta suotta. Korvasi hyvin monimutkaisemman garam masalan.

Kevät saapui pitkäperjantain myötä

Pitkäperjantain aamu valkeni sateisena, ja tuulilasiin pisaroi vielä kirkkomatkalla Sääksmäelle. Oli mukava osallistua kirkonmenoihin pitkästä aikaa vanhan emäseurakunnan kirkossa.

Päivän mittaan pilviverho oheni, ja päätimme hyödyntää iltapäivän pihatöissä. Siirrettiin syksyn lehdet kompostikehikosta toiseen ja vapautettiin tilaa kevätharavoinnille. Nurmikolta haravoitiin hopeapajujen ja koivujen talvinen oksasato, siivottiin tien puoleinen rinne ja kasvimaa. Kukkalaatikoiden callunat - jotka muuten säilyivät talven yli erinomaisessa kunnossa - saivat tilalleen vuodenaikaan paremmin sopivat ruukkunarsissit.

"Kesä tuli", tokaisi naapurin Pekka pyöräilemään lähtiessään. Taisi tulla. Kompostia talikoidessa pitkähihainen paita haalarin alla oli liikaa. Ja moottoripyörätiheys motoristien suosimalla mutkaisella mutta verraten hyväkuntoisella Urjalan maantiellä sellainen kuin se ensimmäisenä oikeana kevään vapaapäivänä tapaa olla.

Iltamusiikkina levysoittimessa soi Nova Schola Gregorianan pitkänperjantain liturgia. Se sisältää meikäläisessäkin pitkänperjantain jumalanpalveluksessa toisinaan käytettävän "Improperian" eli "Moitteet", papin ja kuoron yksiäänisen resitatiivivuorolaulun. Sääksmäellä sitä ei tänään kuultu. Sen teksti perustuu Vanhan Testamentin Miikan kirjaan, mutta varsinainen teos juontanee juurensa 600-700-lukujen Ravennaan, itäisen ja läntisen kristillisen maailman kohtaamispisteeseen. Profeetan Israelin kansalle osoittamat moitteet sopivat hyvin siihen juutalaisvastaiseen perinteeseen, joka noihin aikoihin oli voimakasta varsinkin itäisen kirkon säännöstössä.

Tekninen kiirastorstai

Työpäivä painottui tekniikkaan. Aloitettiin WLANeilla ja valokuitukaapelimittausten kautta siirryttiin kenttäväyliin ja muuhun automaatiotekniikkaan. Tappioksi kirjattiin vain yksi dataprojektorin lamppu eikä sekään omalla työmaalla.

Onkohan kellään sanottavaa Ruckus-merkkisistä yrityskäyttöön suunnitelluista WLAN-ratkaisuista? Hyvää tai pahaa, kaikki kiinnostaa. Tuoteperhe kun on itselle outo.

Pääsiäispyhien startti tapahtui perinteiseen tapaan kiirastorstain iltakirkosta.

Suuren maailman ihmeitä pääkaupungissa

Tutkintotoimikunta kokoontui kasvotusten viimeksi laskiaistiistaina. Välissä ehti olla yhden asian verkkokokous, mutta saman pöydän ääreen keräännyttiin taas tikkutiistaina.

Pasilasta jatkoin M-junalla Huopalahteen ja siitä jalkaisin kokouspaikalle. Autolla tulleet alkuasukkaat ihmettelivät jalankulkumatkaa. Hämmästelin, kun noin pieni, tuskin paria kilometriä enempää, jalkapatikka oudoksutti paikallisia. Sitten muistin paikallisen päivärytmin, jossa ei taida olla suotavaa tuhlata työtunteja moisiin siirtymiin. Vaikka niiden aikana on mitä parhainta aikaa tehdä ajatustyötä ja hoitaa puheluita. Toisaalta on niinkin, että isoja autoteitä vierustavat kevyenliikenteenväylät eivät ole viihtyisimpiä kävelyreittejä.

Harvakseltaan olemme kokoustaneet yritysmaailmassa. Nyt päästiin yhden paikallispääkonttorin hulppeisiin neuvottelutiloihin. Paitsi tulostusjärjestelmistään ja kameroistaan yritys on tunnettu myös henkilöstönsä aktiivisena oppisopimuskouluttajana. Oli mielenkiintoista kuulla yrityksen kyosei-ideologiasta, jonka mukaan mitään sotatarvikkeiksi soveltuvia tuotteita ei valmisteta. Tarinan mukaan niin oli entinen pääjohtaja päättänyt Nagasakin lähistöllä elokuussa 1945.

Tuotteitakin meille esiteltiin, tietenkin. Sisustusliikkeisiin on kuulemma pian tulossa palvelu, jonka avulla voi tulostuttaa seinätauluja ja vaikka tapetteja omista valokuvista. Olenkin aina haaveillut tapetoimisesta alivalottuneilla tai tärähtäneillä rautatiekuvillani. Kotikylän perinteikkäästä teollisuudenalasta huolestuneena kysyin, onko Pihlgren & Ritolalle ja Sanduddille nyt tulossa maailmanluokan kilpailija. Eri asiakassegmenttejä kuulemma tavoitellaan. Mutta pienemmän mittakaavan jopa kangasmateriaaleille printtaaville kuvatulostimelle keksisi vaikka minkälaista käyttöä, jos vaikka jollakin rautatieharrastusyhdistyksellä olisi museaalisten mainos- ja varainhankintatuotteiden valmistamista varten paljon ylimääräistä rahaa.

Paluumatkaa kävellessä alkoi olla se hetki vuodesta, kun pikkutakki päällystakin alla on liikaa. Mieleen tuli radiossa tiheästi soinut iskelmä, jossa lauletaan jotain Pikku-Huopalahden kerrostaloista. Periaatteessa olisi ollut aikaa mennä katsomaan, mitä laulun arvoista niissä on. Valitsin suoran reitin Huopalahden ja Pasilan kautta takaisin Hämeeseen.

Vaalien jälkeistä elämää

Yhteiskuntavastuullisuuteen pyrkivänä kansalaisena pitää kai yrittää sanoa jotakin äskeisistä eduskuntavaaleista. Kovin ihmeellistä ei ole siinä, että päähallituspuolueen osaksi koitui tappio.

Matti Vanhasen on uutisoitu ottaneen vastuun Keskustan tappiosta. Ritarillinen ele, mutta puolueen ongelmien syyt ovat syvemmällä kuin väärinkäytöksissä ja mediakohuissa. Kohulla on ollut jonkin verran vaikutusta, mutta pohjimmiltaan maalaisliittolaiset eivät ole herkkänahkaista´väkeä. Nykykoijarit ovat pyhäkoulupoikia verrattuna Arvo Korsimoon ja aikalaisiinsa. Tänäkin päivänä ronskeja toimia olisi varmasti katsottu läpi sormien, jos tarkoituksen olisi voinut katsoa pyhittävän keinot. Väitän, että Keskustan perustus, vanha maaseutuyhteys, alkoi vapista kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä. Hanketta valmisteltiin keskustalaisen kuntaministeri Mannisen johdolla, ja keskustajohtoinen hallitus sen siunasi. Uudistuksen pelättiin ja pelätään vähentävän paikallista päätösvaltaa mutta myös uhkaavan joitakin lähipalveluita. Jos maaseudun väen vähenemiseen ja muihin aikaisempiin puolueen suosiota leikanneisiin kehityskulkuihin voitiin suhtautua ulkoisena uhkana, ei keskustapoliitikkojen itsensä tehtailemaa kunta- ja palvelurakenneuudistusta katsottu hyvällä. Sääli sinänsä. Jos puolueessa sählättiinkin välillä oikein urakalla, niin Mari Kiviniemi kyllä hoiti pääministerin pestinsä mielestäni hyvin. Tekisi mieli sanoa, että ehkä jopa pätevin pääministeri reiluun kahteen vuosikymmeneen.

Sosialidemokraattien osalle koitui niin pieni tappio, että sitä voi pitää jopa torjuntavoittona. Vuoden 2008 kunnallisvaalit eivät luvanneet puolueelle hyvää, minkä jälkeen sanomaa ja esiintymistä on terävöitetty. Kauniista mutta kovin vähän konkretiaa sisältävästä maailmanparannuksesta havahduttiin keskustelemaan vielä jäljellä olleen peruskannattajakunnan kanssa samalla tasolla. Kiperiin kysymyksiin osuttaessa tuli kovaakin tekstiä, "maassa maan tavalla" ja sen sellaista, mutta juuri sellaista väki vasemmalla kaipasi, se perinteinen työväki. Eiväthän sen paremmin Manner kuin Tannerkaan aikanaan sanojan säästelleet, kun tilanne sitä vaati. Sosiaalidemokraatit torjuivat Perussuomalaisten haasteen tehokkaammin kuin keskustalaiset. Vaalivoittajat

Vihreät kärsivät hallitusvastuusta, mutta luultavasti myös profiloitumisestaan. Puolue on yhä vahvemmin linjannut itsensä suurten kaupunkien ja erityisesti pääkaupunkiseudun korkeastikoulutettujen liikkeeksi ja yleissuvaitsevuuspuolueeksi. Se on kaukana Koijärvi-liikkeen ja muista ympäristönsuojelun sarastuksen harmaiden aaltojen teemoista. Maakunnissa puolueella on edelleen jonkin verran aktiivista, alkuperäistä ideologiaa seuraavaa toimintaa, joka usein limittyy luonnonsuojelun kansalaisjärjestötoimintaan. Tämä ei saa juuri näkyvyyttä sen paremmin puolueen valtakunnanpolitiikassa kuin puoluelehdessäkään. Vaikka pitkälle kouluttautuneita on yhä enemmän, on (pää)kaupunkitontti ahdas, varsinkin kun vieressä porskuttaa jättiläiseksi kasvanut Kokoomus. Mitä taas tulee solidaarisuuteen, tasa-arvoon ja muuhun yleiseen hyvään, sai perinteinen vasemmisto - Vasemmistoliitto torjui kuntavaaleihin nähden samaan malliin kuin aateveljensä piirun oikealla - vakuutettua äänestäjät Vihreitä paremmin halustaan ja kyvystään ajaa asiaa.

Perussuomalaisten vaalivoitto aiheuttanee sen, että aivan lähiaikoina poliittisen elämän vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tarvitse etsiä pelkästään tuppeensahatuista pesukoneista. Jo ensi päivinä huomattiin muistuttaa, miten yöpakkaskausi ei ole ohi ja hallat voivat tulla monesta ilmansuunnasta. Meillä kun kuuluu kuuluu aika ajoin kertoa kansalle, mitä mieltä Pravdat ja BBC:t ovat suomalaisten mielipiteiden oikeellisuudesta. Minua on jostakin syystä jo pitkään kiinnostanut maamme historian välittömästi sotaa seurannut ajanjakso, jolloin viimeksi tapahtui nyt koetun kaltainen uuden poliittisen voiman esiinmarssi. Tosin silloin monet uudet kasvot tulivat kaukaa yhteiskunnan laidoilta, jopa vankiloista, ja ulkopolitiikalla oli sisäpolitiikkaan nähden muitakin vahvoja sidoksia kuin taloudelliset kysymykset. Nyt edessä taitaa olla paljon rauhallisempia vuosia ja hyvä niin. Mutta kansan tahdosta tapahtuneilla radikaaleillakin muutoksilla on Suomessa usein ollut myönteisiä vaikutuksia juuri kansan elämään. Vaikka käytäisiin läpi kaikki historian tulkinnat ja uudelleentulkinnat, vuoden 1945 vaalituloksen vaikutuksia maamme kehitykseen ei voine jälkikäteen katsottuna pitää yksinomaan kielteisinä. Oli Valpoa ja Leinon vankeja ja vaikka mitä synkkää, mutta suurten kansanosien kannalta myös yhteiskunnallisen tasa-arvon ja ennen kaikkea hyvinvointiyhteiskuntaa edeltävää mahdollisuuksien tasa-arvon kehittymistä.

Netissä on kuulemma suunniteltu jo joukkomaastapakoa vaalituloksen vuoksi. Siksiköhän IC<2> 164 on vielä Riihimäenkin jälkeen yllättävän tyhjä? Sivusilmällä yritän katsella, näkyykö vaiteliaita miehiä pitkien pakettien kanssa, mutta ei oikein niitäkään. Tietokonetta näpyttäviä naisia ja miehiä sanomalehtien takana kyllä.

Yöpakkasta oli, mutta tuuli on laantunut. Radanvarren maisemissa rakennetaan. Kannetaan tiiltä ja kuraa. Elämä jatkuu entistä uraa.

Kirkas palmusunnuntai

Eilinen oli renkaanvaihtopäivä. Aamupäivällä oli työn alla oma auto. Dunlopeilla on ajettu nyt neljä kesää, ja tällä kaudella saattaa tulla rengasliikkeeseen asiaa. Äidin syntymäpäivillä söin yliannoksen herkullisia lämpimiä voileipiä. Puolisoni jatkoi vielä toisille synttärikemuille Hyvinkäälle ja minä kävin anopin auton renkaanvaihdon kimppuun. Rengaspuuhat olivat suosittua lauantaipäivän vietettä päätellen siitä, että huoltoaseman paineilmaletkulle sai jonottaa.

Sunnuntaina nukutti hyvin. Säiden lämmettyä kissat tekevät pihalla jo kokonaisia yövuoroja eivätkä herättele aamuöisin.

Iltapäivällä ihmisasukkaat hölköttelivät urheilutalon kuntosalille. Lenkkeily aurinkoisessa säässä olisi muutoin voinut houkutella sisäliikuntaa enemmän, mutta tuuli nostatti ilmaan kiusallisessa määrin loppuviikolla harjattua hiekoituspölyä. Salilla oli pyhäiltapäivänä mukavan rauhallista. Yksi laite oli edelleen rikki

Yhteiskunnallista aktiivisuutta tuli harjoitettua sen verran, että käytiin keskuskoululla äänestämässä ja samalla jättämässä kaupungintalon postilokeroon muistutus omaa tonttia sivuavasta maantiesuunnitelman muutoksesta.

Uudet miespuoliset vaalitoimitsijat olivat pukeutuneet juhlavasti tummaan pukuun. Kun kaksien edellisten eduskuntavaalien aikaan olin mukana paikallisessa vaalilautakunnassa, pukeutumiskoodimme oli paljon vapaamuotoisempi.

Virpojia ei näille kulmille tänäkään palmusunnuntaina sattunut.

Vaalipäivä lähestyy, mutta ehdokasta ei löydy

Huomenna pitäisi käyttää äänioikeutta, mutta kohde on edelleen hukassa. Useana aamuna olen tutkaillut linja-autopysäkin vieressä puolueiden vaalimainoksia, mutta ei niistäkään ole herätevalintaa löytynyt.

Taannoisella lomareissulla televisiolla varustetun asunnon ansiosta minulla oli tilaisuus nähdä ensimmäiset vaalitentit. Suurten puolueiden puheenjohtajat puhuivat toistensa ja juontajienkin päälle. Joskus joku vaivautui antiikin filosofien tapaan heristämään kahta sormea sanomishalunsa merkiksi. Enimmäkseen puheenvuoroja ei pyydetty, vaan ne otettiin. Suuret puheenjohtajat korskuivat. Se oli jokseenkin kuvottavaa.

Pienpuolueiden vaalitentti oli erilainen. Puheenvuorot pyydettiin viittaamalla kuin kansakoulussa. Vaikka monen taustaideologiat kumpusivat 1900–luvun verenhuuruisimmasta historiasta ja vieläpä sen äärilaidoilta, oli käytös hillitympää kuin suurilla puheenjohtajilla. Mieleni tekisi tukea hyvää käytöstä, mutta sisältö ei houkuta. Tarjolla olisi kommunisteja, jotka eivät edelleenkään usko, että ei kommunismi jakautumalla lisäänny, vaikka kapitalistinenkin tiedemies luonnonhistoriasta mitä tunnustaisi. Olisi yhden asian liikkeitä. Olisi monenkirjavia EU-vastaisia ryhmiä. Ei pienpuolueilla ole juurikaan mahdollisuuksia, mutta on hauska pohtia, millaiseen Suomeen siirtyisimme, jos joku niistä saavuttaisi vaalivoiton. Väitän, että siirtyisimme joksikin ajaksi virkamiesvaltaan. Yhdelläkään pienpuolueella ei ole valmiuksia hallita maata. Ideologisiin linjauksiin kykyä ja varsinkin halua varmasti olisi, mutta käytännön hallintotoimintaa hoitaisi virkakunta, joka pitäisi huolen siitä, että mitään harkitsematonta tai muutoin järisyttävää ei tehtäisi ennen kuin seuraavat vaalit kertoisivat, onko kansa ollut tyytyväinen uusiin vallanpitäjiin. Ajatusleikki ei sinänsä ole omaperäinen: vuosina 1945-1948 tilanne oli hieman kuvatun kaltainen.

Kovin ehdokas- tai puolueuskollinen äänestäjä en ole ollut – viimeksimainitun kohdalla poikkeus ovat olleet ne kunnallisvaalit, joissa tarjolla on ollut sitoutumattoman ryhmittymän ehdokkaita. Kaksissa eduskuntavaaleissa äänestin Vihreiden O. Tynkkystä, muutoin ehdokas on vaihtunut. Ensimmäisellä kerralla hänen kannatuksensa ei vielä riittänyt perille saakka, toisella hyvinkin. Nykyään hän kuuluu niin vahvasti poliittiseen eliittiin, että ei tarvitse yhden pienen äänestäjän tukea. Lisäksi joissakin hänen ja taustaryhmiensä kannanotoissa on alkanut häämöttää totalitarismiin viittaavia ajatuksia.

Äänestäisin mielelläni ehdokasta, joka ajaisi muun muassa seuraavia asioita:

Kuntien itsehallinnollisen aseman vahvistaminen ja kuntien perustehtävän ymmärtäminen lähidemokratian toteuttajana ja ylipäätään monipuolisempana kuin pelkkänä peruspalveluiden tuottajana.

Maankäytön oikeusvaikutteisen suunnittelun valtuuttaminen seudulliselle ja paikalliselle tasolle; valtakunnallisille alueidenkäyttötavoitteille ja maakuntakaavalle neuvoa antava rooli.

Verotuksen painopisteen siirtäminen progressiivisen tuloveron suuntaan niin ansio- kuin pääomatulojenkin osalta ja vastaavasti verotuksen keventäminen regressiivisten arvonlisäveron ja välttämättömyyshyödykkeiden, kuten energian, valmisteverojen osalta.

Keskittyminen EU- ja muussa kansainvälisessä edunvalvonnassa ruoantuotannon edellytysten säilyttämiseen Suomessa.

Ylläpitäjämallin säilyttäminen koulutuksen rahoitusjärjestelmässä. Opetuksen pitäminen maksuttomana esiopetuksesta tiedekorkeakouluihin. Paikallisen ja seudullisen suunnittelun ja päätöksenteon vahvistaminen erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksessa. Alueellisesti kattavan oppilaitosverkon turvaaminen alakoulusta yliopistoon.

Suomen pitäminen kansainvälisten sotilasliittojen ulkopuolella. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen ja vahvistaminen. Maanpuolustusmäärärahojen maltillinen lisääminen mieluummin kuin niiden leikkaaminen.

Ruotsin kielen aseman säilyttäminen ja ylläpitäminen.

Sukupuolineutraalin avioliiton mahdollistaminen siviilivihkimisessä (ja kirkollisessa vihkimisessä, mikäli kirkko itse niin haluaa).

Turkistarhauksen asteittainen lopettaminen.

Listassa on asioita ja lillukanvarsia. Myös ristiin meneviä poliittisia meemejä; jonkun mielestä ehkä anarkiaakin. Jos joku pohjoishämäläinen ehdokas ihan välttämättä haluaa huomenna yhden äänen, se on saatavissa, jos lupaa ajaa edellä mainituista edes muutamaa ja kertoo mitä niistä. Yhdellä poikkeuksella: pienpuolueiden ehdokkaat älkööt vaivautuko. Minulla ei ole mitään Teitä vastaan, päinvastoin kunnioitan yhteiskunnallista aktiivisuuttanne, mutta valitettavasti en usko mahdollisuuksiinne vastata lupauksistanne. Järjestelmä kun on sellainen kuin on. Mutta Tynkkynen voi ilmoittautua, jos haluaa.

Vero-oikeuden perusteiden tenttikysymyksiä

Illalla kävin Tampereella tenttimässä vero-oikeuden perusteiden opintojakson. Luentosarjan ohessa tentittävänä aineistona oli M. Myrskyn ja J. Ossan kirja "Verotuksen perusteet" sekä 13 eri verolakia. Käytännössä painopiste taisi olla luennoilla ja sen yhteydessä jaetussa laajassa monistemateriaalissa käsitellyissä asioissa. Viiden illan pituisesta luentosarjasta lintsasin kolme ensimmäistä Lapin reissun aikana. Yritin lukea matkalla ja vähän jälkeenpäinkin mainittua kahden professorin kirjoittamaa kirjaa. Se on epäilemättä ansiokas hakuteos, mutta yksityiskohtaisine esimerkkeineen yleisesitykseksi kovin risukkoinen tarvottava.

Tentti pidettiin yliopiston uuden rakennuksen puolella. Isossa salissa tentittiin samalla kertaa eri aineita. Kysymyspaperien jakajat pyysivät kunkin aineen kysymyksiä jakaessaan alan opiskelijoita nostamaan kätensä. Näytti siltä, että enemmistö julkisoikeutta ja hallintotiedettä tenttivistä oli aikuisväkeä; historiaa, psykologiaa ja filosofiaa tenttivät taas pääosin nuoria. Kaltaiseni pikkuvirkamiehet hakevat ammatillista täydennyskoulutusta ja nuoret haluavat sivistää itseään laajasti tai hankkivat lisäeväitä hakeutuakseen itseään kiinnostavalle alalle tutkinto-opiskelijaksi. Vero-oikeuden perusteet näytti jokseenkin pikkutakinharmaalta aiheelta verrattuna metafysiikan perusteisiin. Aivan vähäinen aihe ei kuulostanut olevan myöskään suomalaisen yhteiskunnan historia. Mahdetaanko siitä enää selvitä "Suomen historian Pikkujättiläistä" lukemalla?

Kysymyksiä oli neljä. Ensimmäisessä piti määritellä viisi käsitettä ja antaa niistä esimerkki (vero, seurannaismuutos, tulolajit, pääomatulo, henkilökuntaetuus). Toisessa tehtävässä piti selvittää verotuksen oikaisumenettelyn eri vaiheet, kolmannessa alijäämähyvitys ja neljännessä kysyttiin, millä edellytyksillä lahjasta ei peritä lahjaveroa.

Kovin vaikeita tehtävät eivät olleet, mutta heti jälkeenpäin tajusin tehneeni ainakin seuraamusmuutoksen määrittelystä puutaheinää, ja alijäämähyvityksestäkin jäi kirjoittamatta muutama oleellinen pikkuseikka, kuten siirtomahdollisuus puolison verotukseen ja että ensiasunnosta lainakorkojen alijäämähyvitys on 28 %:n sijasta 30 %. Viime kuussa pidetyssä kunnallisoikeuden perusteiden luentotentissä kävi selväksi, että julkisoikeudessa tenttikysymykset eivät ole niin yksinkertaisia, mille ne päällepäin näyttävät. Vastausten edellytetään olevan ei sinne päin, vaan täsmällisiä. Niinhän se lakiasioiden kanssa pitääkin olla. Kunnallisoikeudesta tuli jo kouluajoilta tuttu nelonen arvosana: nelonen (no, ehkä kuitenkin vähemmän tuttu, minä olin suurimman osan kouluajastani keskimäärin tasaista kahdeksikon massaa). Viimeisellä luentokerralla vero-oikeuden opettaja kehui äskettäin hylänneensä puolet osallistujista tutkinto-opiskelijoiden vastaavassa tentissä. Taitaa nelonen olla liian kova tavoite.

Tentin jälkeen palautin muuhun tarkoitukseen lainaamani maankäyttö- ja rakennuslain kommentaarin - vahvuutensa puolesta vaikka rakennusmateriaaliksi sopivan - yliopiston kirjastoon. Paikalla oli ennakkoäänestyspaikka ja sinne melkoinen jono. Minulla on vielä etsinnässä niin ehdokas kuin puoluekin.

Kevään kotitöitä radiota kuunnellen

Aamupäivän ohjelmassa oli yksi kevättyö, suksien puhdistus, varastorasvaus ja säilöntä pusseihin seuraavaa talvea odottamaan. En tiedä, ovatko pitovoiteet muuttuneet aiempaa huoltajaystävällisemmiksi, voiteenpoistoaine tehokkaammaksi vai riittikö menneenä talvena edellisiä ohuempi voitelu, kun vanhat voiteet lähtivät pohjista helposti. Edes kuumailmapuhaltimen hönkäystä ei tarvittu. Äkäslompolosta ostamani varastorasvan pitäisi myyjän mukaan olla laadultaan sellaista, että siklattuna se kelpaa sellaisenaan ensi talven ensimmäisten lenkkien luistovoiteeksi. Sen näkee sitten.

Eilen linnunpönttöjä ja tänään suksien keväthuoltoa tehdessäni olen kuunnellut autotallissa vanhaa radiota. Jostakin syystä vain Ylex-kanava kuuluu ongelmitta. Musiikkia soitetaan paljon, ja se on ajoittain hyvää. Mutta puheosuuksien tarkoitus hämmästyttää. Eilen naistoimittaja kummasteli, miksi vietetään Mikael Agricolan päivää, koska hänen mielestään takavuosien popmusiikin tähdenlento Samuli Putro on kehittänyt suomen kieltä enemmän kuin Agricola konsanaan. Tänään miestoimittaja sanoi Risto Rydin olleen Suomen järjestyksessä kolmas presidentti. Ehkä moiset älynväläykset ovat radioteatteria, jonka päätarkoitus on nostattaa kuulijoiden itsetuntoa ja pitää heidät kanavalla.

Vaikka kuusiaita tuli leikattua viime viikonloppuna, pihatyökauden varsinaista alkamista saa vielä odotella. Täällä ei onneksi tulvi samaan tapaan kuin lounaisimmassa Suomessa, mutta nurmikon vetisyys ei lupaa kovin pikaista pääsyä haravanvarteen.

Loppuillaksi vero-oikeuden kimppuun. Ei taida tulla vaikeuksia unensaannin kanssa.

Tänään tehdään pönttö

Totesin olevan korkea aika puhdistaa pihakoivujen pari kirjosieponpönttöä. Tuo on räystäskourujen puhdistuksen ohella minulle vastenmielisin pihatyö, korkeissa paikoissa kun en viihdy.

Pönttöhommissa koekäytin viime viikonloppuna saadun höyläpenkin ja askartelin kaksi tiaisenpönttöä. Lautaa on ulkorakennuksen ylisillä vielä moneen tarpeeseen, mutta säädettävä poranterä piti käydä maatalousliikkeestä ostamassa. Sillä syntyi 28 millimetrin suuaukko nopeasti ja siististi.


Yhden pöntön osat kokoonpanoa vaille.

Lunttasin pönttöjen mitoituksen kirjahyllystä. Mielenkiintoista, että 1980-luvulla painetussa "Lintukirjassa" tiaispöntön mitoitus on parikymmentä milliä pienempi kuin muutaman vuoden takaisessa "Suomalaisessa lintuoppaassa". Onkohan tiaisten koko kasvanut samaan tyyliin kuin ihmisillä sanotaan viime vuosikymmenten saatossa tapahtuneen? Toisaalta kottaraiset ja isommat pöllöt olisivat samoilla perusteilla pienentyneet.


Etulevy on avattavissa puhdistusta varten. Se kiinnitetään alareunastaan pohjalevyyn ruuvilla.


Nämä vielä puuhun, niin tiaiset ovat tervetulleet asuntonäytöille uudiskohteisiin.

Höyläpenkki oli juuri niin erinomainen työskentelyalusta kuin koulun käsityötunneilta muistin. Kyllä nyt kelpaa.



Ja kelpaa tämänkin siivekkään. Ruoka on ollut hyvää ja kohta kuulemma on tarjolla majoitustakin pesimäajaksi, tuumi puolisoni kuvaama kuusitainen.

Ruumiinharjoitteita

Hyvän hiihtokauden jälkeen on hiukan ankeaa siirtyä yrittämään kunnon ylläpitoa lumettoman maan lajeilla. Keskiviikkona avattiin kullan kanssa hölkkäkausi, ja ensilenkki meni yllättävän kivuttomasti. Ja hyvä oli eilenkin hölkötellä.

Aurinkoinen sää olisi houkuttanut illansuussa saunalenkille, mutta navakanpuoleinen pohjoistuuli ohjasi rautaa nostelemaan. Lauantai-iltapäivän viimeiset aukiolotunnit ovat olleet salilla käydessämme yleensä hiljaisia, mutta nyt riitti väkeä. Kesäksi kuntoon?

Jo toisessa laitteessa oli rikki-lappu. Osa laitteista on yhtä vanhoja kuin sali, pian kaksikymmenvuotiaita. Salin hinnat ovat käyttäjäystävälliset, mutta ikävää, jos se kostautuu kunnossapidossa.

Salilta kauppaan ja koriin Jakobssonin luomuperunaa från Jeppo, ruisleipää, vissyä. Saunan jälkeen herkuteltiin yrttimaustetuilla lohkoperunoilla ja pippuroidulla mozzarella-tomaattisalaatilla. Niin hyvää oli, että vissykin piti juoda jalallisista laseista.

Interaktiivista teknologiaa koulutuksessa

Muutaman viime vuoden aikana tavaksi on tullut viettää yksi työpäivä Hämeenlinnan perinteikkäillä ITK-konferenssissa. Näytteilleasettajien tarjonta Aulangolla tuntui olevan pitkälti samaa kuin viime vuonnakin: interaktiivisia tauluja ja muita liitutaulunkorvaajia, eri alojen opetusohjelmistoja ja sen sellaista. Tabletit ovat tänään nähdyn perusteella vasta raottamassa luokkahuoneiden ovea. Tällä kertaa en bongannut kuin kolme tuttua: kollegan, Jyväskylään opettajankouluttajaksi siirtyneen entisen kollegan ja myyntipuuhissa olleen, omallekin koululleni laitteita toimittaneen myyntiedustajan.

Luentotarjonnassa Tampereen yliopiston hypermedialaboratorion osuus yritysmaailmaa edustaneine luennoitsijoineen ei taaskaan pettänyt. IBM:n edustaja kertoi DeepQA-teknologiasta, jonka melko rajoitettuine off-line-tietovarastoineen mutta pitkälle kehitettyine päättelysääntöineen kehui päihittävän Googlen mennen tullen. Tämä takavuosikymmenten shakkimestarin jälkeläinen osaa analysoida luonnollista kieltä niin, että se on voittanut ihmiset tietovisassa, jossa annetun, kompia ja kielikuvia sisältävän vastauksen perusteella piti päätellä, mikä on ollut kysymys. Käytännön sovellusalueita pitäisi löytyä ainakin terveydenhuollon ja liiketoiminta-analyysien puolelta.

Dicolen nuori nokkamies valotti kansalle pilvipalveluiden sovellusalueita koulutuksessa ja tietotyössä. Oli helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että perinteisten enemmän tai vähemmän räätälöitävien mutta valmissovelluksiin pohjautuvien oppimisalustojen olisi jo korkea aika väistyä käyttäjän itsensä verkosta saatavissa olevista työvälineistä kokoaman ympäristön tieltä. Valmiissa oppimisympäristöissä ensimmäinen askel on yleensä tuon työ- tai muulle käytännön elämälle vieraan järjestelmän käytön ja erityispiirteiden opiskelu. Jos motivaatiota sen jälkeen riittää, saattaa hyvällä tuurilla jäädä vielä pieni kapasiteetinmurunen varsinaiselle oppisisällölle.

Niin vanhakantainen kuin joissakin ATK-asioissa olen, allekirjoitan myös vaatimuksen siitä, että työntekijöiden tule saada mahdollisimman vapaasti valita käyttämänsä vapaasti saatavilla olevat työvälineet. Vakiointi on menneisyyttä siinä missä uniformiteettipolitiikkakin: jäänne siltä ajalta kun kömpelön jättiläisen joutuessa ongelmiin synnytettiin kivulla ja vaivalla uusi jättiläinen törmäämään hetken päästä uusiin vaikeuksiin.

Uusi pilvikulttuuri tuo paljon hyvää, mutta myös asioita joihin on hyvä varautua. Viimeistään blogien myötä tuli tavalliseksi antaa henkilökohtaisia arvioita kuluttajatuotteista ja -palveluista, minkä pohjalta verkkoon on syntynyt pitkä- tai listattavaksi. Työvoiman liikkuvuus, ns. epätyypilliset työsuhteet ja ylipäätään työelämän muutos on johtanut siihen, että verkosta on jo nyt saatavissa ranking-listoja niin työnantajista kuin työntekijöistä. Verkkopedagogiikassa puhutaan paljon yhteisöllisyydestä, mutta käytännössä verkkoteknologiat lienevät lisänneet lähinnä yksilöllisyyden toteuttamismahdollisuuksia. Yhtenä sen seurauksena yksilö on verkossa vallankäyttäjä ja arvioija mutta myös muiden vallan ja arvioiden kohde.

Dicolen valinnanvapautta ja yksilöllisiä oppimis- ja työtapoja nostattavan vision jälkeen oli jokseenkin hupaisaa kuunnella Aalto-yliopiston professoria kertomassa - arvatenkin suurella julkisella rahoituksella toteutetusta - eurooppalaisesta hankkeesta, jossa näppäimistöt sauhuten laadittiin jälleen muutamaa uutta "oppimista tukevaa" valmissovellusta.

Päätösluennossa suomen kielen tutkija tarjoili herkullisia analyyseja sosiaalisen median kentästä. Blogit ovat tehneet kuolemaa - kuten olen kai muistuttanut ensimmäisestä kirjoituksestani alkaen - jo ainakin kahdeksan vuotta, mutta silti niiden määrä blogilistalla vain kasvaa. Tämän hetken suosituimmat bloggaajat, muodista ja tyylistä kirjoittavat, pyrkivät maastouttamaan mutkikkaimpienkin kirjoitus- ja kielioppisääntöjen suvereenia hallintaansa puhekielisiin persoonapronomineihin ja verbimuotoihin. Aluemurteet ovat kokeneet uuden nousukauden, kun chatissa halutaan tehdä pesäeroa pääkaupunkiseutulaisiin. Loppusanoikseen tutkija ei sanonut pelkäävänsä verkkosuomen koituvan suomen kielen rappioksi - päinvastoin Internet on tarjonnut huomattavan määrän uusia mahdollisuuksia käyttää kirjoitettua suomen kieltä. Sen sijaan suomen kielen ykkösvihollinen on tiedekorkeakoululaitoksessa tapahtuva englannin kielen merkityksen korostaminen.

Joskus kuulee sanottavan, että opettajien on vaikeaa ottaa haltuun tämän päivän verkkoviestimiä. Tekninen osaaminen on pullonkaula joillekin, mutta käyttöliittymien kehitys madaltaa kynnystä. Monelle varttuneemmalle DOS-tietokoneen käytön opettelu aikanaan on taatusti ollut monta kertaluokkaa vaativampaa kuin muutaman sosiaalisen median välineen käyttöönotto. Nykypäivänä haastavuus liittynee laajempiin kokonaisuuksiin kuin teknisiin käyttötaitoihin. Kyse on paitsi viestinnän tavasta yleiskielestä poikkeavine kirjoitustapoineen myös kokonaisesta kulttuurista.

Lopuksi hiven omaa äärimmäisen epäortodoksista verkkopedagogista ajattelua. Rohkenen väittää, että verkkomaailmaa kulttuurisesta näkökulmasta vieroksuvia opettajia auttaisi vaikkapa muutamaan ns. verkkomeemiin tutustuminen. Tässä yhteydessä meemi ei tarkoita dawkinsilaista itsekopioituvaa kulttuurista tuotosta ainakaan kovin ylevässä mielessä, eikä se tarkoita myöskään blogien alkuaikoina suosittuja verkkopäiväkirjasta toiseen kopioituja harmittomia mutta kirjoittajasta jotakin muka-mielenkiintoista paljastavia kysymyspattereita.

Monelle opettajalle olisi hyödyllistä tutustua "kahden kilon siikaan", "Sierraan kolmosen kautta nelosen puhaltimella", "Jonneen" ja tietysti edellämainittuja ajankohtaisempiin meemeihin. Jos niiden sisältö onkin melkoista idiotiaa, rohkenen väittää, että verkkomeemien synty- ja kehitysprosessi opettaa nuorten Internet-kulttuurista enemmän kuin kasvatustieteelliset tutkimukset. Verkkoviestinnästä kiinnostunut nuoria opiskelijoita opettava voisi perehtyä asiaan regressoitumalla asianmukaisen verkkosivuston käyttäjäksi ja tutustumismatkansa päättötyönä luoda itsestään joukkoon sulautuvan hahmon, itseopiskeluohjelman priimukset jopa luoda uuden verkkomeemin.

Matkustajaliikenteen ammattilaisia

Konferenssin loputtua osastojaan purkavat näytteilleasettajat olivat täyttäneet pihan autoillaan. Konferenssivieraita kaupunkiin vievä Vekka-bussi jäi satimeen. Harmaapäinen kuljettaja peruutti tyynesti pitkän matkan ajotielle linja-auton kylki tukkeeksi pysäköidyn jakeluauton vain muutaman sentin päästä sivuuttaen ja jollain ilveellä vielä peilien törmäyksenkin ehkäisten. Suorituksensa päälle kuljettaja sai bussiin ahtautuneen opettajajoukon raikuvat aplodit. Ammattimies.

Toinen ammattimies alallaan oli IC² 175:n konduktööri, joka pian Hämeenlinnaan jälkeen kuulutti siihen saakka täpötäytenä kulkeneen junan seisomapaikkalaisille kolmosvaunun yläkerrasta vapautuneen runsaasti paikkoja.

112

Eilen illalla pääsin tutustumaan Pirkanmaan hätäkeskukseen VAPEPA-porukan mukana. Moisessa instituutiossa en ole ennen vieraillut. Keskuksen kakkosmies piti erinomaisen esitelmän hätäkeskuslaitoksen toiminnasta, ja pääsimme katselemaan - toki lasin takaa - keskuksen käytännön työskentelyä ja tutustumaan pintapuolisesti hälytys- ja tilannekuvatietojärjestelmiin.

Arki-ilta on hiljaista aikaa. Puheluita vastaanotetaan tunnin aikana yleensä 20-30. Vuorokaudessa Pirkanmaan hätäkeskus saa noin 900 puhelua, joista reilu kolmannes johtaa hälytystehtävään. Toimenpiteisiin johtavien puheluiden osuus voi tuntua vähäiseltä, mutta saapuvista puheluista alle puolessa on ylipäätään kyse hätäpuhelusta. Ilkivaltaisten soittojen määrä on pieni, mutta yllättävän paljon tulee kyselyitä hätätilanteisiin liittymättömistä asioista maan ja taivaan välillä ja paljon myös "taskusoittoja" tai muita vahinkoja. Matkapuhelinten yleistyminen, asenneilmapiirissä vaivihkaa tapahtunut vastuun siirtyminen yksilöiltä yhteiskunnalle ja jossain määrin myös mielenterveyspalveluiden saatavuuden heikkeneminen tarpeeseen nähden ovat vuosi vuodelta kasvattaneet hätäkeskukseen soitettavien puheluiden määrää. Keskimääräinen hätäpuhelu kestää 90 sekuntia, minä aikana päivystäjä saa kartoitettua tapauksen luonteen ja voi lähettää sinne tilanteenmukaista apua.

Matkapuhelimen paikannuksesta keskustellaan usein varsinkin kadonneiden henkilöiden etsinnöissä. Hätäkeskuksella on luonnollisesti suora yhteys operaattoreiden tietojärjestelmiin, ja soittajan matkapuhelimen paikantaminen kestää keskimäärin kuusi sekuntia. Mutta kuten etsintätilanteissakin on usein todettu, matkapuhelimen paikannus ei ole mikään patenttiratkaisu. Riippuen tukiasemaverkon tiheydestä sen tarkkuus vaihtelee sadoista metreistä useisiin kilometreihin. Vaatimattomimmillaan paikannus tarjoaa vain karkean arvion puhelimen etäisyydestä tukiasemasta, ei edes sitä, missä suunnassa tukiasemaan nähden puhelin on.

Hätäkeskusten toiminta on viime aikoina ollut silloin tällöin paitsi turhakelehdistön palstojen täytteenä myös politikoinnin välineenä. Monet pirkanmaalaiset eduskuntaan halajavat haluaisivat estää sisäasiainministeriön meneillään olevan uudistuksen, jossa Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskukset on vuonna 2013 tarkoitus yhdistää yhdeksi Porissa toimivaksi keskukseksi. Perusteita on monia, mutta keskuksessa työskentelevien ammattilaisten näkökulmasta ainakaan päivystäjien paikallistuntemukseen vetoaminen ei ole kestävä peruste. Lähellä kotipaikkaansa työskentelevien päivystäjien paikallistuntemuksella on ollut merkitystä kunnallisten aluehälytyskeskusten aikana vielä 1980-luvulla, kun lankapuhelinverkon aluejakoon pohjautuvia hälytysalueita oli maassa 58 kappaletta. Teletekniikan kehittyminen ja toiminnan tehostamistarpeet laajensivat alueita ja vähensivät niiden määrän 27:ään jo vuonna 1991. Paikallistuntemuksen merkitys väheni entisestään vuosikymmentä myöhemmin, kun hätäkeskuslaitoksen perustamisen yhteydessä niiden määrä jäi tämänhetkiseen 15:een. Uudistuksen kakkosvaiheessa määrän väheneminen seitsemään ei enää käytännössä vaikuta päivystäjien paikallistuntemuksen merkitykseen.

Uudistuksen myötä töitä on laitoksessa kuulemma tarjolla niin, että lähivuosina odotetaan työntekijän markkinoita. Hätäkeskuspäivystäjä lukeutuu niihin harvoihin ammatteihin, joille koulutus on varma tae työpaikkaan. Kelpoisuuden hätäkeskuspäivystäjäksi antaa joko hätäkeskuspäivystäjän puolitoistavuotinen koulutus Pelastusopistolla tai poliisin virkatutkinto. Toisaalta kolmivuorotyötahti on rankka.

Uusia reittejä asfaltilla ja radioaalloilla

Työpäivän alkupuolisko meni omalla työmaalla, ja iltapäiväksi linja-autoilin Tampereelle kokoukseen. Paikka oli ammattiopiston terveydenhuolto-oppilaitos, vanha yleinen sairaala. Vasta nyt keksin, että Valkeakosken suunnasta tulevasta linja-autosta kannattaa jäädä pois aikuiskoulutuskeskuksen pysäkillä Tampereen valtatiellä, koska Jyväskylän radan ali pääsee Naulakadun jatkeena olevan kevyen liikenteen alikulun kautta, jonka jälkeen ollaan käytännössä yliopiston pihassa. Siitä puolestaan on enää vähän matkaa terveydenhuolto-oppilaitokselle. Olen kulkenut linja-autolla Valkeakoskelta Tampereelle säännöllisen epäsäännöllisesti vuosia, ja melko usein juuri yliopiston kulmille. Jos on sattunut olemaan kiire, on Jyväskylän rata jättänyt päämäärän harmillisen etäälle pysäkiltä. Onkohan tuo Naulakadun alikulku ollut olemassa pitkään?

Kokous sujui ennakoitua nopeammin, mutta katsoin tuottavammaksi mennä kannettavan tietokoneen kanssa yliopiston kirjastoon etätyöskentelemään kuin lähteä tunniksi busseilemaan takaisin työmaalle. Matka-aika olisi mennyt käytännössä hukkaan, koska toisin kuin junassa, linja-autossa en pysty työskentelemään.

Kirjaston langattomat LAN-verkot ovat verkkoavainten takana, eikä satunnaisella vieraalla sellaisia ole . Ei hätää, ajattelin, onhan meillä 3G. Mutta tietokoneen WAN-sovitin - teletekniikan perinteistä Ericsson-nimeä kantava muuten - ei nytkähtänytkään käyntiin. Laitetta ei löytynyt edes ohjauspaneelin laitehallinnasta. BIOS sen sijaan ilmoitti sen olevan kytkettynä päälle. Vastahan eilen illalla olin päivittänyt laitteen ajurin. Niinpä niin, taisi olla huono päivitys, ajattelin ja valitsin järjestelmän palautuksen ajuripäivitystä edeltäneeseen tilaan. Vaan eipä auttanut. Kaivoin SIM-kortin koneen uumenista ja laitoin sen USB-liitäntäiseen "mokkulaan", jonka ohjelmistolla yhteys syntyi. Latasin koneen oman WAN-sovittimen ajurin uudelleen ja asensin sen. Sovitin pysyi edelleen mykkänä. Googlen tarjoaman tiedonjyväsen opastamana kävin asettamassa BIOSiin tehdasasetukset. Johan heräsi Eerikinpoikakin eloon. Joten tässä vinkki: jos Lenovo-kannettavan 3G-sovitin lakkaa ajuripäivityksen jälkeen toimimasta, kannattaa kokeilla niinkin epäloogiselta tuntuvaa korjausta kuin BIOSin tehdasasetusten palauttamista.

Vaikka aikaa tuhrautui ja kirjaston asiakkaat luultavasti hämmästelivät tietokoneasennuksia harjoittelevaa nörttiä, tulivat akuutit työtkin tehdyksi. Voi olla, että työmaalle palaaminen olisi lopulta ollut ajankäytöllisesti tehokkaampi ratkaisu. Toisaalta WAN-sovitinongelma olisi joka tapauksessa ollut korjattava ennen seuraavaa pidempää reissua, ja ainakin junamatkalla se olisi luultavasti ollut vielä hankalampaa.

Kirjaston varsinaista tarkoitusta hyödynsin lainaamalla kurssikirjaosastolta maankäyttö- ja rakennuslain kunnioitettavan kokoisen kommentaarin. Onneksi ei ole tarpeen tavata sitä kannesta kanteen.

Pihatyökauden aloitus

Talvi on vähitellen vaihtumassa kevääksi, kun lämpömittari alkaa pysytellä läpi vuorokauden nollan yläpuolella. Menneellä viikolla Maaseudun Tulevaisuus muistutti meneillään olevasta kuusiaidan leikkaamisajasta.

Puolisoni lähdettyä töihin käytin pyhäaamupäivän oman kuusiaidanpätkämme kevätleikkuuseen. Ehdinkin melkein loppuun saakka ennen tihkusateen alkamista. Kasvannaiset puolittamalla saa aidan tuuheutumaan. Sen olisi tämän aidan kanssa saanut aloittaa kevät tai pari aikaisemmin kuin me sen teimme. Latvaa on jo pari vuotta lyhennetty kovemmalla kädellä. Sitä on turha päästää pidemmäksi kuin sellaiseen mittaan, johon lyhyehkön varteni kanssa yllän oksasaksilla maasta saakka.

Noin 11:n aikaan pyyhälsi Pendolino, vielä alkuperäisissä punavalkoisissa sävyissään, Turusta päin. Numeroa en nähnyt enkä sitäkään, oliko junassa matkustajia. Aikataulunmukaisia Pendolino-vuotoja ei Toijala-Turku-radalla ajeta, joten jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa oli kyseessä.

Viikolla Esko soitti ja kysyi, kelpaisiko höyläpenkki. Sellainen kun oli tullut tarpeettomaksi omenakaupungin varikolla. Totta kai kelpaa, vastasin.

Tänään penkki sitten saapui uuteen kotiinsa. Kiitokset!

Rungoltaan moderni, kanneltaan perinteinen ja kaikesta päätellen varsin toimiva laitos. Esko oli hakenut Ilkan kantoavuksi, ja kolmeen mieheen penkki siirtyi kevyesti pakettiautosta autotalliin. Päälle juotiin kahvit ja jutusteltiin hyvä tovi niitä näitä vähän rautateistä ja enemmälti muusta.

Verkkainen lauantaipäivä

Kissaveljet lähtivät aamuvuoroon jo neljältä. Sen jälkeen uni maittoi niin hyvin, että veljesten aamiaisaika tuli ja meni moneen kertaan. Jossakin vähän etäämmällä kissat taisivat käydä, kun palasivat kotiin vasta, kun ihmisasukkaat olivat oman aamiaisensa nauttineet.

Päivällä kauppareissulla tuli osallistuttua huomiota herättäneeseen käteisnostoautomaattien hyväntekeväisyyskampanjaan. Asialliseen tarkoitukseen se euro meni. Kotikylän osuuskaupan edustalla tuoksui paistettu kala, mutta ei siinä kalakojua tänään ollut. Sen sijaan oli korikauppias. Uusi puunkantokori takkapuille tarvittaisiin lähiaikoina, mutta jätettiin vielä hankkimatta.

Märkä sää ei enää houkuttanut kokeilemaan hiihtolatua. Kauniimpi asukas kävi vielä eilen tekemässä lenkin silkassa vesisateessa. Tänään lähdettiin pitkästä aikaa kuntosalille. Hiihtokauden jäljiltä innostuin rehkimään ehkä hiukan liikaa. Käsipainot jalkaprässin kaverina toimivat hyvin niin hauiskäännössä kuin pystypunnerruksessakin, mutta selkälaudalle niiden mukaan ottaminen oli jo liikaa. Kokonaisuutena kuitenkin ihan mukavaa. Viihdyimme puolisentoista tuntia, ja lämmin tuli.

Illalla sauna ja takkatuli.

Kotona vain nukkumassa

Päättyvä työviikko palautti arkeen turhankin tehokkaasti. Kotona olen käynyt lähinnä vain nukkumassa, kun monena aamuna olen lähtenyt puoli seitsemän aikoihin ja palannut illalla puoli kymmeneltä. Maanantaiaamuna sain taas huomata, miten paljon hyötyä on hoitaa sähköpostitse hoidettavissa olevia työasioita lomallakin: työaikaa oli mennyt vain hieman reilu tunti, kun kaikki loman aikana kasautuneet rästityöt oli hoidettu ja oli mahdollista taas katsoa eteenpäin. Yhtenä päivänä pääsin pitkästä aikaa arvioimaan tietojenkäsittelyn näyttötutkintotilaisuutta. Se oli hyvää kertausta itsellekin.

Varsinaiset työpäivät eivät ole olleet erityisen pitkiä. Mutta kaksi iltaa meni yliopistolla vero-oikeuden luennoilla, yksi harrastusyhdistyksen kokouksessa ja eilinen VAPAPA:n taajamaetsintäharjotuksessa. Kun ulkoilu oli jäänyt edeltävinä päivinä vähiin, odotin illalta kevyttä ulkona reippailua karttalaukun ja valaisimen kanssa. Turha toivo, esikuntatöihin laittoivat. Etsinnän sihteerinä en ole ennen toiminut, mutta kiitos johtopaikkakonkarien Mikan ja Katjan, homma sujui asiallisesti. Tehtävä oli tapahtumakirjanpidon ohella lähinnä partioiden kokoamista ja järjestämistä johtajan käyttöön sekä logistiikan pyörittämistä. Ilma-aluskin harjoituksessa oli, mutta syystä tai toisesta se pysytteli tiiviisti maan kamaralla. (Kuvia harjoituksesta.)

Tiistai-iltaan mahtui pieni hiihtolenkki. Se taisi jäädä osaltani kevään viimeiseksi. Puolisoni on kiertänyt kuntorataa vielä useana iltana. Tämäniltainen vesisade ja viikonlopun sääennusteet vihjaavat, että talvi alkaa olla takana päin. Hiihtokilometrejä kertyi tänäkin talvena mukavasti: molemmille noin 1100, satakunta enemmän kuin viime talvena.