torstaina, tammikuuta 19, 2006


Mittari pyörii


Sähkönjakelun kantaverkkoyhtiö Fingridin antama tehopulavaroitus päättyi klo 21. Sopinee siis blogata.

Radiossa haastateltiin Fingridin edustajaa ja kysyttiin mm. sitä, sopiiko tehopulan aikana saunoa sähkösaunassa. Vastaus oli, että samaan malliin vain kuin ennenkin. Kotitalouksien osuus maan sähkönkulutuksesta on "vain" viidenneksen luokkaa, ja niin viranomaiset kuin muutkin tärkeitä resursseja hallitsevat tahot ovat tottuneet harjoittamaan viisasta tiedotuspolitiikkaa, jossa kansaa ei suotta pelotella. Hyvinvointiyhteiskunnan kansalainen tuntuu saavan paniikinomaisia reaktioita kovin pienestä. Mutta minusta Fingridin mies olisi hyvin voinut vaikka pelkän asennekasvatuksen nimissä ehdottaa, että jospa sähkösaunomista mahdollisuuksien mukaan kuitenkin yritettäisiin välttää.

Ei kai olisi ihan huono idea miettiä ainaisen tuotannon kasvattamisen sijaan myös kulutuksen vähentämistä. Tottakai se samalla saattaa olla myös hyvinvoinnin vähentämistä, mutta mikä sitten on kenellekin riittävää ja mikä ei-riittävää hyvinvointia, on hankalampi kysymys. Tuli vain mieleeni, että ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan talvella 1987 oli varsin kylmää (muistan hyvin tuon talven, kun useammankin kerran palellutin korvalehteni hiihtolenkillä). Kuitenkin kokonaissähkönkulutus oli tuolloin koko vuonna luokkaa 56 TWh (linkin takana Tilastokeskuksen Excel-taulukko), kun se vuonna 2004 oli luokkaa 87 TWh. Kulutuksen huomattavin nousu on luonnollisesti tapahtunut teollisuustuotannossa, mutta ovat kotitaloudetkin innostuneet tuhlaamaan lähes puolet innokkaammin kuin mitä oli niiden kulutus vuonna 1987.

Fingridin verkkopalvelusta näkee varsin reaaliaikaisen selosteen kulloisestakin sähkön tuotanto- ja kulutustilanteesta. Palvelu lienee ollut pystyssä jo pitkään, mutta itse törmäsin siihen reilut kolme vuotta sitten, kun tammikuun alun 2003 kovilla pakkasilla puhuttiin myös ajoittaisesta tehopulasta. Silloin taisi kulutushuippua nostaa myös vuodenvaihteen tauolta ylös ajettava prosessiteollisuus.

Vanha atk-vinkki


Työmaalla tuli puheeksi, että kaikilla nimekkäidenkään firmojen IT-kursseilla ei kerrota ihan kaikkea. Ahkerasti julkaiseva Windows-asiantuntija ei kuulemma taannoin ollut osannut sanoa, mikä avuksi, kun Windows-palvelimen Active Directoryn ryhmäkäytännöt tai suojausasetuksiin tehdyt muutokset tulevat voimaan pelottavan verkkaista vauhtia.

Kerrotaan yksi keino, jos siitä jollekulle olisi joskus apua. Komentokehotteessa ajetaan käsky gpupdate /force ja se on siinä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta minusta Fingridin mies olisi hyvin voinut vaikka pelkän asennekasvatuksen nimissä ehdottaa..."

Asennekasvatusta kansalle radion kautta?
Kokkarisen, Höglundin, Jantusen ja vastaavien peruskoulutasolle jääneiden öyhöttäjien mielipiteisiin en suhtaudu vakavasti. Mutta pakko sanoa että kun sinä (tai esim. Khilou) aina välillä ryykäisette näppikseltänne tällaisia, alkaa kylmät väreet mennä pitkin selkää.

Mutta se on vain ohimenevä tunne, kai...

Hyvärinen J. kirjoitti...

Anonymous,

luitkohan nyt enemmän kuin minä kirjoitin? En suinkaan kaivannut radioon Hitleriä enkä edes Svinhufvudia tai Kekkosta voimapuheineen.

Siksi toiseksi lienet itsekin huomannut, että media tarjoaa yllin kyllin asennekasvatusta nykyäänkin. Sieltä kun tulee niitä salattuja sinkkueläimiä ja vaikka mitä.