Kesäkukkien istutuspäivä

Aamusta lähdimme käsirattaiden kanssa käymään läheisellä kauppapuutarhalla. Ikkunalaatikoihin perinteiseen tapaan petunioita ja pelargonioita. Kasvilavaan muutamia kurkuntaimia ja ryytimaalle curry-yrtti. Viimeksimainittu taitaa olla meikäläisissä oloissa uutuus. Miten mahtaa menestyä, nähdään kesän aikana. Kysyessämme lavakurkkua saimme vastauksen, että sitä ei ole. Mutta selvisi, että kasvihuonekurkkua löytyy. Niinpä saimme lavakurkkumme. Lavakurkku nimittäin on täällä päin käytetty vanha nimi virallisemmalle kasvihuonekurkulle.

Rattaita kotiin työnnellessä tien viereen pysähtyi auto, ja kuljettaja kysyi ampumarataa. Muutaman kilometrin päästä löytyy, kunhan ei vahingossa käänny Kylmäkoskelle, opastimme. Maakunnan reserviläiset kilpailevat siellä viikonloppuna pienoiskiväärin ja -pistoolin piirinmestaruuksista. Sen kaliiperin aseiden ääni ei ole kantanut meille saakka.

Käsirattaiden sijaan otettiin auto toiselle kauppareissulle. Maatalousliikkeessä pienin nyloc-mutteri oli kuusimillinen. Liian isoja olivat, mutta vanhat puuliiman kuljetusastiat olivat juuri sopivan kokoisia sadevesitynnyreiksi. Kaksi sellaista löysi tiensä kotipihaan, ja painepesurilla tuli puhdasta. Asiallista kierrätystoimintaa maatalouskaupan taholta. Viisimilliset mutterit löytyivät rautakaupasta. Jokohan kasvihuoneen ovi nyt kestäisi tällaisia tuulia?

Päivä tuli puuhailtua pihalla iltaan saakka. Nurmi kasvaa alkukesän, lannoituksen ja sopivien sateiden vuoksi nopeasti. Edellisestä parturoinnista ei ollut kulunut aivan viikkoakaan, kun piti jo leikata. Mukavaa puuhaahan se on. Kesäkukat laatikoihinsa, ja perennapenkki sai juutalaiskirsikkansa, jonka puolisoni oli löytänyt Hämeenlinnasta. Hämmästyttävän hankalaa tuon löytäminen olikin.

Illaksi tehtiin perunapitoista herkkuruokaa.

Kysymysten äärellä

Lehdessä kerrottiin, että tänään tarkastettiin Kalevankankaan akatemiassa Juha Herkmanin väitöskirja "Kaupallisen television ja iltapäivälehtien avoliitto. Median markkinoituminen ja televisioituminen". Ei minulla mitään itse kirjasta, se on varmasti tiukkaa tiedettä, mutta nimestä ja lehtiartikkelin kuvasta tuli mieleen eräs toinen valokuva. Se piti kaivaa esiin. Ruskea pahvikantinen albumi, jonka kansi näyttää vanhemmalta kuin itse asiassa on. Pitkä totinen mies seisoo takarivissä harmaassa univormussa vihreä kaulahuivi kaulassa. Joko hän tuolloin mahtoi pohtia tieteellistä uranvalintaa? Minä olen eturivissä, "vanhalle" kuuluva rento - tai ainakin teennäinen sellainen - hymy naamalla. Silloin, ja pitkään sen jälkeenkään, en tosiaan tarvinnut silmälaseja arkikäytössä. Oli helmikuu 16 vuotta sitten. Muistelen, että valokuvaajan nimi oli Siltanen.

Jos sattuisi sellainen yhteensattuma, että mediakulttuurin tutkija sattuisi eksymään blogimaailmaan ja tämä osuisi silmiin, niin lämpimät onnittelut suorituksen johdosta!

Joskus, kun saa kuulla jossakin elämänvaiheessa tuntemiensa ihmisten osoittaneen oppineisuuttaan tai muulla tavoin hankineen menestyksen merkkejä, hiipii mieleen ajatus, onko omat tähän asti kulutetut pelimerkit tullut käytettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja yhtä usein päätyy saman vastaukseen: on. Hyvää elämää on multaan painuva lapionterä ja nurmea taittava säksätys. Iltapäivän kahvikuppi, harva puhe ja hymy pöydän toisella puolella.

Mutta toivottavasti huomenna ei tuulisi kovaa.