torstaina, toukokuuta 19, 2005


Atk:ta ja tukea


Joskus huolimattomuudesta on hyötyä. Sain sähköpostitse pyynnön auttaa pohjoishämäläistä terveydenhuolto-organisaatiota eräässä Windows-verkon ongelmassa. Terveydenhuoltoalan sovelluksen ongelma oli paikantunut palvelimella sijaitsevien verkkoasemien yhdistämiseen työasemille. Ongelma selvisi ensi yrittämällä. Tuskin olisi selvinnyt, jos olisin lukenut viestin huolella ja alkanut tarjoilla esityksiä sen mukaan. Olin ymmärtänyt, että kyseessä oli 2000/2003 Server + XP -ympäristö, mutta kun jälkeenpäin tulin vilkaisseeksi viestiä tarkemmin, sinä puhuttiinkin NT-palvelimista ja XP-työasemista. NT-palvelimen ja XP-työaseman yhteensovittamisessa on niin monenlaista upottavaa kohtaa, että vianhaku olisi voinut alkaa ihan väärästä päästä.

Omalla työmaalla teki hetkisen ajan melkein pahaa luopua kivan, ison ja monipuolisesti hallittavan verkkokytkimen hankinnasta. Mutta ne rahat voi käyttää järkevämmin.

Omille kaikki näytöt suorittaneille tietokoneasentajille on jo tutkintotodistukset allekirjoitettu, mutta kurssilla oli vielä tänäänkin mukavasti väkeä. Ei ole aivan väärin sanoa, että asialla on jotakin tekemistä myös paperiteollisuuden työsulun kanssa ;-) Olen vakaasti sitä mieltä, että Linuxin iptables (ja aikanaan sen edeltäjät) on pedagogisesti erinomainen järjestelmä palomuuritekniikan opiskelussa. iptables on looginen ja niin laaja ja monipuolisesti konfiguroitavissa, että sen osaajan on helppoa omaksua minkä tahansa muun pakettisuodattimen hallinta.

Kulutusfunktion kimpussa


Ilta meni puolisoni kanssa Tampereella shoppailukierroksella. Suosimamme osuusliikkeen muutamaksi päiväksi tarjoama 15 %:n alennus houkutti tekemään keväälle suunniteltuja hankintoja juuri nyt. Niin hassulta kuin kuulostaakin, eilisellä Hämeenlinnan reissulla etua ei olisi voitu hyödyntää, koska myös osuusliikkeessä Häme on historiallisesti katsoen keinotekoisesti jaettu "Hämeeseen" ja "Pirkanmaahan", joista viimeksimainittu on 1960-luvulla syntynyt epähistoriallinen termi tarkoittaen Tampereen talousaluetta.

Kampesimme kansantalouden IS-käyrää kohti koillista kestopuisen puutarhakeinun sekä nurmensiemenen, piippuköynnöksen (vimeksimainittu on aika löytö marketista), sademittarin ja muutaman muun pikkutarvikkeen verran. Myös puitteet pienimuotoisen kasvihuoneviljelyn kokeilemiseen tuli hankituksi. Keinut olivat Tampereelta loppuneet, joten piti ajella peninkulma Kangasalle päin.

Kaupassa näytti kovasti siltä, että puutarhatontut ovat vaihtuneet erilaisiin eläinhahmoihin. Tontut olivat vielä jotensakin rehellisiä ihmisen "luonto"suhdetta ilmentävässä totemintehtävässään, mutta eläinhahmojen joutuminen tuohon tehtävään alkaa olla rumaa.

Ei kommentteja: