lauantaina, lokakuuta 07, 2006


Kotiin


Aamupäivä sujui virallisen ohjelman merkeissä. Puheenvuoroni viimeinen, kevyesti provokatiivinen Impress-dia herätti kiitettävästi keskustelua. Tietokoneväki ei ole ainoita, jotka ovat ajatelleet, että toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa tutkintojärjestelmä ja koulutuksen rahoitusjärjestelmä ovat vakavassa ristiriidassa keskenään. Keskustelua heräsi, ja kiitos siitä kaikille osallistuneille. Samoin anteeksipyyntö kaikille, joilta vietiin aikaa.



Koleassa rannikkokaupungin säässä satamaan. Peesasin tottuneita. Yhdestä putiikista edullista Ballantines-viskiä, toisesta vielä edullisempaa lahden yli edestakaisin seilaavaa olutta. Jälkimmäisen putiikin tienoilta myös juustoa. Myyjä olisi halunnut paitsi arvatenkin puhua venäjää myös myydä makkaraa. Ensinmainittua en osaa, jälkimmäistä en halua.

Jotkut matkakumppanit väittivät nähneensä Tallinnassa kauniita tyttöjä. Minäkin näin yhden, kotiasemalla vastassa.

Veijolle kiitos kyydistä rautatieasemalle sateisessa pääkaupungissa.

Olisi ollut hyvä paitsi sieni- myös nostalgialiikennelauantai. Ajelivat Hurulla Keski-Suomessa. Toveritkin siellä mukana, ja tietoliikennettä Viroon niin kirja- kuin juomahankintojenkin merkeissä. Työmatkalta palatessa Riihimäellä seisoi Dm7 määräasemakilpenään tilausajo.

2 kommenttia:

Lord Boredom kirjoitti...

Hurua kun pääsisi kuvaamaan liikenteessä ("kyydissähän" olen jo ollutkin ;-) ), niin aijai. Siinä vasta jylhä veturi. Muistanko oikein, jos muistan että Huruvetoiset junavuorot loppuivat 2000-luvun alussa, ja että ne viimeisetkin vuorot ajettiin Toijala-Turku -välillä?

Hyvärinen J. kirjoitti...

Totta, kun puhutaan Kymen Hurusta eli Dr13:sta.

Eteläisessä ja läntisessä Suomessa Huruksi totuttiin, nurkkakuntaisesti kenties, kutsumaan Dr12:ta, joka ajoi aikataulunmukaisessa liikenteessä viimeiset vuoronsa matkustajajunien keulalla keväällä 1984 ja tavarajunien nokassa vuoden 1990 pimetessä syksystä jouluun.

Mutta Hr-sarjan koneita nuo molemmat, sekä 12 että 13, 1970-luvun puoliväliin saakka olivat, ja kirjainlyhenteestä kai lempinimikin, osittain ainakin.

Ja jos 12:sta puhutaan, niin eihän toki kyydissä vaan kuskinpukilla :-)