 | Sotaisaa touhua |
Hittolainen. Piti kirjoittaa blogiakin, mutta kun Sedis innostui Voiton päivän kunniaksi sotahistorioitsemaan, piti mennä sinne sotkemaan oma lusikka soppaan. Muuten olen sitä mieltä, että vaikka se ei ehkä kovin muodikasta olekaan, voidaan sota-aikaan liittyviä isompiakin tapahtumia katsella myös aivan perinteisestä, isoja linjoja ajatellen joskus kai hieman tarpeettomaksikin tuomitusta, sotahistorian näkökulmasta. Toisin sanoen sitä, millaisia joukkoja oli ja mihin niitä oli ryhmitetty, miten ne oli varustettu jne. Sota-aikana kun armeija on yhteiskunnan keskeisimpiä instituutioita, jolloin se, mitä armeija on pantu tekemään ja millaisin resurssein, kertoo aika paljon yhteiskunnan intentioista ja toimintaedellytyksistä. Jatkosodan alun tilanne Suomen kenttäarmeijassa kuvaa hyvin koko maan tilannetta monihaasteisessa toimintaympäristössä. Yhtäältä valmius oli ylimääräisten harjoitusten eli kesäkuiden liikekannallepanon jälkeen korkea, toisaalta taas ryhmitys Virolahden-Pielisen väliselle linjalle oli puolustuksellinen. Osalla armeijakunnista oli käsketty vain puolustustehtävä, mutta toisten, kuten II:n ja VII:n armeijakunnan - oli myös varauduttava hyökkäämään. Olipa ylijohto varannut itselleenkin suunnitelmia runsaammat reservit, mikä kertoo suuresta operaatiovalmiudesta. Kaikesta huolimatta joukkojen ryhmitys siis kuitenkin oli puolustuksellinen 29.6. tapahtuneeseen Karjalan armeijan perustamiseen saakka, eli käytännön valmiutta lähteä mukaan Saksan 22.6. aloittamaan offensiiviin ei ollut.
Illalla tuli pitkästä aikaa rullailtua Metsäkansan kirkolle ja takaisin. Se ei ollut sotaisaa vaan hauskaa.
2 kommenttia:
Lainaan omaa erillisrauhakirjoitustani:
"Suomen ja Saksan välillä oli selvä sotaliitto aiempien neuvottelujen perusteella, mutta Suomi ei halunnut hyökkäyssotaan. Moskovan rauhan raja ylitettiin Lapissa saksalaisten johtamien suomalaisdivisioonien tuella kesä-heinäkuun vaihteessa 1941. Hieman etelämpänä 14. divisioona Erkki Raappanan johdolla ylitti rajan heinäkuun 3.-4.7. päivän välisenä yönä. Siitä etelämmäksi suuntautuivat yleisesikunnan johtamat päävoimat, jotka ryhtyivät hyökkäykseen Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyn saattelemana 9.-10.7. 1941."
Eli mitä tehtiin 14 Div pohjoispuolella ja milloin?
Missään ei liene kiistetty sitä, että Suomen niin poliittinen kuin sotilaallinenkin ylin johto piti itseään nimenomaan Saksan aseveljenä mutta ei kuitenkaan välttämättä liittolaisena. Termien ero voi olla vain semanttinen ainakin, jos tilanne halutaan nähdä omista preferensseistä käsin (oli kyseessä sitten aseveljeyttä romantisoiva aikalaisnäkemys, aseveljeyden ja liittolaisuuden eroa korostava sodanjälkeinen virallinen näkemys tai nykyään jälleen hieman päätään nostava sotahistoriallinen romantiikka).
Kun Hitlerin 22.6. pitämän Barbarossan aloituspuheen jälkeen Suomen hallitus käski suomalaisia ulkomaanedustustoja korostamaan edelleen "puolueetonta" asemaa, Hitler itsekin lähetti Rytille puhettaan hieman lieventävän tervehdyksen. Vastatessaan kirjeeseen Ryti korosti nimenomaan aseveljeyttä.
Mitä tapahtui 14.D:n ryhmityksen pohjoispuolella kesäkuussa 1941? Todetaan ensin, että Pohjois-Karjalassa kesäkuussa perustettu 14.D oli sikäli mielenkiintoisessa asemassa, että toisin kuin divisioona normaalisti, se ei kuulunut armeijakuntaan, vaan muodosti osan suoraan ylijohdon alaisuudessa toimineista joukoista. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, miten tärkeänä suomalainen sodanjohto piti pohjoisessa toimineiden saksalaisten ja saksalaisjohtoisten joukkojen ja etelämmässä toimineiden suomalaisten rajapintaa. Voisi jopa ajatella niinkin, että rajapintaan ei haluttu "tavallista" divisioonaa. Kertooko se ehkä jotain aseveljeä kohtaan tunnetun luottamuksen laadusta?
14.D:n vastuualueen pohjoispuolella toimivat saksalaisen Armeeoberkommando Norwegenin omat ja sille alistetun suomalaisen III AK:n joukot. AOK Norwegenkaan ei ollut organisatorisesti mikään tavallinen joukko. Toisin kuin itäiseen offensiiviin osallistuneet pohjoinen, keskinen ja eteläinen armeijaryhmä, se toimi suoraan Saksan sotavoimien yliesikunnan alaisuudessa.
Helsingissä 3.-5.6. käytyjen neuvottelujen tuloksena AOK Norwegenille luovutettiin alueellinen vastuu Oulun-Sorokan-tasan pohjoispuolella. Kuten hyvin tunnetaan, naamioivat saksalaiset joukkojensa keskityksen Pohjois-Suomeen kesäkuun alkupuolella Norjan joukkojen lomalaisten vaihdoksi. Saksasta laivattuja 169.D:n joukkoja saapui suomalaisiin satamiin 10.6. alkaen. Esikunnan siirto Oslosta Rovaniemelle ajoittui samaan aikaan.
AOK Norwegenin perustehtävä ei ollut hyökkäyksellinen. Sen tehtävä oli puolustaa Saksan miehittämää Norjaa (siitä nimikin) itäoffensiivin aikana. Tosin jo huhtikuussa 1941 oli annettu käsky myös kaksivaiheisesta hyökkäystehtävästä: Petsamon ja Murmanskin alueiden valtaamisesta. Kuitenkaan ennen 18.6. ei AOK Norwegen saanut johdoltaan lupaa keskittää joukkojaan Jäämerentien itäpuolelle.
15.6. Pääesikunta alisti Helsingin neuvotteluissa sovitun mukaisesti sille silloisen V AK:n, jonka nimi muutettiin 17.6. liikekannallepanon yhteydessä III AK:ksi.
Suomalaisen III AK:n rooli hyökkäystehtävässä oli suojata hyökkääjän sivustaa ensin Kiestigin-Uhtuan tasalle ja sitten Muurmannin rataa jatkaen kohti tavoitetta. Suomalaisen armeijakunnan esikunta sai hyökkäyksen suunnitteluohjeen päivää ennen yleistä liikekannallepanoa eli 16.6. Osin tätä taustaa vasten, muta vähintään yhtä paljon Pohjois-Suomen vaatimattomien kulkuyhteyksien vuoksi, pohjoisessa suomalaisten liikekannallepano aloitettiin itse asiassa jo 15.6. Käsky siihen ei tosin ainakaan muodollisesti tullut saksalaisilta, vaan Pääesikunnalta, joka 10.6. oli määrännyt liikekannallepanon valmisteluista.
Saksan hyökkäyksen alettua 22.6. saksalaiset pyysivät suomalaisilta lupaa ryhtyä tiedusteluun pohjoisessa. Perusteena oli mm. Sallatunturin valtauksen valmistelu, jonka arvioitiin olevan vaikea tehtävä. Suomalaiset kuitenkin eväsivät luvan maitse tapahtuvaan tiedusteluun (hyökkäystä edeltäneen "harmaan vaiheen" aikana tosin oli tehty rajaloukkauksia itse kunkin osapuolen toimesta; jossakin vaiheessa ainakin suomalainen sotahistoria on kertonut saksalaisten liikuskelleen rajan pinnassa suomalaisissa asepuvuissa itänaapuria hämätäkseen - vaikea uskoa etteikö siellä olisi kulkenut pahimpaan varmistumassa itse kutakin kansallisuutta enemmän tai vähemmän soveliailla asioilla). Lupa ilmatiedusteluun saksalaisille kuitenkin annettiin heti 22.6.. Vähän myöhemmin, keskiyöstä 25.6. alkaen, suomalaiset sallivat saksalaisten tehdä myös taistelulentoja omalta alueeltaan. Käsky välitettiin jo 24.6. AOK Norwegenillekin, mutta ensimmäinen saksalainen taistelulento pohjoisessa lienee ollut 1.7. Sallan suunnalla aloitettua hyökkäystä tukemaan tarkoitettu syöksypommittajien toteuttama tulivalmistelu.
Lähetä kommentti