Meistä tuli muurareita

Vuoden 2005 talkookausi veturitallilla on sitten avattu. Eskon syntymäpäivien kunniaksi oikein täytekakun kanssa. Onnea myös näin kirjallisessa muodossa tämän torpan molemmilta asukkailta. Alkavaa talkookautta juhlisti myös kaksi uutta kasvoa. Juha ja Jani, tervetuloa joukkoon.

Päätimme kunnioittaa alkavaa kautta rikkomalla seinän. Joskus kymmenenkin senttiä on kriittinen mitta liikkuvan kaluston sijoittelussa. Tämän tiesivät jo tallia muinoin rakentaneet, ja standardipuskimille on syvennykset jyhkeissä ulkoseinissä. Kiskoauto Dm7:ssä eli Lättähatussa on perinteisestä puskinparista poikkeava keskuspuskin, joka toimii samalla vetokoukkuna. Onpa veturimuseoidussa sarjan uusimmassa, nro 4216:ssa jäljellä vielä kaksinajojärjestelmää (kaksinajo - kiskoautojunissa oikeampi termi voisi olla vaikka "moniajo", mutta se on muista syistä hämäävä - tarkoittaa kahden tai useamman vetoyksikön hallintaa junan ensimmäisen veturin tai moottorivaunun ajopöydästä käsin) palvelevaksi tarkoitettu analoginen ohjausväylä integroituna puskimeen. Se ei käytännössä tahtonut toimia kunnolla, ja uusimmissakin Lättähatuissa käytettiin perinteistä kaapelia signaalien välittämiseen järjestelmien kesken.



Siispä teimme seinään keskuspuskimen korkeudelle sopivan kokoisen syvennyksen, joka mahdollisti kiskoauton siirtämisen ratkaisevat toistakymmentä senttiä lähemmäs seinää. Pian 130-vuotias tiili oli paikoin kovaa vastusta jykevämmillekin työkaluille.

Veturitallien ulkoseinät eivät ole kantavia rakenteita, vaikka lähes metrin vahvuisina sellaisilta vaikuttavatkin. Rakennuksen massa lepää väliseinien ja -pilarien varassa. Syy on niinkin yksinkertainen, että varsinkaan höyryveturiaikana ei ollut lainkaan tavatonta, että veturia tallissa siirrettäessä se karkasi kuljettajan käsistä ja puski itsensä seinän läpi. Jos ulkoseinät olisivat olleet kantavia, olisi tämä koitunut rakennuksen kohtaloksi. Pidetään tämä sitten meidän välisenä, mutta tässä yhteydessä voin kai tunnustaa, että olen itsekin ajanut veturilla seinän läpi. Siirsin veturilla toista veturia, ja siirto meni hiukan pitkäksi. Eikä siirtäjänä - tietenkään - ollut edes höyryveturi. Onnistuu siis dieselveturillakin. Älkää kuitenkaan kokeilko kotona tai muuallakaan.

Toinen veturitalleihin liittyvä mielenkiintoinen rakennustekninen yksityiskohta on se, että niiden kattorakenteet eivät ole kiinteitä. Toisin sanoen katto lepää oman massansa varassa kantavien seinien päällä. Peruste tälle ratkaisulle on se, että mahdollisessa höyrykattilaräjähdyksessä katto estää mahdollisimman vähän paineaallon purkautumista ylöspäin, jolloin seinät eivät joudu niin koville. Höyrykattilaräjähdykset ovat olleet hyvin harvinaisia. Hyvä niin, koska ne lähes poikkeuksetta ovat tuhoisia lähellä oleville.

Saunaan ei lämmintä vettä virrannut. Vika oli arvatenkin saunan vedensekoittajassa, koska varaaja kuitenkin hoiti tehtäväänsä. Höyrykattilaa ei tallilla enää ole, eikä muuripataa liene ollut koskaan. Me jotka olimme säästämässä nahkaamme kotisaunoihimme, tarjoilimme ämpäreillä saunojille vettä toisesta varaajasta, jonka käyttöliittymä toimi.