Vähäeleinen perjantai-ilta

Töiden jälkeen on väsyttänyt. Puolisoni kanssa kävin katsomassa talvisen hiihtoladun kevätmaisemia. Kovin erilaiselta siellä näytti kuin talvella. Näkymä Vanajavedelle oli mitä kaunein. Loppumatkasta puolisoni askel vain keveni ja kohosi, kun oma vauhtini hiipui. Lämmin tuuli vilvoitti.

Kaupasta ostettiin laimennettavaa ja reilusti sokerilla makeutettua appelsiinimehua. Se osoittautui nostalgisen makuiseksi. Mietimme, milloin tuoremehut tekivät läpimurtonsa. Kovin kauas ei tarvitse historiassa palata, kun tavallisen suomalaistalouden kulutuskulttuuri oli hyvin erilaista kuin nykyään. Vaatimattomaltakin se varmasti näyttäisi monen nykyarvostelijan näkökulmasta katsottuna. Pikkukaupungin marketin elintarvikehyllyjen nykyvalikoima on melkoisen runsas verrattuna vain 20 tai 25 vuoden takaisiin aikoihin. Jotta lähihistoriaa ei arvioitaisi väärin, on hyvä muistaa, että hyvin silloinkin voitiin. Makeisten ja snacsien tarjonta alkaa näyttää jo hyvinvoinnin kääntymiseltä pahoinvoinniksi. Mutta ei siitä sen enempää, koska minä olen viimeinen saarnaamaan terveellisestä ravinnosta.

Huomenna ei tarvitse herätä viideltä. Mutta arvaan, että auringon ja sisäisen kellon yhdistelmä kyselee niillä main, joko noustaan. Ei nousta.