Juna myöhässä

Kuten lienen ennenkin kirjoittanut, yksi syy, miksi pidän kotipaikkakuntaani hyvänä asuinseutuna, on hyvät liikenneyhteydet. Tällaisina kausina, kun työ on liikkuvaa, sitä osaa erityisesti arvostaa. Kelpaa hypätä junan kyytiin, tehdä töitä tai vaikka blogata matkalla ja olla puolentoista-kahden tunnin päästä pääkaupungissa melkeinpä missä tahansa kuviteltavissa olevassa leipätyöhön liittyvässä paikassa.

Kysyin varoiksi virkailijalta, onko IC2 164 jo myyty täyteen. Ei ollut, ja ikkunapaikankin lupasi. Ja vieläpä näköalakerroksesta, ja sähkövirtaliitännällä varustetun PC-paikan vielä (viimeksimainittua on oppinut arvostamaan tämän muuten aivan hyvän mutta wateille person kannettavan tietokoneen kanssa ). Vaihtoehtona olisi ollut asemalla jo valmiiksi odotteleva maanantaiaamun P 272, jolla on aikataulussaan vanhan hyvän ajan parikymmenminuuttinen pysähdys tuolla. Ja samanmoisia jossain muuallakin, koska Toijalan ja Helsingin välillä aikaa kuluu hurumaiset kaksi tuntia siinä, missä IC vajaat puolitoista. Hitaammallakin olisi tänään ehtinyt, mutta luvattu PC-paikka houkutti I
tällä kertaa uudemman vaunukaluston kyytiin.

IC ilmoitettiin myöhästyväksi reilun vartin. Virkailija toimi, kuten kuten hyvään asiakaspalveluun kuuluu, soitti kauko-ohjaajalle ja kysyi syyn matkustajia askarruttavaan myöhästymiseen. Virkailijan kanssa sitten päivittelimme VR Osakeyhtiön Sm3-nimistä rataverkon automaattista nopeudenrajoitinjärjestelmää. Seinäjoelta tuleva Pendolino S 40 oli vaihteeksi myöhässä, ja Tampereen vaihtoyhteyksien vuoksi IC2 164:n piti odottaa sitä.

Matkustajilla on usein käsitys, että muu kalusto odottaa Pendolinoja siksi, että ne olisivat ratakapasiteetin jaossa automaattisesti etusijalla muuhun liikenteeseen nähden. Varsinainen syy on kuitenkin useimmissa tapauksissa vaihtoyhteyksien turvaaminen: Pendo kun pysähtyy vain harvoilla asemilla, pitää sillä matkustaville taata yhteydet useammalla liikennepaikalla pysähtyviin hitaampiin juniin, jotka siis joutuvat odottamaan. Junaohjaus on mielenkiintoinen osaamisen laji, ja kuten lienen ennenkin kirjoittanut, uskoisin naisilla olevan keskimäärin miehiä paremmat tiedonkäsittely- ja päätöksentekovalmiudet menestyä tuossa. Sikäli sääli, että ammatti ei heitä ole suuremmin kiinnostanut. Toisaalta luulen, että sekään työ ei taida olla psyykkiseen kuormittavuuteensa nähden taloudellisesti kovin hyvin palkitseva.

Mutta kiirekös tässä, valmiissa maailmassa. Ammattikoulukysymyksiä aletaan pohtia Malminkartanolla vasta kymmeneltä.